Oskari Heikkilä painoi soolomaalin sormet verillä – ”Käsiä ei ihan hirveän usein tule väläyteltyä”

Oskari Heikkilä tuuletti iskettyään pallon Oilersin verkkoon. Kuva: Esa Takalo

Tampere-areenan tulostaulun kello pysähtyi kolmannessa finaaliottelussa aikaan 56.40, kun Oskari Heikkilä painoi Classicin 5-3-johtoon Esport Oilersia vastaan. Heikkilä kertoi ottelun jälkeen Pääkallolle, miksi ei tällä kertaa miettinytkään syöttöä.

Heikkilän maali jäi lopulta ottelun viimeiseksi. Classic voitti 5-3 ja siirtyi finaalisarjassa 3-0-johtoon.

Heikkilä sai pallon omalla alueella hieman ennen keskiviivaa, polki vauhtiin, ohitti Antti Suomelan, eikä Tuomas Iiskolakaan ehtinyt väliin. Heikkilä malttoi kiertää maalivahti Joonas Kaltiaisen ja pistää pallon verkkoon.

– Pari kertaa playoffien aikana on jäänyt käyttämättä mahdollisuus, kun on yrittänyt syöttää. Nyt sitten ajattelin, kun olin hyvässä vauhdissa ja Oilersin puolustaja vähän seisovilla jaloilla, että jos silloin pääsee ohi, on aika vaikea vastustajalle päästä enää siihen vauhtiin mukaan, Heikkilä avasi Pääkallolle.

– Nyt väläytettiin käsiä. Niitä ei ihan hirveän usein tule väläyteltyä, mutta kiva, että välillä tuollaisiakin maaleja saa tehtyä.

Maalin tuulettamisen yhteydessä hän esitteli näitä käsiään erotuomari Henri Heinolalle.

– Siinä varmaan vähän osui vastustajan maila sormille. Vähän aukesi, mutta ei se nyt haittaa, kun sai maalin tehtyä, Heikkilä kertoi ottelun jälkeen rystyset verenpunaisina.

Maali oli hänelle tämän pudotuspelikevään toinen, jonka yhteydessä voidaan käyttää määrettä vasta.

Hyökääjä osui kolmannessa puolivälierässä LASBia vastaan, mutta sen jälkeen meni 11 peliä ilman maalia.

– Ehkä välillä on ollut se, että syöttää, kun itselle ei ole tullut niitä onnistumisia. Missään vaiheessa ei ole kuitenkaan mietityttänyt, että olisi apina selässä, Heikkilä sanoi.

– Itselleni on ainakin tärkeämpää, että joukkue voittaa, ja puolustuspelin kauttahan näitä pelejä pelataan. Tilkitään oma pää mahdollisimman hyvin ja sitten tehdään tarvittavat maalit.

Tärkeä tehtävä lopussa

Heikkilällä on iso rooli puolustussuuntaan. Nytkin hän oli kentällä Oilersin hakiessa kavennusta ilman maalivahtia. Kaukana ei ollut Heikkilän illan toinenkaan osuma, mutta Heikki Iiskola pääsi väliin tyhjää maalia kohti menneeseen laukaukseen.

– Tykkään myös siitä ryynäämisroolista, alivoimalla ja 6 vastaan 5:ssä, kun ollaan miehen vajaalla. Siinä saa parhaiten sen fiiliksen, kun sieltä ottaa niitä 1v1-voittoja ja omalle jengille palloa, vapareita ja nyt saatiin yksi jäähykin vastustajalle.

Heikkilä hankki Oilersin Justus Kainulaiselle estämiskakkosen pari minuuttia ennen loppua. Se tyrehdytti Oilersin kirin.

Classic joutui ensimmäistä kertaa finaalisarjassa tappiolle ensimmäisessä erässä, kun Oilers teki ottelun kaksi ensimmäistä maalia. Classic nousi rinnalle toisessa erässä ja kolmannessa ohi.

– Ei oltu hereillä alkuun ja Oilers voitti aika paljon yksi-ykkösiä. Tulivat hyvin peliin, niin kuin näissä peleissä on pakkokin. He käyttivät sen hyväkseen ja tekivät pari maalia, Heikkilä arvioi.

– Tämä oli kuitenkin meiltä sellainen hyvin sellainen nousujohteinen peli. Se on myös tärkeää, että huonommallakin pelillä pystyy voittamaan.

Jäähyväiset ”himahallille”?

Suomenmestaruus on katkolla Classicille sunnuntaina Espoon Tapiolassa. Tamperelaiset ovat voittaneet neljä edellistä liigakultaa, ja 23-vuotias Heikkilä on ollut mukana niissä kaikissa.

Kun Heikkilältä kysyy sunnuntain mestaruusmahdollisuudesta, hän kaivaa vastauksen pudotuspelien kliseepankin hyllyltä.

– Ihan samanlainen peli. Nollista lähdetään ja tuloksella ei ole sillä lailla väliä, miten se päättyy. Se, joka voittaa pelin, saa yhden täplän. Siihen vaan painetaan vielä kahta kauheammin duunia alusta asti ja tehdään parhaamme, niin katsotaan 60 minuutin jälkeen, mitä on taululla. Onko peli ohi vai vieläkö jatketaan.

Jos Classic voittaa sunnuntaina ja katkaisee finaalisarjan, perjantai-ilta jäi joukkueen viimeiseksi kotiotteluksi Tampere-areenalla. Parikymmentä vuotta Classicin kotipesänä toiminut halli puretaan tänä keväänä asuntorakentamisen tieltä.

– Toivotaan, että nämä olivat jäähyväiset, Heikkilä viittasi sunnuntain mestaruusmahdollisuuteen.

– Vähän sellaiset haikeat fiilikset. Täällä on kuitenkin itsekin päässyt pelaamaan jo monta vuotta ja tämä on ollut sellainen himahalli. Täällä on ollut hieno pelata, mutta eiköhän sinne Ideaparkiinkin aika hyvät puitteet tule. Päästään pelaamaan ihan bränikällä areenalla.

Classic siirtyy ensi kaudeksi pelaamaan uudelle tapahtuma-areenalle, joka rakennetaan Lempäälän Ideapark-kauppakeskuksen yhteyteen.

Lisää ottelusta:

Pääkallotodistus: Yksi viiden kallon pelaaja – nimi tuskin yllättää

Tampereella nähtiin aiempaa parempi Oilers, mutta sekään ei riittänyt – Classic enää voiton päässä mestaruudesta