Katsaus Suomisarjaan: Lohkojen kärjessä äärimmäisen tasaista – pistepörssejä dominoivat liigakentiltä tutut nimet

Kosken Dynamo ja Happee Streamers Suomisarjan ottelussa. Kuva; Juhani Järvenpää

Kosken Dynamo ja Happee Streamers Suomisarjan ottelussa. Kuva: Juhani Järvenpää

Ensimmäistä kautta pyörivä Suomisarja on edennyt puolivälin kieppeille. Katsauksessa selvitetään mitkä joukkueet ovat vielä divarijunan kyydissä sekä ketkä ovat liekehtineet yksilötasolla.

Suomen kolmanneksi korkein sarjataso pelataan kolmessa 9-10 joukkueen lohkossa. Lohkojen 1-2 sijoittuneet pääsevät suoraan Divarikarsintoihin. Tämän lisäksi Suomisarjan kaksi parasta lohkokolmosta (pistekesiarvolla mitattuna) pelaavat esikarsinnoissa Pohjois-Suomen kakkosdivarin kahta parasta joukkuetta vastaan ja karsivat paikasta Divarikarsintoihin.

Suomisarja on jaettu maantieteellisesti A-, B- ja C-lohkoihin. Sarja pelataan kaksinkertaisena sarjana. A- ja B-lohkoissa, joissa on 10 joukkuetta, pelataan lohkojen sisällä kaksi viiden joukkueen välisarjaa yksinkertaisena sarjana. C-lohkossa, jossa on 9 joukkuetta, pelataan kolme kolmen joukkueen välisarjaa. A- ja B-lohkoissa pelimääräksi tulee 22 ottelua ja C-lohkossa 20.

Sarja on tällä hetkellä tauolla koronarajoitusten vuoksi. Otteluita on pelattu suhteellisen tasaisesti. Valtaosa on pelannut kahdeksan peliä, mutta esimerkiksi A-lohkon SB Vaasa ja Blue Fox ehtivät pelata vain kuusi ottelua.

Pistelaskusysteemi on sama kuin liigassakin.

Lohko A:

Sarjataulukko
1. Ilves 17 pistettä (8 ottelua)
1. Classic United 17p (9)
3. Soittorasia 16p (8)
4. SalBa 15p (7)
5. KrP Akatemia 13p (9)
6. Nibacos 11p (8)
7. MLT 9p (7)
8. FBT Pitu 7p (8)
9. Blue Fox 6p (6)
10. SB Vaasa 3p (6)

Pistepörssin top 5
1. Lassi Vänttinen, Ilves 12+9=21
2. Jani Lehtoniemi, SalBa 9+10=19
3. Mikko Immonen, SalBa 9+10=19
4. Visa Noponen, MLT 5+14=19
5. Teemu Jokela, Soittorasia 9+7=16
– Jori Heikkilä, Nibacos 9+7=16

A-lohkon keskustelut

Lohko B:

Sarjataulukko
1. SBS Wirmo 20 pistettä (8 ottelua)
2.FoSu 16p (8)
3. GrIFK 15p (8)
4. SBS Kings 14p (8)
5. Blackbirds 12p (8)
6. SC Wolves 12p (8)
7. VSS 10p (8)
8. LoSB 8p (8)
9. RSS Panthers 7p (8)
10. S.S. Storm 6p (8)

Pistepörssin top 5
1. Onni Piiparinen, SBS Kings 18+8=26
2. Henri Alho, SBS Wirmo 3+21=24
3. Markus Olkkonen, SBS Kings 7+14=21
4. Oskari Laaksonen, SC Wolves 12+8=20
5. Teo Laurila, RSS Panthers 9+10=19

B-lohkon keskustelut

Lohko C:

Sarjataulukko
1. Sudet SB 21 pistettä (8 ottelua)
2. Loviisan Tor 18p (7)
3. PSS 17p (7)
4. SB Heinola 15p (8)
5. VehVe 8p (7)
6. Happee Steamers 8p (7)
7. Kosken Dynamo 7p (8)
8. Lehmo Balls -96 5p (7)
9. Troopers 0p (7)

Pistepörssin top 5:
1. Elmo Lavonen, Sudet SB 16+9=25
2. Niko Vilén, VehVe 15+5=20
3. Henri Silfsten, SB Heinola 5+11=16
4. Joakim Ervast, PSS 8+7=15
5. Petri Pöntinen, Sudet SB 6+9=15

C-lohkon keskustelut

—-

Jokaisessa lohkossa on siis pelattavaa kevätkierrokselle. Etenkin tamperelaisten dominoima A-lohko on äärimmäisen tasainen. Neljäntenä oleva SalBa on ainoastaan kolmen pisteen päässä kärkijoukkue Ilveksestä. B-lohkossa Wirmo on napannut suurimman kaulan ollessaan viisi pinnaa lohkonsa kolmosta edellä. Paras pistekeskiarvo on kuitenkin C-lohkoa johtavalla Susilla.

Esikarsintoihin olisi tällä hetkellä pääsemässä PSS (pistekeskiarvo 2,4) ja Soittorasia (pistekeskiarvo 2,0). Pohjois-Suomen kakkosdivarin lohkon tilanteen mukaan esikarsinnoissa tamperelainen Soittorasia saisi vastaansa lohkoa johtavan Kiimingin Palloseuran ja Porvoon Salibandyseuraa vastaan asettuisi Santas United Rovaniemeltä.

Yksilötasolla sarjaa ovat dominoineet entiset liigapelaajat. A-lohkon pistepörssiä johtaa sarjan nimekkäin pelaaja, kaksinkertainen maailmanmestari Lassi Vänttinen. Perässä seuraavat viime kaudella liigaa pelanneet SalBan Jani Lehtoniemi ja Mikko Immonen. Myös B-lohkon kärkikolmikko on Onni Piiparinen, Henri Alho ja Markus Olkkonen ovat kaikki liigakentiltä tuttuja nimiä. C-lohkon pörssimiehet eivät ole aivan saman kaliiberin nimiä, mutta esimerkiksi Elmo Lavosen, Henri Silfstenin ja Joakim Ervastin tileiltä löytyy jokunen liigaottelu.