
Erotuomareista ja kurinpidosta on riittänyt viime aikoina puhetta kotimaan huippusalibandyssä. Sunnuntaina saatiin Jyväskylässä taas uusi puheenaihe.
Happeen tähtipelaaja Peter Kotilainen turhautui perjantaina pelatun miesten Salibandyliigan ratkaisevan kuudennen välieräottelun jälkeen rajusti. Kotilainen ei sulattanut erotuomarien ratkaisua taaksepäin menneestä rangaistuslaukauksesta. Kotilainen muun muassa kävi huutamassa tuomareille ja paiskoi mailaansa. Punainen kortti ja 5+20 minuutin ragaistus tulivat ansaitusti epäurheilijamaisesta käytöksestä.
Mutta tieto mahdollisesti pelikiellosta kesti pitkään – niin pitkään, että Kotilainen ehti täysillä valmistautua ja ottaa alkulämmöt sunnuntain Happee–Viikingit-pronssiotteluun. Tietoa mahdollisesta pelikiellosta ei kuulunut Happeelle tai muillekaan.
Pääkallo.fi:n tietojen mukaan lopulta 11 minuuttia ennen klo 16.00 alkaneen ottelun alkua erotuomaripari Manu Marttinen ja Henri Heinola saivat tiedon Kotilaisen pelikiellosta. Tieto tuli Salibandyliitosta puhelimitse.
Happee-leirissä ei itse pelikielto aiheuttanut vastustusta – se oli varmasti ansaittu, mutta päätöksen kestäminen aiheutti ymmärrettävästi kovaa kummastelua – varsinkin kun takaraivoissa on muistissa vielä erikoinen vääntö Otto Tikan pelikiellosta välieräsarjassa.
Happeen ja Viikinkien pronssiottelu on parhaillaan käynnissä. Ottelua voi seurata tulospalvelusta. Nettilähetystä kamppailusta ei ole tarjolla.
Pääkallo.fi kertoo lisää pronssiottelusta illan aikana.
—
Okei @Salibandyliiga. Oli vain 44 tuntia aikaa ilmoittaa perjantain kurinpitoseuraukset. Teette sen vartti ennen pronssipeliä :D. #salibandy
— Kaapo Savinainen (@ksavinainen) 10. huhtikuuta 2016
Kyllä. Peter Kotilainen pelikiellon vuoksi sivuun pronssimatsista. Ei oikein 140 merkkiä meinaa riittää tämän casen avaamiseen. #salibandy
— Ville Hokkanen (@VVHokkanen) 10. huhtikuuta 2016
@mhilska Asiaan tuli lopullinen varmistus puhelimitse juuri äsken, 11 minuuttia ennen pelin alkua.
— Ville Hokkanen (@VVHokkanen) 10. huhtikuuta 2016
@HappeeFloorball sai n 10min sitten tietää että Peter Kotilainen ei ole pelikelpoinen. #salibandy
— Jaakko Fredrikson (@kyykki) 10. huhtikuuta 2016
Ihan hyvissä ajoin se selvis. @PeterKotila pelikiellossa. #salibandy Veti hien päälle lämmöissä kuitenkin..
— Joni Hirvonen (@hinijorvonen) 10. huhtikuuta 2016
Onko Eräviikinkien rahat siirretty Panamaan? Onko Pete pelikiellossa? Minkä asun Batman valitsee naamiaisiin? #salibandy #päivänkyssärit
— Oskari Kauppinen (@ookupikupi) 10. huhtikuuta 2016