Pääkalloennakko: Rytke jatkuu, mutta löytyisikö Happeesta tulitukea Peterille?

Happee jatkaa rytkimistä tälläkin kaudella. Kuva: Esa Jokinen

Happee jatkaa rytkimistä tälläkin kaudella. Kuva: Esa Jokinen

Viime kausi oli nihkeä. Nyt Happee on hakenut uusia tuulia toimintaansa.

Lähtökohdat:
2010-luvun kestomenestyjäksi nousseen Happeen viime kausi oli heikoin pitkään aikaan. Se jäi runkosarjan kahdeksanneksi ja varmisti pudotuspelipaikkansa vasta toiseksi viimeiselle kierroksella. Joukkueen tavoin alarekisteriin kauden suorittanut huippupakki Iiro Lankinen kuvaili Pääkallon haastattelussa tekemisen olleen laiskaa. Happee yritti, mutta ei ajatellut, Lankinen summasi.

Viime kauden loppu antoi kuitenkin osviittaa Happeen laadusta, kun homma toimii. Harva tarjosi Hirville saumoja Classicin kyydissä puolivälierissä, mutta se kamppaili jokaisessa pelissä tasavahvasti tamperelaisten kanssa ja jopa voittikin yhden.

Täksi kaudeksi joukkue on hakenut uusia tuulia etenkin kaukalon ulkopuolella. Päävalmentajaksi kohonnut Tero Kotilainen on tiimeineen on tehnyt töitä ryhmädynamiikan ja henkisten voimavarojen kanssa. Takavuosina nämä olivat Happeen ehdottomia vahvuuksia, joten jonkinlainen uusi luku Jyväskylässä on alkamassa.

Pelillinen identiteetti ei kuitenkaan ole muuttumassa. ”Hirvirytkeeseen” laitetaan Kotilaisen mukaan paljon efforttia. Happee tulee siis olemaan aktiivinen. Viime vuosina peliin on löytynyt myös kontrolloidumpaa vaihetta. Parhaimmillaan hirviryhmä on kuitenkin silloin kun peli virtaa.

Happeen harjoituspelirupeama on sujunut tulosten valossa heikosti. Avauspelissään se voitti LASB:n selkeästi 8–2, mutta sittemin käkättimeen on tullut viisi kertaa perä jälkeen. Ensin nousija Jymyltä, sitten kahdesti Nokialta ja viimeisimpänä kahteen otteeseen Classicilta.

Kokoonpano:
Happeen rosteri koki jonkin verran muutoksia viime kaudesta. Isoin menetys oli viime kauden paras pistemies, Sveitsiin kolmatta kertaa urallaan siirtynyt Jami Manninen. Myös Jalo Kouvosen siirto Nokialle verottaa alakerran pallovarmuutta.

Tulijapuolella on mielenkiintoisia nimiä. Ennen muuta EräViikingeistä saapunut Roni Laasonen. Hyvänä maalintekijänä tunnettu, mutta turhan flegmaattinen laituri on polkenut viime vuodet paikallaan. Happeessa Laasonen on istutettu Peter ja Paul Kotilaisen vierelle ykköskenttään. Sen alla puolustavat aina luotettava Joel Lahti sekä taiturimainen Iiro Lankinen. Tämä ketju kantaa isoa tulosvastuuta.

Happee sai vahvistuksia myös kakkosketjuunsa. Sveitsistä palannut maajoukkuepakki Jonne Junkkarinen on koko liigan kovimpia värväyksiä. Junkkarisen kanssa Könizissä pelannut Silvan Bolliger on nähty kakkosvitjassa Juuso Heikkisen ja Lassi Kotovaaran rinnalla. Tämä kolmikko tulee määrittämään Happeen kauden suuntaa. Ykkönen kyllä sylkee tehoja, mutta pelkästään sen varassa Happee ei voi roikkua.

Kolmosessa viilettänee paluun Happeeseen tekevä Panu Kotilainen ja viime kaudella läpimurron tehnyt Kaapo Siekkinen. Lopuista paikoista käydään taistelua useamman pelaajan kesken. Happeen selkeänä ykkösvahtina jatkaa Markus Laakso. Viime kauden alku oli Erä-kasvatilta heikko, mutta hän kasasi itsensä kauden edetessä.

Happeessa on paljon hyviä liigatason pelaajia, mutta tietynlainen tasapaksuus on materiaalin ongelma. Peter Kotilainen oli viime kaudella joukkueen toiseksi paras pistemies, vaikka missasi jalkavamman takia puolet runkosarjasta. Ero kolmanneksi eniten pistejä nakuttaneeseen Siekkiseen kertyi 13 pinnaa. Jyväskyläläiset tekivät viime kauden pudotuspelijoukkueista vähiten maaleja, mikä kertoo siitä, että ratkaisijoista on pulaa.

Kiinnostava pelaaja: Silvan Bolliger
Laasonen nostettiin framille jo liigan mielenkiintoisimpien pelaajien listauksessa, joten jaetaan valokeilaa nyt toiselle leftin laiturille. 28-vuotias Bolliger on tehnyt pisteiden valossa kovaa jälkeä viimeiset pari kautta. Suoraviivaiseksi kuvailtu laituri paukutti viime kaudella Könizin paidassa 47 pinnaa, sitä edellisellä 44. Kaiken kaikkiaan Bolliger on summannut 192 NLA-ottelussa 253 pistettä. Maittavista tehoista huolimatta Bolligeria ei ole pukenut Sveitsin maajoukkuepaitaa, kuin opiskelijakisoissa. Salibandyliigassa on nähty viime vuosina harvakseltaan tasokkaita ulkomaalaisia lajin muista suurmaista. Siinä valossa Bolligerin tekemistä on äärimmäisen kiinnostava seurata.

Tähtipelaaja: Peter Kotilainen
Nouseva tähti: Kaapo Siekkinen
Päävalmentaja: Tero Kotilainen

Julkaisemme kausiennakoita yksi kerrallaan ennen kauden alkua ja lopuksi julkaisemme vielä joukkuerankingin perusteluineen.

Julkaisuaikataulu:
4.9. Classic Pääkalloennakko: Classic on joukkue vailla heikkouksia, mutta kaadettavissa
5.9. EräViikingit Pääkalloennakko: EräViikingeissä miehet johtavat ja pojat auttavat
6.9. Happee
7.9. Indians
8.9. Nurmon Jymy
9.9 LASB
10.9. Nokian KrP
11.9. Oilers
12.9. OLS
13.9. SPV
14.9. Steelers
15.9. Tiikerit
16.9. TPS
17.9. Welhot