Classic jatkoi vahvasti finaaleissa – pöllytteli yläkulmia Tapiolassa

Oilers-vahti Joonas Kaltiainen oli voimaton Classicin tarkkojen laukausten edessä myös toisessa finaalissa. Kuva: Esa Takalo

Oilers-vahti Joonas Kaltiainen oli voimaton Classicin tarkkojen laukausten edessä myös toisessa finaalissa. Kuva: Esa Takalo

Miesten F-liigan finaalisarja jatkui Classicin tahdissa myös toisessa ottelussa Tapiolassa. Classic voitti Esport Oilersin 6-1 ja siirtyi ottelusarjassa 2-0-johtoon.

Oilers joutui pelaamaan ilman pelikiellossa ollutta Rasmus Kainulaista, ja kentällisiä oli sekoitettu ensimmäisestä finaalista. Oilersista ei kuitenkaan tälläkään kertaa ollut haastamaan Classicia. Tamperelaiset ottivat ottelun haltuun Espoossa heti alussa.

Pudotuspelikevään hahmo Sami Johansson yllätti Oilers-vahti Joonas Kaltiaisen tarkalla ylänurkkalaukauksella kuuden minuutin kohdalla. Johansson rikkoi jo välierissä yhden pudotuspelikevään piste-ennätyksen (32), ja nyt hän ylitti 40 pisteen riman.

Maalin syötti laituripari Eemeli Salin, joka osui itse vain vajaat kolme minuuttia myöhemmin. Salin osui tolppien väliin 11. perättäisessä ottelussa. Syöttöpisteen sai Johansson – kukapa muukaan.

Ylänurkka pöllysi taas toisen erän viiden minuutin kohdalla, kun kolmoskentän Aaro Helin näytti laukaustarkkuuttaan Jussi Pihan syötöstä.

Tämän jälkeen Oilers pääsi ensimmäistä kertaa finaalisarjassa ylivoimalle, muttei kyennyt hyödyntämään Pihan kaksiminuuttista.

Perään tulleesta Heikki Iiskolan jäähystä rankaisi puolestaan Classic, kun oli ykköskentän sentteriksi istutetun Ville Lastikan vuoro iskeä pallo yläkulmaan.

Vain minuuttia myöhemmin Lastikka joutui jättämään kentän verta huulesta valuen, kun Markus Markkolan käsi osui hänen kasvoihinsa Classicin maalin takana. Tästä hyvästä Markkola istutettiin estämisjäähylle. Lastikka pääsi paikkailujen jälkeen palaamaan kentälle kolmannessa erässä.

Kolmannessa erässä Classic osoitti kypsää johtoasemapelaamista. Sen keskellä verkkokin pöllähti, kun 54. minuutilla Johansson nosti takakulmalta Lastikan syötön sisään. Osoite oli jälleen Oilers-maalin yläkulma.

Classicin maalivahti Lassi Toriseva on ollut loppuotteluissa itse varmuus. Hän on päästänyt kahdessa finaalissa vain kaksi palloa selkänsä taakse. Torjuntaprosentti loppuotteluissa on 94.

Toriseva torjui muun muassa kolmannessa erässä Justus Kainulaisen huippupaikan oikea-aikaisella vastaantulolla.

Kainulainen oli lopulta ainoa espoolaisten pelaaja, joka onnistui Torisevan ohittamaan: hänen tarkka laukauksensa painui vastustamattomasti sisään Oilersin pelatessa ilman maalivahtia.

Viimeisen sinetin iski Salin tyhjään nuottaan.

Pääkallon Jaakko Tiira laski ottelun huippupaikoiksi Classicille 14 ja Oilersille seitsemän.

Finaalisarja jatkuu heti huomenna perjantaina Tampereella.

Ottelun tilastot