Kiintoisa tapaus kaikkiaan:
Urheilun oikeusturvalautakunta otti vuoden alkajaisiksi kantaa yhteen Salibandyliiton hallituksen päätökseen, joka koski junioripelaajien mahdollisuutta vaihtaa seuraa.
paakallo.fi
Olipas juttu. Ikävä kyllä tämä kertoo junioriurheilun kulttuurista Suomessa, ja myös salibandyssä. Yleensä urheilija on se, jota sorsitaan.
Seurassa on otettu herne nenään, kun jotkut pelaajat ja vanhemmat eivät ole olleet tyytyväisiä seuraan. Yhtäkkiä noiden kahden kauden alkupuolen peleissä pelanneen pelaajan seura katsoo olevan joukkueelle välttämättömiä. Tiikerit näyttää pelaavan ikäluokan divari ja olevan siinä seitsemäntenä. Tosin näiden pelaajien jäätyä pois joukkue on voittanut kolme ja hävinnyt yhden pelin. Ennen poisjääntiä saldo oli yksi voitto ja kaksi tappiota. Eli ei se menestys näytä olleen kahdesta pojasta kiinni.
Eli kiusaa on haluttu nuorille (ja etenkin vanhemmille, veikkaan) tehdä. Pidän koko kausimaksun maksamisen edellyttämistä myös kohtuuttomana. Yleensä siirron tai lopettamisen takia peritään muutaman kuukauden maksut, mutta marraskuusta huhtikuuhun on paljon.
Seuroissa yleensä pelaajasopimuksia laativat yleensä ammattitaidottomat ja yksipuolisesti seuran etua suojaavat henkilöt. Sopimuksessa on lueteteltu pitkä lista velvoitteita pelaajalle ja heidän huoltajilleen, seuran osalta mainitaan lähinnä yksipuoliset oikeudet. On ihme, ettei niiden osalta nouse enempää riitoja. Sopimusten ehdot kun eivät päivänvaloa usein kestä.
Tiikerit ottaa tästä ISON mainehaitan junioriseurana ja liitto pienemmän pelaajista piittaamattomana tahona. Kumpikaan edellämainittu ei mennyt toiminnassaan urheilija ja lapsi edellä, vaan oma etu ja byrokratia olivat tärkeämpiä.
Onneksi kaikki seurat eivät toimi noin. Omassa seuratyöhistoriassa on kaikki siirtoa halunneet pelaajat päästetty jatkamaan uraansa.
