Saksa pelkkä vastaantulija – Suomelle 12-1 -voitto MM-avauksesta

Kuva: IFF

Kuva: IFF
Kuva: IFF

Suomi ja Saksa kohtasivat lauantaina salibandyn MM-kisoissa Latvian Riiassa. Suomi nappasi turnauksen avausottelustaan 12-1-voiton.

Suomi hallitsi ottelua odotetusti alusta alkaen. Ensimmäinen erä meni sinivalkoisten nimiin maalein 5-0, ja Jani Kukkola latoi kolme maalia jo ensimmäisellä kaksikymppisellä.

Toinen periodi oli nihkeä esitys suomalaisittain. Saksa iski ainokaisensa erän alkuminuuteilla, ja Suomella oli koko erän ajan hankaluuksia luoda kunnon maalipaikkoja. Miko Kailiala iski kuitenkin Suomen 6-1-johtomaalin ajassa 39.39.

Kolmannessa periodissa nähtiin taas hiukan parempi esitys suomalaisten osalta. Viimeinen erä menikin Suomelle lukemin 6-0.

Suomen tehopelaajia olivat hattutempun laukonut Jani Kukkola, 1+3 tehtaillut Peter Kotilainen. Miko Kailiala ja Mika Kohonen iskivät kaksi maalia mieheen. Suomi kohtaa sunnuntaina Sveitsin. Ottelu alkaa klo 15.15.

Ottelutilastot

Lue myös:
Pääkallotodistus: Terävä alku, hidas keskiosa ja vahva loppu – kahdelle miehelle neljä kalloa
MM-avauksessa Suomen parhaaksi valittu Peter Kotilainen: ”Seitsemän syöttöä olisi voinut olla lähellä”
Kolmekymppinen ensikertalainen nautti MM-debyytistään: ”Supersiistit fiilikset”
Video: Katso ensimmäisen MM-kisapäivän kaikki tulokset ja maalit
Video: Tämä on jo tuttua kauraa suomalaistähdeltä – ”It’s normally börsday”
Päävalmentaja Kettunen Sveitsi-ottelusta: ”Pitää pelata huippupeli”

One comment

  1. Heh saksan pakki nro. 44 oli kyllä niin väärässä pelissä että ihan itkettää. Ainakin neljä viis maalia pystyy laittaa kaverin piikkiin. 😀 hyvää pelisilmää muutenkin saksalta. Rahaa riittää kaikkiin hullutuksiin mutta säbänpelaajat saavat maksaa majunsa itse. Vaikka onkin marginaalilaji niin silti ihan naurettavaa.