Tyttöjen U19-maajoukkue valittiin Ruotsi-otteluihin – ”Pidempi leiri oli koko tiimin yhteinen tahtotila”

Aki Vilander valitsi U19-maajoukkueen helmikuun otteluihin. Kuva: Mika Hilska

Aki Vilander valitsi U19-maajoukkueen helmikuun otteluihin. Kuva: Mika Hilska

Suomen alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-joukkue kohtaa kahdesti Ruotsin tammi-helmikuun vaihteessa.

Ruotsi-ottelut ovat samalla maajoukkueen viimeiset ennen toukokuun MM-kisoja. Päävalmentaja Aki Vilander ja muu valmennus ovat nimenneet Uppsalaan matkaavaan ryhmään kolme maalivahtia ja 20 kenttäpelaajaa.

Jobinpostia tuli viikonloppuna, kun jo naisten MM-kisoissakin nähty Suvi Hämäläinen loukkasi polvensa sarjapelissä. Eturistisidevamma tarkoittaa, että hänen kohdaltaan niin tulevat maaottelut ja kuin myös loppukevään ikäluokan MM-kisat jäävät väliin.

Kuusitoistavuotias Hämäläinen taitaa maalinteon ja sen varaan oli laskettu paljon MM-kisoissa. Viidessä alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa pelaamassaan maaottelussa hän on latonut 12 maalia ja saanut neljä syöttöpistettä.

– Suvin jääminen pois on kova kolaus joukkueelle ja puraisee, mutta enemmän olen harmissani hänen itsensä kannalta. Kenellekään ei toivo näin ikävää loukkaantumista. Haluan uskoa, että hän palaa entistä vahvempana takaisin, päävalmentaja Aki Vilander kertoo.

Suvi Hämäläinen lukeutuu naissalibandyn suurimpiin talentteihin. Osoituksena tästä hän oli viime joulukuussa mukana jo naisten maajoukkueessa Sveitsin MM-areenalla.

– Hänessä on erityispotentiaalia. Muistan parin vuoden takaa, kun Suvi iski maaleja kaksi vuotta vanhempia vastaan, Vilander kertaa ensikohtaamista.

– Haluan nähdä tämän uutena mahdollisuutena muille. Vastuunkantajia pitää nyt löytyä. Sen taakse ei voi mennä, että Suvi ei ole joukkueessa mukana.

Hämäläisen tilalle on nimetty alkukauden loukkaantumisesta toipunut SB Pelicansin Kaie Sinor. Ainoa ensikertalainen on Classicin Alma Laitila, joka päävalmentajan mukaan on onnistunut oikeaan aikaan naisten Salibandyliigan NLA:ssa.

U19-tyttöjen maajoukkue valmistautuu tavanomaista pidemmällä leirillä 31.1.-1.2. pelattaviin Ruotsi-otteluihin. Joukkue kokoontuu pääkaupunkiseudulle jo maanantai-iltana 27. päivä.

– Pidempi leiri oli koko tiimin yhteinen tahtotila, jotta voimme sekä harjoitella, että viettää aikaa yhdessä enemmän. Tapahtumia on niin harvoin ja yleensä olemme lähteneet niihin lyhyemmällä valmistautumisajalla. Ja kun tämä on viimeinen tapahtumamme ennen toukokuun MM-kisoja, niin nyt on hyvä hetki aloittaa ryhmäytyminen ja viisikoiden kasaaminen. Nämä ovat leirin selkeät painopisteet, Vilander valottaa.

Matkan jälkeen moneen kysymysmerkkiin pitäisi olla vastaukset niin valmennuksella kuin pelaajillakin.

– Viikon aikana käymme henkilökohtaiset keskustelut pelaajien kanssa siitä roolista, jota Ruotsi-otteluissa ja kisoissa odotetaan. Uskon, että tämä luo turvallisuutta pelaajalle ja valmennukselle tiedon, miten jokaisesta saadaan paras osaaminen irti.

Vaikka Ruotsiin matkaava joukkue on jo pitkälti se, joka nähdään MM-kisoissa ei Vilander poissulje vielä porttia muilta.

– Tässä on liikkumavaraa 1-4 pelaajan verran. Joku voi lunastaa paikan kevään pelien esityksillä ja toki tarkkailemme kuinka kaavailemamme roolit sujuvat Ruotsi-peleihin mukaan valituilta.

Vaativat kansainväliset pelit valmistavat pelaajia tunnetusti kovimpiin koitoksiin.

– Painetilanteessa pelaaminen ja kuinka pelaaja sopeutuu siihen, on se kovin juttu, Vilander alleviivaa.

– Kansainvälisissä peleissä kamppailuintensiteetti on korkeampi kuin sarjapeleissä ja tämän kanssa meillä on vielä tekemistä pahimpia vastustajiamme vastaan. Se näkyi hyvin edellisessä tapahtumassa esimerkiksi Tshekki-ottelussa.

– Taidossa ja jalkanopeudessa emme häviä muille, mutta niitä mustelmiakin pitää olla valmis ottamaan. Tulevat Ruotsi-ottelut valmistavat meitä näiltä osin, kun menemme kohti kevään arvoturnausta, päävalmentaja Aki Vilander uskoo.

Alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat pelataan Uppsalassa 6.-10.5. Lopulliseen MM-joukkueeseen nimetään 20 pelaajaa.

Suomi-Ruotsi-maaotteluiden ohjelma
IFU Arena, Uppsala, Ruotsi

Perjantai 31.1.
klo 20 Ruotsi-Suomi (TU19)

Lauantai 1.2.
klo 14 Ruotsi-Suomi (TU19)
klo 17 Ruotsi-Suomi (naiset)

Suomen U19-maajoukkue Ruotsia vastaan

Maalivahdit
Minnie Heininen FBC Loisto 2001 8 0 0 0
Juulia Kataja EräViikingit 2001 9 0 0 0
Emma Mannila Classic 2001 4 0 0 0

Puolustajat
Jasmiina Järvinen PSS 2001 22 2 4 6
Julia Kaan SSRA 2001 10 1 4 5
Nea Keihäs FBC Loisto 2001 8 1 3 4
Iida Mettälä FBC Loisto 2001 9 2 3 5
Anni Räisänen EräViikingit 2002 7 2 0 2
Ulla Valtola FBC Loisto 2002 8 3 2 5
Cira Virta EräViikingit 2003 5 2 6 8
Milla Ylikojola EräViikingit 2002 10 1 4 5

Hyökkääjät
Meri-Helmi Höynälä SB-Pro 2001 5 2 4 6
Alisa Kettunen PSS 2001 5 2 0 2
Elli Kylmäluoma SSRA 2001 22 8 6 14
Tuulia Lahti FBC Loisto 2002 3 1 0 1
Alma Laitila Classic 2004 0 0 0 0
Inka Lippojoki EräViikingit 2002 5 1 3 4
Sofia Mittentag EräViikingit 2002 5 4 1 5
Pinja Myllymäki Pirkat 2001 11 6 3 9
Jemina Ruostila Koovee 2002 9 3 3 6
Kaie Sinor Pelicans SB 2001 8 0 0 0
Sanni Uimarihuhta SSRA 2002 6 3 1 4
Maija Väätäjä FBC Loisto 2001 6 0 2 2

Aki Vilander päävalmentaja
Hannu Santanen valmentaja
Ville Turunen valmentaja
Liisa Kokkonen mv-valmentaja
Henna Hukkanen huoltaja
Niina Lahti huoltaja
Tapio Hämeen-Anttila team manager

Teksti: Salibandyliitto