- Viestejä
- 794
Pelaajan perusoikeuksiin kuuluu valinnanvapaus, jonka rajoittaminen ei saa ylittää kohtuullisuutta. Kokonaisen vuoden maksuihin ja jopa pelioikeuteen sitominen monesti yksipuolisella sopimuksella on kohtuutonta. Sopimus on nimittäin yksipuolinen siinäkin mielessä, että seura (joukkue & valmennus) yksipuolisesti voi hallinnoi nimenomaan estäen pelaajan osallistumista toimintaan, siis mihin harjoituksiin hänet kutsutaan, ottelukokoonpanoihin nimetään ja vieläpä peluutetaan. Tämä on vakiintunut seuran oikeus urheilussa.
Liittyminen johonkin joukkueeseen takaa periaatteellisen oikeuden osallistua toimintaan. Tämä oikeus voi realisoitua toiminnan eri osa-alueisiin eri määrin. Yleensä pelaajan on pakko hoitaa osuutensa varainkeruusta ja mahdollisista talkootehtävistä, kilparyhmissä usein pakko ilmottautua tapahtumiin poissaolot hyvin perustellen. Käytännössä aina pelaajalla on oikeus osallistua sen joukkueen harjoituksiin, joihin hän on liittynyt. Nyt koronan vuoksi harjoitusryhmän kokoa on voitu joutua rajoittamaan pienemmäksi kuin joukkueen koko. Onko tässä yhteydessä kaikilla samanlaiset harjoitusmäärät, en tiedä. Eroja voi tulla.
Kun mennään otteluihin, kokoonpanoihin nimeämisen valta on subjektiivisesti seuran. Pelaaja voidaan ottaa mukaan tai ei. Hänet voidaan nimetä kokoonpanoon silloinkin, kun hän ei peliin oman ilmoituksensa mukaisesti aio osallistua.
Peliaika ja rooli ovat se eniten varmaan puhuttava asia. Muistetaan nyt se alkuhetki, pelaajalta on edellytetty määräaikainen kauden mittainen sitotuminen seuraan ja joukkueeseen. Hänelle voi käydä niin, ettei häntä nimetä kokoonpanoon yhteenkään otteluun syystä tai toisesta. Onko tällöin kyseessä pelaajasopimuksen molemminpuolisesti tasavertaisesti tapahtuva toteutus? Minusta ei todellakaan.
Pelaajasopimuksessa ei ole yleensä purkupykäliä, tai edes valituskanavaa muuta kuin nyt Tiikereiden tapauksessa käytetty. Pelaajan velvoitteet säilyvät kauden loppun asti, mahdollisesti kaikki, ja silti seura voi pidättää itsellään pelaajan edustusoikeuden yksipuolisella päätöksellä.
Jos tehtyä pelaajasopimusta verrataan joko työsopimukseen tai esim. Olli Rausteen kirjassaan oikeuskäytännöstä lasten ja nuorten urheilussa useasti käyttämään vertaukseen ostopalvelusopimuksesta kuntokeskukseen, urheilun junioreiden pelaajasopimus on yksipuolisin ja sitovin kaikista noista. Pelaajan oikeusturva on heikompi kuin työntekijän tai palveluja ostavan henkilön. Työsopimuksessa on sentään purkupykälät ja seuraavat sanktiot ovat kohtuulliset. Ostopalvelusopimuksessa irtisanominen on mahdollista tietyllä maksujen jatkumisen kestolla, yleensä 1-2 kk.
Yhdistyksen tulisi kyetä osoittamaan konkreettisesti, kuinka pelaajan siirtyminen pois joukkueesta vaikeuttaa joukkueen toimintaa siinä määrin, että yhdistyksellä on oikeus edellyttää pitkäaikaisia maksuja, tai muita vastikkeita. Tai sitten sopimuksen toteuttamisessa pitää seuralta poistaa subjektiivinen oikeus rajoittaa pelaajan osallistumisoikeutta samalla velvoitteet pelaajalle säilyttäen. Helpointa tämä olisi toteuttaa poistaen seuran subjektiivinen siirronesto-oikeus, ja siirtämällä se siirron vaikutuksen arviointimenettelyn kautta tapahtuvaksi objektiiviseksi käsittelyksi. Samalla pitäisi arvioida taloudellsiet ja toiminnalliset vaikutukset ja sanktiot siirrosta määrittää sen mukaisesti.
Olen nähnyt monta joukkuetta eri ikäluokissa ja eri sarjatasoilla. Yksikään ei ole "joutunut aloittamaan alusta joukkueen rakentamista" jos pelaajia poistuu. Heitä nimittäin tippuu loukkaantumisten ja lopettamisten kautta. Kokoonpanot elävät valmennuksen päätösten mukaan samoilla pelaajilla, kuten myös pelistrategia - saatikka pelitaktiikka. Junnusarjoissa pystyy sopeutumaan mainiosti pelaajien vaihtumiseen. Homma jatkuu vaikka kuudella pelaajalla kauden loppuun asti. Sekin on nähty ja koettu.
Viimeksi muokattu:
