
Miesten Salibandyliigan hallitseva mestarijoukkue Classic on julkaissut neljän kovan vahvistuksen pelaajasopimukset. Samalla tamperelaisryhmä paljasti koko joukkueen sopimustilanteen.
Classicin tiedottamat vahvistukset eivät ole yllätyksiä, sillä jokaisesta neljästä on huhuiltu jo pitkään Pääkallo.fi:n Huhumaa-palstalla – mutta laadukkaita pelaajia jokainen heistä on.
Classic-nutun ensi kaudella päälleen pukevat uusina pelaajina Joonas Pylsy (Tigers Langnau, Sveitsi), Asser Jääskeläinen (Helsingborg, Ruotsi), Riku Reunamäki (M-Team) ja Miro Lehtinen (Koovee). Pylsyn sopimuksesta Pääkallo.fi kertoi jo viime perjantaina.
Uutena pelaajana Classiciin liittyy tietenkin myös ex-tennistähti Jarkko Nieminen, jonka jopa shokeeraava sopimus julkaistiin huhtikuun puolivälin tietämillä.
Uransa mestaruuteen päättänyt Veli-Matti Luukko ja Sveitsiin suuntaava Niko Juhola ovat ainoat joukkueesta lähtevät pelaajat. Classicin tiedotteen mukaan lisäksi Juho Syvänen pelaa ainakin alkukauden vuokralla ja konkaripakki Mika Savolainen miettii vielä uransa jatkoa.

Valmennuksessa tapahtuu myös pieni muutos kun jo kaudella 2010-11 valmentajana toiminut Tomi Sairanen liittyy Classicin valmennustiimiin. Viime kauden valmennuksessa mukana ollut Mikko Hernetkoski ottaa isomman roolin A-pojissa. Päävetovastuu valmennuksesta on edelleen Petteri Nykyllä ja Samu Kuitusella.
– Mestaruusjoukkue pysyy hienosti kasassa ja halutut täsmähankinnat vahvistavat sekä antavat laajuutta kokoonpanoon. Classic on vakiinnuttanut kovalla ja tinkimättömällä työllä asemansa Suomen ykkösbrändinä salibandyssa. Seuraava tavoite on olla maailman paras seurajoukkue niin toiminnallisesti kuin urheilullisesti. Taustoilla tehdään joka päivä töitä niin, että Classicissa jokainen pelaaja voi elää salibandyurheilijan unelmaansa, Classicin toiminnanjohtaja Passo Peltola hehkuttaa.
Ensimmäisen kerran vahvistunutta Classicia mitataan kunnolla syys-lokakuun vaihteessa, kun joukkue osallistuu seurajoukkueiden Champions Cupiin. Turnaus pelataan Ruotsin Boråsissa 30.9–2.10.2016.
