Kooste: TPS-tasoitti välieräpelin SPV:n avustuksella – Sorri ratkaisi jatkoajalla

Juho Sorri (keskellä) nousi ensimmäisen välieräpelin sankariksi. Kuva: Juha Käenmäki

Juho Sorri (keskellä) nousi ensimmäisen välieräpelin sankariksi. Kuva: Juha Käenmäki

SPV ja TPS mittelivät keskiviikkona miesten Salibandyliigan välierissä Seinäjoella. Varsinainen peliaika päättyi tasan ja TPS vei lopulta voiton jatkoajalla maalein 5-4.

TPS johti peliä toisessa erässä jo 3-1. SPV sai kuitenkin pelinsä pikku hiljaa paremmin lentoon, ja viimeiselle vitoselle mentäessä kotijoukkue oli 4-3-johdossa. TPS antoi tuossa vaiheessa jo jonkin sortin paineen SPV-puolustukselle, ja SPV söhläsi lopulta pallon TPS:lle, jonka myötä Mikko Hautaniemi tasoitti ajassa 55.20. Peliä oli pelattu 62.34, kun Juho Sorri iski voittomaalin.

Sorrin edustama kolmosketju oli tärkeässä asemassa, sillä se osui kahdesti. Laiturit Laine ja Sorri iskivät tehot 1+1 mieheen. Hautaniemi jatkoi vahvassa vireessä iskien pisteet 2+0.

TPS johtaa sarjaa voitoin 1-0. Toinen osaottelu pelataan perjantaina Turussa ja finaalipaikka vaatii neljä voittoa.

Ottelutilastot
Juha Käenmäen ottelukuvat

Lehdistötilaisuus:

Maalikooste: