Uskomaton nousu – neljään minuuttiin kuusi maalia ilman maalivahtia

SPV nousi kuuden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin Erää vastaan. Arkistokuva: Juha Käenmäki

SPV nousi kuuden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin Erää vastaan. Arkistokuva: Juha Käenmäki
SPV nousi kuuden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin Erää vastaan. Arkistokuva: Juha Käenmäki

Seinäjoen Peliveljien ja Tapanilan Erän välisessä miesten Salibandyliiga-ottelussa nähtiin todella harvinainen nousu. Tapanilan Erä johti kamppailua vielä viisi minuuttia ennen kolmannen erän loppua lukemin 0-6. Ilman maalivahtia pelannut SPV nousi kuitenkin varsinaisella peliajalla tasoihin iskien kuusi maalia peräjälkeen.

Ville Kuuselasta tuli lopulta kotijoukkueen sankari, kun hän iski SPV:n maaleista peräti neljä. Kahdesta muusta maalista vastasivat Petri Hakonen ja Mikko Kohonen.

Kuuselan avausmaali kirjattiin pöytäkirjaan ajassa 55.56. SPV:n kuudes osuma syntyi Kuuselan lavasta kellon pysähtyessä aikaan 59.40. Huomionarvoista myös oli, että neljä viimeistä osumaa syntyivät 44 sekunnin sisällä.

Ottelulle ei saatu voittajaa myöskään jatkoajalla, vaan joukkueet päätyivät lopulta pistejakoon samoissa 6-6-numeroissa.

Linkit:
Ottelutilastot
Petri Kaukon kuusi syöttöpistettä alustivat Happeen voiton – katso sunnuntain salibandytulokset
Juha Käenmäen ottelukuvat

22 comments

  1. Koski ja Kuusela yhteen kiitos,Koski menee ihan hukkaan Kohosten kanssa.

  2. Niin no pelimiesten kympistä yli puolet meni perseelleen. Speve teki uuden käsitteen, pelimiesten 4 minuuttia:-D

  3. Olisivat jatkoajan sotkeneet vielä ilman maalivaahtia kun tuntu kulkevan

  4. Kaikkien aikojen sulaminen! Tämä on kyllä nyt sairainta mitä olen ikinä nähnyt, vaikka en ollut edes paikanpäällä. Ei aikalisää edes? Voi jessus…

  5. Ei tämä ollut kaikkien aikojen nousu vaan kaikkien aikojen sulaminen.

  6. Erältä lopussa aktiivisia pallosta luopumisia. Olisi kannattanut pelata aikaa pois pallollisena. Taisi olla niin iso johto ettei tullut mieleen.

  7. Tämä on kovin nousu urheilussa mitä tulee mieleen. Tai oikeastaan menee Lasse Virenin olympiakaatumisen jälkeen tulleen voiton rinnalle samanlaiseksi urheiluihmeeksi. Onneksi on olemassa urheilua sillä mistään muualta ei vastaavia elämyksiä voi saada.

  8. Oon samoilla linjoilla yeahin kanssa. KKK ketju on hyvä, mutta Kuusela sopisi siihen paremmin. Sr Kohonen pelaa ainakin vielä vähän erilaista peliä kuin Koski/Jr Kohonen. Vähän hitaasti lähtee hyökkäyksiin, kun haluaa kontrolloida palloa. Loistava pelimies on kuitenkin. Sopisi vain toiseen ketjuun paremmin ja olisi joukkueellekin parempi ratkaisu. Mutta markkinointiarvohan on huippuluokkaa. Veljekset samassa ketjussa.

  9. Totta! Useinhan Mika ja Mikko maajoukkueeski erotettiin vaikka alus pelasivatki yhes. Siis MM turnauksis

  10. Soikohan paluumatkalla bussissa Klamydian ”Alakaa P:llä ja loppuu A:lla…”

  11. Varmasti soi:D Ja se että Speve oli kotisalissa 0-6 häviöllä??? Ei ole kovin yleistä. Ottelukuvissa Lankisella suora lapa. No ei maaneiliä kovin usein pysty Liigassa tekemään.

  12. Toisilla jengeillä on vaan varaa antaa kaverille vähän kaulaa ja sitten ottaa tikkari kädestä. 😉

  13. Spv oli 55 minuuttia surkea ja Erä loistava. Vastaavasti 5 miinuuttia SPV oli loistava ja Erä umpi surkea. Voiko kummankaan joukkueen valmantaja silittää pelaajien päitä matsin jälkeen?
    SPV voi nyt viimeistään unohtaa haaveet superfinaalista, Erä tuskin on sinne edes haaveillut.

  14. Vuosi takaperinki spveen oli turha haaveilla mestaruudesta:D mitään ei oo vielä ratkaistu

  15. Näin sarjan alussa SPV vielä reenaa äärimmäisen kovaa ja osaaminen alkaa näkyä myös tuloksin marras-joulukuun matseissa. Sitten keväällä SPV on totutun vahva ja pelaa varmasti mestaruudesta. Tsemppiä SPV:lle!

  16. Viimeistään nyt ymmärrän että spv uusii mestaruuden. Niillä on vaikiaa kovan treenin jälkeen mutta pystyvät muuttamaan rytmiä käsittämättömsti. Lisäksi koponen/mika Kohonen pari kokemuksellaan taktikoinnissa tulee olemaan tärkeissä peleissä lyömätön.

  17. Avutonta Erältä. Ei aikalisää, ei veskarin varustekorjausta, ei lattian kuivausta, ei mitään millä katkaista SPV:n hurmos. Penkin päässä salibandyn oma Aravirta vaan ihmettelee. Blogin otsikko on osuva ” Pelikäsitys – mistä oikeastaan on kyse.

  18. Valtava epäonnistuminen koko Erän joukkueelta, niin pelaajilta kuin myös valmennukselta.

    Jos valmennus oli totaalisesti jäässä ja puuttui tilannetaju lumivyöryn pysäyttämiseksi, niin Erän kokeneimpien ja johtavien pelaajien olisi pitänyt pystyä ottamaan tilanne hallintaansa. Ei tällaista maali-iloittelua voi käsittää, että pääsee tapahtumaan kahden pääsarjajoukkueen välisessä ottelussa, ja etenkään joukkueiden välillä, joiden tasoero ei ole niin valtava kuin viimeiset neljä minuuttia antavat otaksua.

  19. Epäluottamusta Ihmeelle..
    Kannattais varmaan pelata matsit ilman maalivahtia!