Salibandykenttien julkkikset

Mitä yhteistä on Arja Korisevalla ja Lenni-Kalle Taipaleella? Entä Risto Kaskilahdella, Jori Lehterällä ja Fatbardhe Hetemajlla? Tietysti se, että he ovat pelanneet salibandyä menestyksellisesti.

Tangokuningatar vuodelta 1989, yksi viime vuosikymmenien tunnetuimmista laulajistamme Arja Koriseva pelasi naisten liigassa kaudella 1991–92 viisi ottelua. Joukkue oli m/s ICS ja tehot jäivät lukuihin 0+0=0, mutta tiettävästi Arja kuntoilee salibandyn parissa edelleen 2010-luvulla.

Jazzpianisti ja säveltäjä Lenni-Kalle Taipale lienee kuuluisin salibandyä vuosikausia intohimoisesti pelannut julkisuuden henkilö ja kulttuuripersoona. Lenni-Kalle pelasi ykkösdivisioonassa 1999–2000 LiTo:n joukkueessa 11 ottelua tehoin 2+0=2. Sen jälkeen hän pelasi ainakin FB Falconsissa kakkosdivarissa.

Musiikin ja salibandyn on tunnetusti osannut yhdistää myös Kurt Westerlund. Kurre pelasi liigassa 80-luvulla ja on lajimme legendoja SSV:n managerina. Hän voitti Syksyn sävelen 1991 (Jäit sateen taa) ja lööpeissä hänet on nähty monessa yhteydessä, esimerkiksi avioitumisessa Miss Suomen kanssa.

Talouselämän isoiksi johtajiksi useimmat salibandyssä kunnostautuneet ovat vielä liian nuoria. Pisimmälle on päässyt pörssinoteeratun toimistoalan konsernin Wulff-yhtiöiden konsernijohtaja Heikki Vienola. Salibandyväki muistaa hänet lajin legendana 1990-luvulta.

Räppäri MG eli Mikael Gabriel (oikealta nimeltään Mikael Sohlman) on pelannut salibandyä junnusarjoissa Erässä, Oilersissa ja SSV:ssä. Räppäri Juno (Jon Korhonen) on julkaissut huomattavan määrän pitkäsoittoja ja musavideoita ja sai kuuluisuutta myös ohjelmassa Tanssii tähtien kanssa. Salibandyssä rap-artisti on nähty Tapanilan Erän junnuissa.

Mediajulkimo Henkka Hyppönen tunnetaan ainakin Nelosen Hyppönen-Enbuske Experiencestä ja Hyvistä ja huonoista uutisista, mutta muistakin televisio-ohjelmista. Henkka on pelaillut alasarjoissa Hiki 86:ssa.

Arvostettu ja kahdella Jussi-patsaalla (2009 ja 2011) palkittu elokuvaohjaaja Thomas ”Dome” Karukoski on ollut salibandyvalmentajana Espoon Oilersissa ja pelannut Oilersin kakkosjoukkueessa, ja taisi pelata alasarjoissa vielä viime kaudellakin.

Risto Kaskilahti Suomen mestari

Telviksillä palkittu näyttelijä Risto Kaskilahden kasvot tuntevat kaikki: televisiosarjoja, viihdeohjelmia, teatteria, elokuvia. Risto on pelannut kakkosdivaria Zoomissa monta kautta ja ollut voittamassa ikämiesten Suomen mestaruuksia.

Toinen tunnettu näyttelijä Carl-Kristian Rundman on myös kerännyt ikämiesten SM-mitaleja Zoomissa 2000-luvun alkuvuosina. Hän sai parhaan miesnäyttelijän Venla-palkinnon Helpon elämän Tapio Mikkosen roolistaan 2010.

Kulttuuri- ja urheiluministerin poliittisena sihteerinä ja erityisavustajana kunnostautunut Jussi Saramo oli ehdokkaana eurovaaleissa. Ääniä kertyi 2 312. Hän on ollut myös Vasemmistonuorten puheenjohtajana. Saramon omasta peliurasta en tiedä, mutta hän on ollut PSS:n johtotehtävissä ja seuran naisten valmentajana 2005–06.

Eurovaaleissa oli toinenkin salibandyjäbä. Hän oli pääministerin erityisavustaja, lakimies Antti Häkkänen. Hän sai kokoomuksen listalla ääniä 12 401. Antti pelasi Mäntyharjun Virkistyksen junnuissa parhaimmillaan SM-lopputurnauksissa.

Alexander Stubbin vaalipäällikkönä toiminut Fatbardhe Hetemaj, vuoden pakolaisnainen 2009, voitti salibandyssä C-tyttöjen SM-kullan Erässä 2002.

Kirjailijoita ja toimittajia on nähty salibandyn sarjajoukkueissa alasarjoissa. Ensimmäisinä tulevat mieleen Mika Wickström ja Urheilusanomien sivuilta tuttu Juha Kanerva, molemmilla palkintoja muun muassa Vuoden urheilukirjan valinnoissa. Suomen Kuvalehden päätoimittajaksi siirtyvällä poliittisen historian tutkija Ville Pernaalla on myös salibandytaustaa.

Golflehden päätoimittaja Teemu Tyry, golfin pelaajana neljä Suomen mestaruutta, innostui ikämiehenä salibandystä. Ikämiesten SM-mitaleja SC Dalmacissa. Television formulaselostajan Oskari Saaren taustan salibandyväki tietää. Oskari vihelsi aikoinaan kahdeksan kautta liigaa, erotuomarina 84 liigapelissä ja MM-kisoissakin.

Yle Sportenin urheilutoimittaja Christian Vuojärvi on liigapelaaja. Kaudella 2001–02 hän pelasi Loviisan Torissa kolme ottelua. Tehoiksi jäivät 0+0=0. Kaksi edellistä kautta Chriso pelasi ykkösdivarissa, 23 ottelua, mutta tehopisteet sielläkin 0+0=0.

Urheilujohtajista kattojärjestön Valon pääsihteeri Teemu Japisson pelasi liigaa 1990–94 Manse Unitedissa ja Erässä. Pelejä kertyi 47 ja pisteitä 2+8=10. Espoon Bluesin omistajana tunnettu liikemies ja sijoittaja Jussi Salonoja puolestaan pelasi liigassa 1996–97 HIFK:n paidassa 21 ottelua. Tehoiksi jäi 1+0=1, mutta jäähyminuutteja kertyi 18.

Purjehduksen olympiavoittaja

Salibandyn ja muiden urheilulajien jopa yllättäviäkin yhdistelmiä on nähty vuosien varrella pääsarjatasolla ja yksilölajien maan kärjessä. Aloitetaan vähän harvinaisemmista lajiyhdistelmistä.

Purjehtija Thomas Johanson voitti Laser-luokan EM-kullan 1991 ja 1992 sekä MM-kullan 1993. Maailmanmestari pelasi salibandyä Erän ja Oilersin joukkueissa 1993–97 ja päätti pääsarjauransa SM-pronssiin. Liigassa kertyi 72 ottelua numeroin 21+18=39. Johanson pääsi urheilun historiaan voittamalla 49er-luokan olympiakullan Jyrki Järven kanssa Sydneyssä 2000.

Tuula Myllyniemi on suomalaisen squashin legenda: 18 (!) Suomen mestaruutta, parhaimmillaan maailmanlistalla 14. sijalla. Myös salibandymaila on pysynyt käsissä: 89 ottelua, 48+23=71 Manse Unitedissa ja Kooveessa 1993–99.

Golfia ammattilaisena pelaava Antti Ahokas, amatöörien Suomen mestari aikoinaan, saavutti NST:n junnuissa salibandyssä C-nuorten SM-hopean 2001. Aikuisena hän on pelannut Heartbreakersissa parhaimmillaan kolmosdivarissa.

Katriina Saarista ei tarvitse esitellä salibandyväelle. Toisessa lajissaan tenniksessä Kassu on ollut maajoukkueessa 1990-luvulla, ollut Suomen kapteeni kansainvälisessä Fed Cupissa ja voittanut useita Suomen mestaruuksia.

Ulla Järvinen pelasi naisten liigaa Erä I:ssä 98 ottelua numeroin 20+23=43, voitti Suomen mestaruuden 1992, 1993 ja 1995 sekä edusti Suomea 14 maaottelussa. Sitten hän siirtyi kilpatanssiin. Latinalaistansseissa Ulla Järvinen parinaan Petri Järvinen on voittanut British Openin 2008 ja 2010, saanut MM-hopean 2006 ja vienyt SM-kullan kahdeksana vuonna peräkkäin 2004–11.

Viime vuonna naisten MM-hopeajoukkueessa pelannut Marianne Hannonen on liigassa kerännyt 99 ottelua tehoin 103+48=151, seurat TuuU ja NST. Hänellä on SM-hopea 2011 ja pronssi 2012 sekä maaotteluja toistaiseksi 18. Ennen liigatason salibandyuraansa Hannonen oli Suomen nuorten hiihtomaajoukkueessa. Sprinttihiihdossa hän oli nuorten MM-finaalissa 2003. Sijoitus oli neljäs. Mitalien jakoon täpärästi hänen edelleen pääsi Puolan Justina Kowalczyk.

Salibandyä ja jalkapalloa

Anne Averio voitti futiksessa useita SM-sarjan maalikuninkuuksia, teki yhteensä 128 maalia, voitti HJK:ssa kuusi SM-kultaa ja neljä kertaa cupin sekä pelasi 6 maaottelua. Salibandyssä Averio edusti Oilersia, Erää ja HIFK:ta 1991–2000, sai SM-kullan 1994, voitti maailmanmestaruuden 1999 ja pelasi yhteensä 14 maaottelua.

Hanna-Mari Sarlin voitti jalkapallossa peräti yksitoista SM-kultaa ja viisi cup-mestaruutta HJK:n ja Valtin joukkueissa, teki 107 maalia pelaamissaan 236 pääsarjan ottelussa, valittiin vuoden pelaajaksi 1983 ja 1986 ja edusti Suomea 47 maaottelussa. Salibandykentillä Sarlin pelasi liigassa m/s ICS:n ja Oilersin porukoissa, voitti SM-kullan 1994 ja kirjasi tilastoihin 45 ottelussa tehot 36+24=60.

Anu Toikka pelasi HJK:ssa ja HerTossa, voitti SM-kullan 1991 ja 1992, valittiin vuoden pelaajaksi 1987 ja edusti Suomea 29 naisten maaottelussa. Salibandyssä seurat olivat Erä III ja VFT 1992–2000, pelejä 155 tehoin 61+57=118, kolme SM-kultaa 1998–2000.

Rosa Lappi-Seppälä voitti HJK:ssa jalkapallossa kahdeksan SM-kultaa ja viisi cup-mestaruutta, edusti pääsarjassa muitakin seuroja ja pelasi myös Belgiassa, Yhdysvalloissa ja Italiassa sekä naisten maajoukkueessa 21 kertaa. Salibandyn liigassa Rosa pelasi 1993–99 SaPan ja VFT:n joukkueissa 36 ottelua (19+8=27) ja sai SM-kullan 1999.

Julia Uusmalmin ansioluettelossa on futiksesta 30 maaottelua ja SM-sarjan pelejä Ilveksessä, PuiU:ssa ja HJK:ssa. Salibandyssä hänen seuransa olivat VFT, Tiikerit ja PSS 2003–06, pelejä kertyi 49 ja pisteitä 17+5=22. SM-kullan hän sai VFT:ssä 2004 ja Tiikereissä 2005.

Elisa Simosella on jalkapallossa 32 naisten maaottelua, SM-kulta ja cup-mestaruus 2003 MPS:n joukkueesta ja pääsarjan pelejä myös PuiU:ssa. Salibandyssä hänen seuransa oli Erä III ja saavutuksina neljä SM-kultaa (1996, 1997, 2000 ja 2007), 151 liigapeliä (89+85=174), 48 maaottelua ja MM-kulta 1999 ja 2001, hopea 1997 sekä 2003 ja 2005.

Heli Suoreijus voitti jalkapallon SM-kullan Pietarsaari Unitedin joukkueessa 2002 ja pelasi liigassa myös PU-62:ssa. Hän kuului tyttöjen futismaajoukkueeseen ennen kuin siirtyi NST:n salibandyn liigajoukkueeseen. Siinä tuli SM-kulta 2006 ja 165 ottelua tehoin 116+59=175. Helillä on 31 maaottelua ja MM-hopea 2007 ja pronssi 2009.

Classicin moninkertainen Suomen mestari (liigassa 135 ottelua 39+48=87) ja 25 maaottelua toistaiseksi pelannut Henna Yläsuo on pelannut jalkapalloa 21-vuotiaiden maajoukkueessa ja Ilveksen liigajoukkueessa.

Tyttöjen maajoukkuepelaaja Emma Honkanen, liigassa TPS:ssä vuodesta 2007, on pelannut pääsarjatasolla myös jalkapalloa Pyrkivässä. Hänellä on futiksessa 13-vuotiaiden tyttöjen tekniikkakilpailujen kuljetus-laukaus-osuuden Suomen ennätys kesältä 2004.

Kooveen Oona ja Veera Kauppi, tyttöjen maajoukkueen tähdet, ovat pelanneet salibandyn liigassa jo 14-vuotiaista alkaen. He ovat pelanneet myös jalkapalloa Ilveksessä, Veera myös tyttöjen maajoukkueessa.

TPS:ssä salibandyliigaa pelannut Juliette Kemppi (23 ottelua 11+5=16) voitti tyttöjen MM-kullan 2012. Jalkapallossa hänen seuransa ovat olleet Ålands United ja TPS, takana on toistaiseksi 8 naisten maaottelua. Tyttöjen EM-turnauksessa viime kesänä hänet valittiin turnauksen tähdistöjoukkueeseen.

Miesten puolella jalkapallon ja salibandyn yhdistäminen on huipputasolla harvinaisempaa. Tunnetuin nimi on Hakassa, TPS:ssä ja JJK:ssa yli 200 liigapeliä pelannut Mikko Manninen, SM-pronssi 2011, parikymmentä nuorten ja poikien maaottelua. Salibandyssä Mikko voitti nuorten MM-kullan 2003 ja seuratasolla SC Bluesissa A-nuorten SM-pronssin 2004.

Oscar Geagea oli lupaava salibandyn pelaaja, juniorimestari Erässä ja sitten lupaava futaaja HJK:ssa, FinnPassa, Jokereissa ja ulkomaillakin, mutta loukkaantumiset ovat haitanneet uraa.

Salibandyä ja jääkiekkoa

Salibandyn ja jääkiekon yhdistäminen on haastavaa, koska pelikaudet ovat samaan aikaan. Usein salibandy on sen takia jäänyt kakkoseksi. Esimerkiksi Jori Lehterä pelasi salibandyä Indiansin junnuissa ja nuorten maajoukkueessa, mutta keskittyi sitten kiekkoon. Nyt hän on KHL:n miljoona-ammattilainen ja sai menneellä kaudella Suomen maajoukkueessa MM-hopean ja olympiapronssin.

Teuvo Teräväinen voitti talvella 20-vuotiaiden MM-kullan Suomen kiekkojoukkueen kapteenina ja oli MM-turnauksen ykkönen piste- ja syöttöpörssissä. Chicago Blackhawks on varannut hänet NHL:ään. Salibandyssä Teuvo oli voittamassa C-nuorten SM-kultaa 2009 Erän joukkueessa.

Jonas Enlund on pelannut jääkiekon maajoukkueessa, liigaa Tapparassa ja KHL:ssä Novosibirskin porukassa. Salibandyssä hänellä on pelejä Indiansin junioreissa.

Lennart Petrell on pelannut kiekkoa HIFK:ssa, 20-vuotiaiden maajoukkueessa ja Edmonton Oilersissa. Salibandyä hän pelasi Erän junioreissa. Myös Tuukka Mäkelä on pelannut Erän junnuissa. Lätkässä hän on pelannut liigatasolla yli 500 peliä, niistä useimmat HPK:ssa (SM-kulta 2010).

Useissa seuroissa Suomen liigassa ja Euroopan maissa sekä Aasian liigaa korealaisseurassa pelannut Marco Poulsen on pelannut salibandyä Hiki-86:ssa parhaimmillaan liigakarsinnoissa.

Miesten sarjassa menestynein jääkiekkotaustainen salibandypelaaja on ollut Valeri Krykov. Kiekossa hän pelasi lähes 700 liigapeliä HIFK:ssa, Tapparassa ja Bluesissa. Salibandyssä hän sai SSV:n miehistössä SM-hopean 1992 ja pronssin 1991.

Jääkiekkoilevista naisista Petra Vaarakalliolla on 126 maaottelua ja olympiapronssi 1998 (teki olympiahistorian ensimmäisen maalin), neljä MM-pronssia, kaksi EM-kultaa, seitsemän SM-kultaa ja varmaan vielä muitakin meriittejä. Salibandyssä hän pelasi Oilersin liigajoukkueessa kaudella 2008–09, otteluja 10 tehoin 4+1=5. Monipuolisella mailataiturilla on ringettestä MM-pronssi talvelta 1992.

Rose Matilainen sai jääkiekossa EM-kullan 1995 ja MM-pronssin 1994; salibandyä hän pelasi BET:ssä, SC Bluesissa ja Happeessa 1991–95 liigassa 40 ottelua (30+14=44) ja SM-hopeaa 1992 sekä 2 maaottelua.

Heli Romu voitti kiekossa Shakersin ja Bluesin joukkueissa 12 SM-kultaa ja pelasi 8 maaottelua, salibandyssä Erä III:ssa ja VFT:ssä liigassa 30 ottelua (4+6=10) ja SM-kullan 1998.

Carina Calenius (ent. Kovanen) pelasi jääkiekkoa SM-sarjassa KalPassa ja naisten B-maajoukkueessa, mutta löysi sitten lajikseen salibandyn. NST:ssä hän oli pelaamassa SM-kullan 2006, liigassa 63 ottelua 28+34=62) ja ansioluettelossa on myös 5 naisten maaottelua.

Salibandyä ja pesäpalloa

Pesäpallo käy ajankohdan puolesta hyvin salibandyn pelaajan toiseksi lajiksi. Esimerkiksi Johanna Vikmanilla on pesäpallossa useita Suomen mestaruuksia ja hänet on valittu superpesiksen vuoden pelaajaksi 2009 sekä pelaajien valintana (Kultainen räpylä) 2000. Pesispörssissä Kirittärissä, Vimpelissä ja Peräseinäjoella pelannut Johanna on edelleen kahdeksannella sijalla ja superpesiksen ottelumäärissä (328) kymmenes. Salibandyä Johanna pelasi SPV:ssä, Happeessa ja Classicissa 1999–2010 kaikkiaan 133 ottelua, 65+52=117 ja sai SM-hopean 2009 ja pronssin 2001. Maaotteluja hän pelasi 3.

Pirjo Haukkamaa palkittiin superpesiksessä Kultaisella räpylällä 1994 ja 1996. Salibandyliigassa Pirjo pelasi KeNon, KKV:n ja Oilersin joukkueissa 1994–2006 kaikkiaan 180 ottelua tehoin 107+78=185 ja sai SM-pronssin 2006. Naisten maajoukkueessa kertyi 19 ottelua ja MM-turnauksista kultaa 1999 ja hopeaa 1997.

Jonna Mäkelä on edellisten pesäpallistien tapaan moninkertainen Itä-Lännen pelaaja ja Pesä Yseissä SM-hopeamitalisti 2006. Superpesiksessä 175 ottelua ja 291 lyötyä juoksua, vuoden naispelaaja 2009. Salibandyssä hänet tiedetään MM-turnauksen tähtikentälliseen päässeeksi maalivahdiksi, joka on pelannut 91 maaottelua ja liigassa NST:n ja PSS:n joukkueissa 164 ottelua (tehot 3+23, uran alkuaikoina kenttäpelaajanakin) ja saanut SM-kullan 2006. Muutama kausi on mennyt lisäksi Sveitsin ja Ruotsin sarjoissa. MM-salibandystä Jonnalla on hopeaa 2007, 2011 ja 2013 sekä pronssia 2005 ja 2009.

Heidi Härkönen (o.s. Kiiskinen) on pelannut superpesistä Pesä Yseissä ja Rauman Ferassa ja saanut SM-hopean 2006. Salibandyssä Heidillä on 152 liigapeliä (25+43=68) 2002–14, SM-kulta 2006 ja muitakin mitaleja (myös valmennusportaassa) ja 6 maaottelua.

Molempien lajien SM-mitalisti on myös Marjukka Mäkinen, seurat pesiksessä Hämeenlinnan Paukku, Pesä-Ysit, Turku-Pesis ja Kirittäret, otteluja superpesiksessä liki 200, SM-hopea ja SM-pronssi palkintokaapissa. Salibandyssä Marjukka vartioi NST:n maalia 2006–09 yhteensä 53 pelissä ja sai SM-hopean ja pronssin tässäkin lajissa.

Pesäpallon SM-mitaleja on myös Miia Pöntisellä (Lapuan Virkiä). Salibandyssä hän oli maalivahti SPV:ssä, Happeessa ja Classicissa 1999–2009 kaikkiaan 132 ottelussa tehoin 0+14=14. Miia sai SM-kullan 2003, 2008 ja 2009 sekä edusti Suomea 37 maaottelussa. MM-kisoista hänellä on värisuora: kultaa, hopeaa ja pronssia.

Salibandyä ja jääpalloa

Mailaa ja palloa pelataan salibandyn ohella jääpallossakin. Janne Hauskalla on jääpallon SM-kulta 2010 ja 2011 (HIFK) ja 2012 (Kampparit), 12 maaottelua ja MM-pronssi 2009. Juniorisarjoissa hän pelasi salibandyä NST:ssä.

Antti Karttunen voitti jääpallossa 16-vuotiaiden MM-kullan 1996 ja 17-vuotiaiden MM-pronssin 1997, mutta otti päälajikseen salibandyn. Sitä hän pelasi NST:ssä saaden juniorien SM-mitaleja ja liigassa yhteensä 109 ottelua 1998–2009 tehoin 14+10=24. Tuomo Partanen voitti Antti Karttusen kanssa salibandyssä NST:n joukkueessa C-nuorten SM-kullan 1995. Jääpallossa Tuomo pelasi toistakymmentä juniorimaaottelua ja sitten liigaa Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa.

Naisten jääurheilu ringette on myös kiehtonut salibandyn pelaajia. Jaana Oikarinen pelasi salibandyliigassa 137 ottelua tehoin 47+47=94 (Idän Traktor, Erä III, HIFK, SB Vantaa) ja voitti SM-kullan 2000, 2001 ja 2002. Maaotteluja hänelle kertyi 25, MM-kulta 2001 ja pronssi 2003. Ringettessä Jaana oli vielä tehokkaampi: 239 pääsarjaottelua tehoin 215+296=511. Jaanalla on ringetestä MM-kulta 1994, hopea 1996 ja pronssi 1992.

Paula Jouhten on salibandyväelle ikoni: 103 maaottelua, maailmanmestaruus 2001 (hopea 2007, pronssi 2003 ja 2009) ja liigassa VFT:n, Erä III:n ja PSS:n edustajana 249 ottelua 14 kauden aikana, SM-kulta 1998, 1999, 2000 ja 2007. Paula pelasi pääsarjassa myös ringetteä 87 ottelua, tehot 2+8=10.

Kaukalopallon liigassa on varmaan myös nähty salibandypelaajia, sekä miehissä että naisissa. Esimerkiksi Minna Isoniemi pelasi kaukista Bandy-84:ssä, tosin sen lisäksi jääpalloa OLS:ssa ja jääkiekkoa Kärpissä. Salibandyssä hänet muistetaan naisten maajoukkueesta: 37 maaottelua, MM-hopea 2003 ja pronssi 2005. Salibandyliigassa Minna pelasi OLS:ssa ja SBT Merikosken joukkueessa 1997–2003 otteluja 85 tehoin 39+21=60 ja vielä sukunimenään Viinikka 8 ottelua Happeessa 2008–09 (0+1=1).

Puuttuuko listalta joku samantasoinen nimi? Kertokaa! Olen koonnut tätä listaa Mika Hilskan avustuksella, mutta täydennyksiä otetaan mieluusti vastaan.

60 comments

  1. Juha Salo (jääkiekkoilija)
    kultaa jokereissa 92-93
    93-94 SSV 20 9 5 14 10 H
    94-95 SSV 22 10 7 17 8 K
    95-96 SSV 22 10 6 16 20 K
    96-97 Viikingit 21 5 2 7 7 H
    97-98 Viikingit 21 12 6 18 8 K
    98-99 Viikingit 21 9 2 11 6 P
    99-00 SSV 25 8 2 10 8
    00-01 SSV 23 6 7 13 8 K
    01-02 SSV 3 1 0 1 0 P

  2. Joni Turunen (nyrkkeily)
    nuorten maailmanmestaruus vuonna 1994 (sarja alle 48 kg)
    sotilaiden maailmanmestaruus 1994.
    1995 Berliinin MM-kisoissa, pronssia sarjassa alle 51 kiloa
    2001 MM-kilpailuissa, pronssia alle 57 kilon sarjassa.
    Turunen voitti kuusi kertaa Suomen mestaruuden, viidesti GeeBee-turnauksen ja kolme kertaa Tammer-turnauksen
    Hän osallistui Sydneyn 2000 kesäolympialaisiin pudoten jo ensimmäisellä kierroksella ottelussa saksalaista Falk Hustea vastaan.
    SB liigassa: 04-05 Rangers 29 16 7 23 14

  3. Lisää:

    Räppäri Juju (Julius Sarisalmi) pelasi salibandya Gunnersin junioreissa, kertoivat Miha & Joel äsken Twitterissä.

    Ja tennistähti Veli Paloheimo oli alkuperäisiä Classic-pelaajia, muistutti Passo Peltola äsken liigapalaverissa.

  4. Happeen ja miesten maajoukkueen maalivahdilla Eero Kososella on pesäpallotausta. Eeron veli Topi on yksi Suomen parhaita pesäpalloilijoita.

    Stratovariuksen laulajalla Timo Kotipellolla on jonkinlaista salibandytaustaa.

  5. Koko kansan Jantta. Eli Nelonen Pron kultakurkku Jani Alkio.
    Suomen mestaruus HIFK:n riveissä vuonna 2000. Pääsarjaa myös Erässä.

  6. Signmark (Markus Vuoriniemi) kuuro rap artisti. Pelannut 1 ja 2 divarissa salibandya erinpaikkakunnilla. Jääkiekon kuurojen olympia pronssi, Alexander Stubbin erityisavustaja, viittomakielsen rap levyn julkaissut.

  7. Korjaus edelliseen eli Marko Vuoriheimo ei mikään markus vuoriniemi

    Pahoittelut hassista.

  8. Stratovariuksen solisti Kotipelto lienee kunnostautunut ainakin rocksalibandyn SM-turnauksissa. Onkohan siellä nähty muita sellaisia kavereita joilla menee hyvin niin sabä kuin myös laulu ja soitto?

  9. Hyviä muistoja ja hienoja pelaajia on ollut, joita on nähty myös jukisuudessa.

    Olisiko nyt aika profiloida jokaisesta liigaseurasta pelaajia jotka saataisiin näkyville mediassa, siiis salibandymedian avustuksella laajempaan julkisuuteen?
    Seurojen talouden kannalta se olisi merkittävää koska varsinkin uudet katsojat haluavat seurata jo heille tunnettuja pelaajia.
    Tämä on muutekin ongelma suomalaisessa palloilussa kun puhutaan vaan taktiikasta, pelitavasta ja valmentajista mutta unohdetaan olennaisin eli pelaajat ja mielenkiintoiset persoonat.

  10. Yle sportin Christian Vuojärvi on kotoisin Loviisasta, mutta ei ole pelannut Torissa salibandya. Loviisasta on kotoisin myös nykyisin kokkimaajoukkueessa operoiva Kristian Vuojärvi. Kristian oli joskus juniori-ikäisenä edustusjoukkueen maalivahtina pari kautta, mutta peliminuutit taisivat liigassa ja divarissa jäädä vähiin.

  11. Heli Romu Erä II ei Erä III ja Anu Toikka Erä III ja Erä II.
    Lennart Petrell juniorina Suomen mestaruus salibandyssä. Seurana HelKi. Tuukka Mäkelä juniorina Suomen mestaruus Erässä.

  12. Kiitoksia tähänastisista täydennyksistä. Joni Turunen olisi tietysti pitänyt muistaa. Räppäri Juju näkyy muuten hankkineen jopa liigapelaajan statuksen: kaudella 2003-04 kaksi ottelua Gunnersissa, tehot tosin vain 0+0.

    Naisten puolella sukunimen vaihtuminen sotkee usein tällaisia tilastoselvityksiä. Inkeri Valkonen pelasi salibandyn MM-hopeaa 1997 ja kaikkiaan 12 maaottelua (on muuten toistaiseksi vanhin naisten maajoukkuepelaaja yli 40-vuotiaana). Nyt minulle on kerrottu, että pesäpallossa hänet valittiin vuoden pelaajaksi 1980 ja samana vuonna hän voitti SM-sarjan lyöjätilaston. Sukunimi oli tuolloin Aitta-aho. En osannut yhdistää.

  13. Eikös SPV:ssä pelannut Pasi Rautavakin ollut menestyksekäs jääpalloilija?

  14. Kun kerran näitä muiden lajien taitajia listaillaan niin eipäs nyt unohdeta yhtä salibandyn suurimmista.
    Muuan Janne Tähkällä ainakin kaukalopallon SM-hopeaa Bewe Sportissa keväältä ’94.

  15. Pasi Heinonen aka. Poju on pelannut Happeessa liigaa, kakkosdivaria Probellissa etc.

    Mites Kim Floor? Onko pelannut salibandyä? Jos ei niin pitäiskö aloittaa?

  16. …ja kun maajoukkuekokit otin puheeksi, niin voisi mainita myös että TV-kokki Kari ”Kape” Aihinen toimi TPS:n päävalmentajana jonkin aikaa, muistaakseni 2000-luvun taitteessa (ehkä 90-luvun lopulla). Ennen meikäläistä väliin taisivat ehtiä ainakin Toni Järveläinen ja Atte Juuti.

  17. Yle Sportenin selostaja on Christian Vuojärvi. Salibandyliigan sivujen liigatilastoissa sen nimiselle Loviisan pelaajalle on merkitty liigapelejä 2001-02. Divarin historiasivuilla sen sijaan on Loviisan Kristian Vuojärvi, divaripelejä 1999-2001. Mikähän on totuus?

  18. Kim Floor oli treenannut kovaa ja yritti ostaa kilpalisenssiä aikoinaan, mutta liitto vaati nimen muuttamista Floorballiksi. Kim ei suostunut ja ura kaatui siihen.

  19. Ahaa, eli Kim Floorille kävi kuin Hannibalille, ehkä jo hieman kuluneessa vanhassa vitsissä. Siinä taisi asiat tosin mennä vaan just päinvastoin.

  20. Martti Vainaa ja Salitut Aineet -yhtyeen hitin Pelimies takana on Happeessa ja Hakissa pelannut Kimmo Rantamäki.
    95-96 Happee
    08-09 AC HaKi
    Yht. 149 26 15 41 38 (pronssi ja Hopea)

  21. Mikko Harila pelasi Kirkkonummen Rangersissa 2000-luvun alkupuolella ja muistaakseni jalkapalloa jossain Etelä-Suomen Veikkausliigapumpussa.

  22. Vaasalaisista ainakin Janne Tuomivirta, Thomas Backman ja jo uransa lopettanut Sami Mahlanen ovat kaikki pelanneet jääkiekkoa Mestiksessä, Vaasan Sportin paidassa. Blue Foxia edustavalla Henry Backmanilla on pari ottelua Veikkausliigassa VPS:n maalivahtina. Pasi Roimela on salibandypelaajana vähän nobody, mutta on pelannut ultimatea monta kertaa MM-kisoissa asti, valmentanut maajoukkuejunnuja, ja pelannut jenkkifutistakin Vaahteraliigassa.

  23. Saramo valmensi pitkään myös junnuja Gamtessa ja PSS:ssä ja voitti ainakin A-tytöissä Suomen mestaruuden. Maalivahtina huonompi. Oli parhaita tuomareita. Jäi eduskunnasta viimeksi niukasti aivan ääntenlaskun lopussa.

  24. Vähän säälittävältä näyttää kun nyt salibandyliiga ratsastaa muiden lajien tunnetuilla nimillä kuten Lehterän jne.
    Pitäisi olla lajin itsetunto korkeammalla, varmasti löytyy joka seurasta rittävästi persoonia joita voi halutessaan tuoda esille.
    Nuorella lajilla on kaiken kaikkiaan kasvukipuja vai onko se vaan ammatitaidon puutetta/ laiskuutta?

  25. Eikös Pikku Kakkosen Jyrki oo pelannu ainakin ikämiehissä… Kentällä ei kyllä yhtä lempee tapaus ku telkkarissa

  26. Pikku Kakkosen Jyrki, eli Jyrki Laaksonen on pelannut myös maajoukkueessa. Pelasi myös aikanaan lajin ensimmäisissä MM-kisoissa ja myös lajin ensimmäisessä MM-finaalissa Globenissa. Ruotsi voitti 5-0

  27. Jyrä oli kovan luokan puolustaja aktiiviurallaan, valmentaa nykyään Nokian KrP:ssä poikiaan 99-ikäluokassa.

  28. Ville Niinistö pelasi AFC Campuksen jossain sössöjoukkueessa, mikäli en nyt ihan väärin muista 😀

  29. Tsekkasin tuosta arkistostani jotta kaudella 2004-2005 ykkösdivarissa Westends Indianssin päävalmentajana oli Dame Karukoski….sittemmin ilmeisesti elokuvaohjaaja..

  30. kipa90 superpesis joukkueesta ainakin kuusi pelaajaa pelaa ensikaudella 3-div salibandyä.

  31. Salibandyn kakkosdivari kaudella 90-91 lienee ollut todella kovatasoinen sarja? Kuinkahan 16-vuotias Juha Lind lienee pärjännyt? ja seuransa oli…?

  32. Juha Salo (jääkiekkoilija) taitaa olla ainoa henkilö maailmassa keneltä löytyy palkintokaapista seuraavat,
    SM-kulta jääkiekko,
    SM-kulta salibandy (useita)
    Viron mestari salibandy (useita)
    🙂

  33. Fi-kommentaattori Oskari Saari toiminut jossain vaiheessa junnu joukkueen valmentajana ja myös tuomarina.

  34. Hesarin tämän päivän jutun mukaan Kuopion piispa Jari Jolkkonen on 13- ja 14-vuotiaiden poikiensa salibandyjoukkueen huoltaja Kuopiossa.

    Oskari Saari mainitaan jo alkuperäisessä jutussa. Toimittajista Mika Wickström (mainittu jutussa) taisi jopa pelata parhaimmillaan 90-luvun alussa liigassa.

  35. Olisiko Ylen urheilutoimittaja Hanna Sihlman (maajoukkueen entinen maalivahti) laskettava salibandykenttien julkkikseksi?

  36. Lentopallon ja koripallon mm- kisoihin rynnistys suomalaisilla faneilla, molempiin lähdössä yli 2000 fania, miten Salibandyssä?

  37. Oskari Saari on kirjoittanut kaksi kirjaa salibandystä ja pelaa salibandyä Vihdissä.

  38. JOs mennään tuomareihin, niin Hiltusen Iston nimmareita voi käydä kyselemässä nykyään myös kaukalon puolelta. Tunnetumpi vissiin laulajanurastaan…

  39. Happeen pelaaja ja tirehtööri Lasse Riitesuo pelasi Kaukisliigaa 105 ottelua Triossa ja GB:ssä voittaen -98 pronssia tehoin 93+28=121. Jääkiekkoa hän pelasi Diskoksessa II-divarssa kaudella 2013-2014.

  40. Jori Lehterä nykyisin NHL, edellisessä elämässä Westend Indians, voitti muistaakseni junnuissa pistepörssin ja oli myös 86-ikäluokan junnu MM-kultajoukkueessa Lauri Kapasen ja Jani Kukkolan kanssa… ainakin varamiehenä???

  41. Nyt nyt Carloz käys kurkkaa uuniin ettei lätty pala! Ensinnäkin, Lehterä on -87. Sitten Kapanen on -85. Kolmanneksi vielä, että MM-kultaa voitti -85 ikäluokka parilla -86 huipulla vahvistettuna. Lehterä oli sitten nmj-spekulaatioissa joku toinen kerta.

    Ja ei valkosipulia, kiitos!

  42. Leo Hakanen
    Haloo Helsinki! -yhtyeen kitaristi ja säveltäjä pelasi SM-sarjaa C, B ja A -junnuissa Hifk:ssa ja Westend Indiansissa.

  43. Mielenkiintoinen juttu, kiitos!
    Tässä lisäys: Jaana Lindholm.
    Hän pelasi naisten säbäliigaa SPV:ssä pitkään (pronssia 00-01) ja menestyi mj-paidassa (kultaa 2001). Sitä ennen hän pelasi maalivahtina futisliigaa Pietarsaaressa FC Unitedissa (pronssia 1997).

  44. Lisäys: Jarno Ihme (SPV)
    Salibandy menestyksen lisäksi voittanut 2 pesäpallon SM-kultaa junioreissa (Oulun Lippo) ja edustanut lisäksi Junioreiden Itä-Länsi ottelussa.

  45. Lisäys: Juha Luotola
    Salibandyliigaa SBS Porissa kolme kautta 2000-luvun alussa. Nykyään Satakunnan Kansan urheilutoimituksen esimies.

  46. Uskomatonta ettei kukaan ole laittanut tätä miestä.
    CHEEK, Jare Tiihonen, (lahden NMKY, Namika lahti) (nyk. Sbandy) pelasi salibandya ainakin A-junnuihin asti ennen kuin musiikki vei miehen mennessään.

  47. Korjataan IS jutun lisäksi tännekin: Valeri Krykov voitti mestaruudenkin: oli 1993 mestarijoukkueessa SSV:ssä ja teki finaaleissa pari maaliakin.

  48. Mites erotuomarit? Sari Kallioinen on jääkiekossa Suomen mestari ja tietääkseni ollut myös maajoukkueessa olympiakisoissa. Nykyään toiminee naisten pääsarjassa.