Kahden vuoden pisteputki katki – SPV kaatoi Classicin Tampereella

Kuva: Juha Käenmäki

Kuva: Juha Käenmäki

Classic ja SPV kohtasivat torstai-iltana Salibandyliigan huippuottelussa Tampereella. SPV voitti kamppailun maalein 9-8.

SPV tuli otteluun kovalla höngällä. Peliä oli takana vajaat kaksi minuuttia, kun Tommi Hakala laukoi pallon maaliin. SPV jatkoi hyvää painostusjaksoa ensimmäisellä kympillä. Classic tuli tasoihin ajassa 9.05, kun Lassi Toriseva avasi pitkällä heitolla pallon Sami Johanssonille, joka veivasi pallon verkkoon.

Classicin toinen osuma syntyi myös nopeasta vastaiskusta. Oskari Heikkilällä oli ensin yksi paikka maalin edessä ja sen jälkeen pallo ajautui Jussi Pihalle. Piha malttoi tilanteessa ja petasi Heikkilälle uuden paikan, josta mies iski kotijoukkueen toisen maalin ajassa 11.10.

Ajassa 12.28 kotijoukkueen Nico Salo sai maalinedushässäkästä viiden minuutin rangaistuksen. Minuutti ennen jäähyn loppua Ville Kuusela latasi keskustasta SPV:n tasoihin. Jäähyä oli jäljellä 10 sekuntia, kun nopea Classic-hyökkäys sahasi SPV-puolustuksen ja Juho Syvänen naulasi 3-2-osuman. Lisäosumia ei nähty avauserässä, vaikka Classic pääsi myös ylivoimalle Tuomas Mustosen napattua kahden minuutin rangaistuksen. Molemmat jäähyt olivat hiukan kiistanalaisia.

Ensimmäinen erä oli erittäin vauhdikas. Karrikoidusti sanoen SPV vei peliä varsinkin alussa, mutta Classic sai erän edetessä pelillisen otteen haltuunsa.

SPV sai toiseenkin erään hyvän startin. Alle minuutin pelin jälkeen Kuusela laukoi pallon toistamiseen Classic-verkkoon. Ainoastaan 14 sekuntia myöhemmin Hakala laukoi keskustasta SPV:n johtoon ottelussa. Hullunmylly jatkui, sillä Heikkilän toinen osuma toi taas Classicin tasoihin Johanssonin kudin reboundista.

Seuraava osuma oli taas kotijoukkueen käsialaa. Classic-viisikko sahasi SPV-puolustuksen kahtia ja Tino Salminen päätti hyökkäyksen maaliin. Ajassa 27.36 Jukka-Pekka Pelto-Arvo iski tilanteeksi 5-5. SPV:n kolmonen taikoi myös vieraiden kuudennen maalin. Joni-Arttu Sieppi viimeisteli ajassa 31.46 Tuomas Mustosen hyvästä syötöstä.

Pari minuuttia myöhemmin Atte Eronen löysi hienosti Heikkilän, joka latasi illan kolmannen osuman suoraan syötöstä. Erässä nähtiin vielä yksi osuma, kun Sieppi iski vieraat 7-6-johtoon. Toinenkin erä oli vauhdikasta ja avointa peliä, eikä kumpikaan joukkue pyrkinyt juuri kontrolloituihin hyökkäyksiin.

Kolmoserässä ensimmäistä maalia odoteltiin pidempään. Ajassa 47.10 Tuomas Mustosen laukaus upposi kotijoukkueen verkkoon ja tilanne oli 8-6 SPV:n hyväksi. Viimeiselle kympille mentiin samoissa lukemissa, vaikka Classic pääsi pyörittämään ylivoimapeliä kahden minuutin ajan. Ajassa 50.57 Konsta Haukkala kiepautti taitavasti SPV:n 9-6-johtoon.

Neljä minuuttia ennen loppua Aaro Helin kavensi tilanteeksi 9-7 ilman maalivahtia. Ajassa 58.24 Pelto-Arvo sai kahden minuutin jäähyn ja kotijoukkue käytti aikalisänsä. Ylivoima pyöri 18 sekuntia, kun Johanssonin kuti pomppi onnekkaasti vieraiden maaliin.

Lisämaaleja ei kuitenkaan nähty ja SPV aiheutti Classicille ensimmäisen täyden pistemenetyksen yli kahteen vuoteen. Classic hävisi viimeksi liigan runkosarjassa varsinaisella peliajalla 12.2. 2017 juuri SPV:lle. Kolmoserän alkupuolella SPV hallitsi peliä, mutta ottelun loppua kohden tamperelaiset ottivat pallollisen pelin haltuun ja kirivaihe oli vahva. SPV kuitenkin kesti loppuun saakka ja saa kiittää siitä varsinkin hienosti torjunutta Eero Kososta. Kolmoserä oli kokonaisuudessaan pelin laadullisesti vahvin, eikä erässä menty kaasu pohjassa ihan koko ajan.

Kamppailun tehopelaajia olivat SPV:n Sieppi (2+1) ja Hakala (2+1) sekä Classicin Johansson (2+2) ja Heikkilä (3+0). Tamperelaisilla näyttäisi olevan loukkaantumishuolia, sillä Janne Lamminen ja Joonas Pylsy olivat poissa kokoonpanosta. Krister Savonen pelasi vain vähän, ja Nico Salo sekä Eemeli Salin huilasivat koko kolmannen erän. Joukkue on tappiosta huolimatta varma runkosarjan voittaja.

SPV:lle voitto oli erittäin tärkeä liigan kakkossijan kannalta. Se nousi voitollaan TPS:n ohi sarjakakkoseksi.

Torstain ottelut Salibandyliigassa:
Classic-SPV 8-9 Ottelutilastot
Steelers-Happee 2-10 Ottelutilastot