Läpimurtokauden pelannut SPV-lupaus: ”Nautin täysillä, enkä jännittänyt yhtään”

Jukka-Pekka Pelto-Arvo oli vaikea pideltävä Happee-puolustukselle. Kuva: Juha Käenmäki.

Jukka-Pekka Pelto-Arvo oli vaikea pideltävä Happee-puolustukselle. Kuva: Juha Käenmäki.
Jukka-Pekka Pelto-Arvo oli vaikea pideltävä Happee-puolustukselle. Kuva: Juha Käenmäki.

Seinäjoen Peliveljien paidassa pelasi tällä kaudella varsinainen komeetta. Jukka-Pekka Pelto-Arvo pelasi todellisen läpimurtokauden SPV-paidassa ja päätti sen upeasti Suomen mestaruuteen.

SPV:n seurahistorian kolmas Suomen mestaruus irtosi voiton 3-1. Tänään Happee kaatui lukemin 4-3 jatkoajalla.

Pelto-Arvo pelasi viime kaudella muutamassa ottelussa, mutta tätä kautta voidaan pitää varsinaisena debyyttisesonkina. Nuorukainen kirjautti tililleen 23 Salibandyliigan runkosarjaottelua, joissa pisteitäkin kertyi mukavasti 12+6=18.

Pääkallo.fi kysyi Pelto-Arvolta kliseisesti miltä nyt tuntuu ja mikä on siivittänyt ”Jukkiksena” tunnetun nuoren miehen tällaiseen kauteen?

– Ei tätä vielä itse käsitä. Aivan uskomatonta. Tommyn kanssa ollaan pitkään juteltu, että jossain vaiheessa se näytön paikka tulee. Harkkapeleissä jo sain hyvin vastuuta ja sitä kautta työmäärä on vain kasvanut ja kasvanut. Jäätävästi olen halunnut tätä ja näköjään se yritys ja duuni sitten näin palkitaan, Pelto-Arvo hymyili ystäviensä keskellä Seinäjoen juhlahumussa.

Playoffeissa Pelto-Arvo nakutteli 11 ottelussa viisi maalia ja yhden maalisyötön. Maaleista yksi oli puolivälierissä syntynyt jatkoaikamaali vieraissa Kooveeta vastaan. Ainoa syöttö irtosi Synergia Areenalla kolmannessa finaalissa Henri Myllymäen jatkoaikamaaliin. Tiukassa paikassakin 21-vuotias hyökkääjä nosti siis päätään ja tuntui, että kevään edetessä peli vain parani paranemistaan.

– Aloin huomata, että oikeasti pärjään näissä karkeloissa. Jotenkin ratkaisuhetkillä vain tuntui, että saa lisää tsemppiä ja energiaa. Rehellisesti sanottuna nautin näistä peleistä täysillä, enkä jännittänyt yhtään, Pelto-Arvo avasi Pääkallo.fi:lle.

Joukkueen kuopuksella ei itsellään ollut tietoa, miten ilta jatkuu tai mitä jäyniä kokeneet pelikaverit ovat keksineet mestaruusjuhladebytantin pään menoksi.

– Katsotaan, katsotaan. Eiköhän tässä jotain keksitä. Tai no, pojat keksii, Pelto-Arvo nauroi haastattelun päätteeksi.

Linkit:
Ottelutilastot
Esa Jokisen ottelukuvat
Pääkallotodistus: Mestaruuden ratkaissut Kohonen ainoa viiden kallon pelaaja
Pääkalloraportti: Lakeuksilta tärähti: SPV on salibandyn Suomen mestari
Tilastokummajainen: SPV johti finaalisarjaa minuutin ja kolme sekuntia
Video: Näin SPV vei Suomen mestaruuden jatkoajalla
Mika Kohonen: ”Mikko on kovempi äijä kuin minä”
Mestaruuden ratkaissut Mikko Kohonen: ”Vanhan liikkeellä löytyi paikka”
Kääntyikö salibandyn finaalisarja vilautukseen erätauolla? ”Kirjoita siitä silleen nätisti”
Kuva: Mestaruussuihkun kastelema Tommy Koponen – ”Sanat ovat niin pieniä nyt”
Kouvonen vuoli viime keväänä kultaa Happeessa, nyt SPV:ssä – Henkisesti todella kova sarja”
Juha Kivilehdolle kuudes Suomen mestaruus – ”Syvissä vesissä uitiin”
Pulkkinen ei tiedä vielä jatkostaan – ”Täytyy jutustella kavereiden kanssa”
Kapteeni Kauko nosti hattua SPV:lle – ”Ei ollut sattumaa”
Ratkaisufinaalissa osunut Härkönen: ”Enää ei seisoskeltu, vaan mentiin tosi lujaa päästä päähän”
Läpimurtokauden pelannut SPV-lupaus: ”Nautin täysillä, enkä jännittänyt yhtään”
Pettynyt Junkkarinen: ”Ensimmäinen peli ehkä hämäsi meitä”

One comment

  1. Jukkis ja Hankkio samaan ketjuun, niin vastustajat ei tiedä mikä niihin iski, mutta nopea se isku oli!