Kuntopuntari: F-liigan otteluohjelman tekijä on nero – viimeisille kierroksille piisaa runsaasti jännitettävää

TPS johtaa runkosarjaa, mutta pitääkö se paikkansa loppuun asti? Kuva: Anssi Koskinen

TPS johtaa runkosarjaa, mutta pitääkö se paikkansa loppuun asti? Kuva: Anssi Koskinen

Pääkallon kuntopuntarissa nostellaan esille joukkueiden viretiloja, sijoituksia ja loppukauden ohjelmaa.

Aivan ensiksi täytyy onnitella F-liigan otteluohjelman tekijää tai tekijöitä, koska loppuohjelma on nerokkaan kutkuttava. Sarjataulukon tärkeissä kohdissa nähdään runsaasti keskinäisiä kohtaamisia vielä viimeisillä kierroksilla.

Kiinnostavaa kilpaa nähdään vielä runkosarjan voitosta ja kotietupaikoista. Sen lisäksi viimeinen pudotuspelipaikka roikkuu edelleen melko matalalla, ja sen kohtalo ratkeaa viimeisten kierrosten aikana. Aivan pohjalla on hiukan vielä jännitystä, mutta ErVin kuiville pääseminen vaatii hyvää loppuvirettä.

Joukkueet on listattu tekstiosiossa sarjataulukon pistekeskiarvon perusteella, koska pelejä on pelattu eri määrä. Mukaan on otettu viimeisen 10 ottelun vire, sillä se kuvaa hyvin vuoden 2023 otteita. Viiden ottelun otanta on myös mainittu monen joukkueen kohdalla, jos sillä on ollut merkitystä. Molemmista löytyy omat taulukkonsa alta.

10 viime ottelun sarjataulukko maalierolla:

1. Nokian KrP, 27 pistettä
2. Classic, 26 pistettä
3. Happee, 23 pistettä
4. Oilers, 22 pistettä
5. TPS, 20 pistettä
6. SPV, 20 pistettä
7. Indians, 19 pistettä
8. EräViikingit, 7 pistettä
9. LASB, 5 pistettä
10. OLS, 4 pistettä
11. FBC Turku, 4 pistettä
12. Jymy, 2 pistettä

5 viime ottelun sarjataulukko:
1. Oilers, 15 pistettä
2. Nokian Krp, 14 pistettä
3. Indians, 13 pistettä
4. Happee, 12 pistettä
5. TPS, 12 pistettä
6. Classic, 11 pistettä
7. SPV, 7 pistettä
8. OLS, 4 pistettä
9. EräViikingit, 3 pistettä
10. FBC Turku, 2 pistettä
11. Jymy, 0 pistettä
12. LASB, 0 pistettä

Tämän hetken sarjataulukko:
1. TPS 28 19 3 3 3 183 – 103 80 66
2. Classic 28 19 2 2 5 196 – 122 74 63
3. Nokian KrP 26 17 3 2 4 189 – 130 59 59
4. Happee 27 16 4 3 4 175 – 114 61 59
5. Oilers 27 15 3 4 5 171 – 116 55 55
6. SPV 27 12 6 2 7 158 – 136 22 50
7. Indians 27 14 2 3 8 153 – 128 25 49
8. OLS 27 6 1 3 17 143 – 188 -45 23
9. LASB 27 3 5 4 15 112 – 176 -64 23
10. Jymy 27 4 2 3 18 129 – 187 -58 19
11. EräViikingit 27 3 2 1 21 114 – 190 -76 14
12. FBC Turku 28 1 1 4 22 99 – 232 -133 9

Kuntopuntari arvioineen

TPS

Sijoitus: 1. (66 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 2.36 (1.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä (sijoitus sen perusteella): 20/2.0 (5.)

Arvio:
TPS on F-liigan kärjessä sekä pisteillä että ottelukohtaisella pistekeskiarvolla mitaten. Viime aikoina se on kompuroinut, sillä se on menettänyt viimeisen kymmenen pelin aikana kymmenen pistettä. Se on paljon joukkueelta, joka on koko kaudella tiputellut vain 18 pistettä, mutta sen omaksi onneksi se on palannut voittokantaan.

TPS on vahva ehdokas runkosarjan voittajaksi, kun sillä on viisi peliä jäljellä. Se loppuohjelma on kuitenkin vaikeahko. Sarjajumbo FBC Turun lisäksi se kohtaa kaikki muut kärkiviisikon joukkueet. Johtuen vaikeasta ohjelmasta varsinkin kaksi peliä vähemmän pelannut KrP saattaa vielä hyvinkin painella ohi taulukossa.

Loppukauden ohjelma:
17.02.2023 18:30 Kupittaan ph TPS – Happee
25.02.2023 18:30 Kupittaan ph TPS – FBC Turku
01.03.2023 18:30 Ideapark Bläk Boks Classic – TPS
05.03.2023 15:00 Kupittaan ph TPS – Nokian KrP
11.03.2023 17:00 Tapiolan UH Oilers – TPS

Nokian KrP

Sijoitus: 3. (59 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 2.27 (2.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 27/2.7 (1.)

Arvio:
KrP on kymmenen viime pelin otannalla liigan kovakuntoisin. Se on napannut 90% kaikista tarjolla olleista pisteistä. Pistekeskiarvolla mitaten se on TPS:n jälkeen toiseksi paras. Jos se voittaa viikonloppuna molemmat pelinsä niin se on pisteen päässä Tepsistä, kun puhutaan yhtä monesta pelatusta pelistä. TPS:lla on toki viikonloppuna yksi ottelu.

Myös KrP:n loppuohjelma on erittäin sekä helppo että vaikea, joten loppukamppailusta tulee kiinnostava. Ainakin tällä hetkellä KrP vaikuttaa kuitenkin potentiaaliselta TPS:n ohittajalta. Keskinäisellä pelillä on väliä, mutta myös KrP:n ErVi-, Indians- ja LASB-peleissä, joissa sillä ei ole varaa menettää pisteitä.

Loppukauden ohjelma:
17.02.2023 18:30 Raholan lk Nokian KrP – EräViikingit
18.02.2023 18:00 Otahalli Indians – Nokian KrP
22.02.2023 18:30 Raholan lk Nokian KrP – LASB
28.02.2023 18:30 Raholan lk Nokian KrP – Happee
05.03.2023 15:00 Kupittaan ph TPS – Nokian KrP
07.03.2023 18:30 Raholan lk Nokian KrP – Oilers
11.03.2023 17:00 Ideapark Bläk Boks Classic – Nokian KrP

Classic

Sijoitus: 2. (63 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 2.25 (3.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 26/2.6 (2.)

Arvio:
Classic on parantanut syyskaudesta, mutta sen otteita leimaa edelleen epätasaisuus ja siitä osoituksena voi pitää pistemenetystä Indiansia vastaan ja SPV-tappiota viimeisen viiden ottelun ajalta. Ne ovatkin joukkueen ainoat pistemenetykset 10 ottelun aikavälillä, joka on toisaalta ollut ohjelmansa osalta helppo.

Classicin matka Tepsiin on kolme pistettä ja joukkueet ovat pelanneet yhtä paljon pelejä, joten Classic taistelee yhtä lailla edelleen runkosarjan voitosta. Classicin loppurunkosarjaa voi pitää kaikkein vaikeimpana. Se kohtaa molemmat hyvävireiset espoolaiset, hyvävireisen Happeen, TPS:n ja KrP:n. ”Varmoja” pisteitä ei ole siis tarjolla, joten joukkue pääsee aloittamaan pudotuspelit kuukauden etuajassa.

Loppukauden ohjelma:
19.02.2023 17:00 Jyväskylän monitoimitalo Happee – Classic
25.02.2023 17:00 Ideapark Bläk Boks Classic – Indians
01.03.2023 18:30 Ideapark Bläk Boks Classic – TPS
03.03.2023 18:30 Tapiolan UH Oilers – Classic
11.03.2023 17:00 Ideapark Bläk Boks Classic – Nokian KrP

Happee

Sijoitus: 4. (59 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 2.19 (4.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 23/2.3 (3.)

Arvio:
Happee on jatkanut vahvaa kauttaan, eikä sillä ole tullut suurempia aallonpohjia. Ennen viime viikonlopun Oilers-tappiota se oli voittanut kaikki ottelunsa vuonna 2023. Kuntopuntarin perusteella se on oikealla sijalla sarjassa.

Happeen loppulaukka on yllämainittuja helpompi, mutta ei sekään kohtaa yhtäkään joukkuetta kärkikahdeksikon ulkopuolelta. Happee on periaatteessa mukana vielä runkosarjan voittotaistossakin, mutta sille ennen kaikkea kova temppu olisi nousta kolmen kärkeen, jolloin se pääsisi vielä valitsemaan puolivälierävastuksensa.

Loppukauden ohjelma:
17.02. 2023 18:30 Kupittaan ph TPS – Happee
19.02.2023 17:00 Jyväskylän monitoimitalo Happee – Classic
26.02.2023 15:00 Kastelli OLS – Happee
28.02.2023 18:30 Raholan lk Nokian KrP – Happee
05.03.2023 17:00 Seinäjoen Urheilutalo SPV – Happee
11.03.2023 17:00 Jyväskylän monitoimitalo Happee – Indians

Oilers

Sijoitus: 5. (55 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 2.04 (5.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 22/2.2 (4.)

Arvio:
Oilers on skarpannut tuloksellisesti Aleksi Lammin aikakaudella ja joukkue on kerännyt viidestä viime pelistä täyden pistepotin. Kymmenen pelin otannalla tulos on heikompi, mutta viimeisten viiden pelin laskennossa se on kärjessä.

Oilersin ohjelma on helpompi kuin tämän hetken kärkinelikon ohjelma, joskin loppurutistus on melkoinen koettelemus. Jos Oilers kuitenkin voittaa loput helmikuun pelinsä puhtaalla pelillä, on se hyvin lähellä ainakin kotietua. Jos se taas pystyy napsimaan pisteitä kärkikolmikolta, voi se vielä kiilata myös kärkikolmikkoon runkosarjassa.

Loppukauden ohjelma:
17.02.2023 18:30 Tapiolan UH Oilers – Indians
18.02.2023 14:30 Kupittaan ph FBC Turku – Oilers
25.02.2023 17:00 Nurmohalli Jymy – Oilers
03.03.2023 18:30 Tapiolan UH Oilers – Classic
07.03.2023 18:30 Raholan lk Nokian KrP – Oilers
11.03.2023 17:00 Tapiolan UH Oilers – TPS

SPV

Sijoitus: 6. (50 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 1.85 (6.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 20/2.0 (6.)

Arvio:
SPV on viimeisen kymmenen pelin laskurilla niillä sijoilla missä sen kuuluukiin. Viimeiset viisi peliä ovat tosin tuottaneet sille taulukkoon vain seitsemän pistettä.

Vaikka pelejä on jäljellä vielä kuusi ja ohjelma helppo, ei SPV:llä ole kovin realistisia saumoja nousta enää kotietujoukkueeksi pudotuspeleihin. Sen ohjelma on kuitenkin ennakkoon sellainen, että se ei kohtaa taulukon yläpuolelta enää kuin Happeen. Täydellisellä ristiinpeluulla SPV:n sijoitus voi vielä nousta, mutta se ei ole kovin todennäköistä.

Loppukauden ohjelma:
18.02.2023 17:00 Seinäjoen Urheilutalo SPV – LASB
19.02.2023 17:00 Energia Areena EräViikingit – SPV
26.02.2023 17:00 Seinäjoen Urheilutalo SPV – Indians
05.03.2023 17:00 Seinäjoen Urheilutalo SPV – Happee
08.03.2023 18:30 Seinäjoen Urheilutalo SPV – Jymy
11.03.2023 17:00 Kastelli OLS – SPV

Ottaako Oilers vai Happee kotiedun? Kuva: Esa Jokinen

Indians

Sijoitus: 7. (49 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 1.81 (7.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 19/1.9 (7.)

Arvio:
Indians on 10 viime pelin aikana kerännyt pisteitä pitkälti sijoituksensa mukaisesti. Viiden ottelun kuntopuntarissa joukkue on kolmosena. Joukkueen suorituksia voi pitää erinomaisena huomioiden, että sillä ei ole ollut suurempia panoksia enää pitkiin aikoihin. SPV:tä se voi vielä kiusata, mutta taulukon 8. on kerännyt 26 pistettä vähemmän.

Indiansin loppuohjelma ei ole missään nimessä helppo. Se kohtaa pudotuspelejä ajatellen varsin sopivia vastuksia, ja toki se pääsee kohtaamaan derbyssä Oilersin, jossa on kyse muustakin kuin sarjapisteistä. Aika turvallista arvioida, että Indiansin lopullinen sijoitus on 7.

Loppukauden ohjelma:
17.02.2023 18:30 Tapiolan UH Oilers – Indians
18.02.2023 18:00 Otahalli Indians – Nokian KrP
25.02.2023 17:00 Ideapark Bläk Boks Classic – Indians
26.02.2023 17:00 Seinäjoen Urheilutalo SPV – Indians
04.03.2023 18:00 Otahalli Indians – OLS
11.03.2023 17:00 Jyväskylän monitoimitalo Happee – Indians

OLS

Sijoitus: 8. (23 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 0.85 (8.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 4/0.4 (10.)

Arvio:
OLS:n viimeisen 10 pelin suoritustasoa voisi määritellä vaikkapa surkeaksi. Sitähän se onkin, mutta sen kannalta on sentään positiivista, että kaikki neljä pistettä ovat tulleet viimeisen viiden pelin aikana.

OLS voi toki napata jotain pisteitä myös runkosarjan kolmesta viimeisestä pelistä, mutta viikon sisään pelattavat Jymy-, LASB- ja EräViikingit-pelit ovat sille äärimmäisen tärkeitä jos se mielii pudotuspeleihin. Tulevan sunnuntain LASB-OLS on jo kuuluisa kuuden pisteen kamppailu.

Loppukauden ohjelma:
18.02.2023 17:00 Nurmohalli Jymy – OLS
19.02.2023 16:00 Lahti Energia Areena LASB – OLS
25.02.2023 15:00 Kastelli OLS – EräViikingit
26.02.2023 15:00 Kastelli OLS – Happee
04.03.2023 18:00 Otahalli Indians – OLS
11.03.2023 17:00 Kastelli OLS – SPV

LASB

Sijoitus: 9. (23 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 0.85 (9.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 5/0.5 (9.)

Arvio:
LASB on ollut käytännössä yhtä heikko kuin OLS ja joukkueet erottaa tällä hetkellä vain kolmen pisteen voitot ja maaliero OLS:n hyväksi, koska pisteitä on yhtä paljon. LASBin kannalta huolettavaa on toki kuuden ottelun tappioputki ja se, että se on hävinnyt viisi viime peliään maalierolla 10-41. Se on viiden viime ottelun otannalla sarjan heikoin joukkue.

Kuten oululaisillekin, on sille keskinäinen peli erittäin tärkeä. LASBin ohjelma on helpompi kuin OLS:lla, mutta sen nykyvireellä ei ole mitään varmuutta, että se kaataa alempana olevia joukkueita. Ohjelman perusteella se on vahvempi ehdokas puotuspeleihin kuin OLS, mutta kuten todettua, keskinäinen ottelu ratkoo paljon.

Loppukauden ohjelma:
18.02.2023 17:00 Seinäjoen Urheilutalo SPV – LASB
19.02.2023 16:00 Lahti Energia Areena LASB – OLS
22.02.2023 18:30 Raholan lk Nokian KrP – LASB
03.03.2023 18:30 Kupittaan ph FBC Turku – LASB
05.03.2023 16:00 Lahti Energia Areena LASB – Jymy
11.03.2023 17:00 Mosahalli EräViikingit – LASB

Nurmon Jymy

Sijoitus: 10. (19 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 0.70 (10.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 2/0.2 (12.)

Arvio:
Pudotuspeleihinkin tyrkyllä ollut Jymy on ollut pitkään liigan surkein joukkue. Se on kymmenessä viime pelissä napannut vain kaksi pistettä ja kaikkiaan 15 ottelussa vain neljä pistettä. Molemmilla mittareilla se on liigan heikoin.

Kuukauden vahva rypistys voi vielä kuitenkin nostaa Jymyn vaikka pudotuspeleihin. Oilersia ja SPV:tä se tuskin voittaa, mutta kaikki muut vastustajat ovat ainakin paperilla kaadettavissa. Jos Jymy saa ryhtiliikkeen aikaiseksi niin se taistelee vielä tosissaan OLS:n ja LASBin kanssa, sillä piste-eroa on vaivaiset neljä pojoa. Keskinäiset ottelut ovat tietysti merkittävässä roolissa. Jymyn kannalta hyvä on, että se pelaa vain yhden pelin Seinäjoen ulkopuolella.

Loppukauden ohjelma:
18.02.2023 17:00 Nurmohalli Jymy – OLS
25.02.2023 17:00 Nurmohalli Jymy – Oilers
04.03.2023 17:00 Nurmohalli Jymy – EräViikingit
05.03.2023 16:00 Lahti Energia Areena LASB – Jymy
08.03.2023 18:30 Seinäjoen Urheilutalo SPV – Jymy
11.03.2023 17:00 Nurmohalli Jymy – FBC Turku

EräViikingit

Sijoitus: 11. (14 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 0.52 (11.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 7/0.7 (8.)

Arvio:
ErVi on viimeisen 10 pelin otannalla pelannut ihan ok tuloksellisesti. Vaikka piste-ero Jymyyn on vain viisi pistettä, vaatii kuiville pääsy useamman hyvän suorituksen. Hyviä suorituksia ei ole nähty juurikaan, sillä helsinkiläisten kausi ei tunnu startanneen kunnolla missään vaiheessa.

ErVin jännitysnäytelmä pitää sisällään neljä viimeistä ottelua OLS:aa, Jymyä, FBC Turkua ja LASBia vastaan. Kaikissa peleissä on vahva pudotuspelien maku molemmille joukkueille. Lopuista peleistä sen pitäisi kalastella vielä ainakin kuusi pistettä välttääkseen karsinnat ja silloin Jymy ei saisi napata yhtäkään. Ei se nykyvireellä ja ristikkäisen ohjelman perusteella kovin todennäköiseltä näytä, mutta on toki mahdollista.

Loppukauden ohjelma:
17.02.2023 18:30 Raholan lk Nokian KrP – EräViikingit
19.02.2023 17:00 Energia Areena EräViikingit – SPV
25.02.2023 15:00 Kastelli OLS – EräViikingit
04.03.2023 17:00 Nurmohalli Jymy – EräViikingit
05.03.2023 18:30 Kupittaan ph FBC Turku – EräViikingit
11.03.2023 17:00 Mosahalli EräViikingit – LASB

FBC Turku

Sijoitus: 12. (9 pistettä)
Pistekeskiarvo (sijoitus sen perusteella): 0.32 (12.)
Viimeisen 10 ottelun pistemäärä: 4/0.4 (11.)

Arvio:
FBC ei ole sinällään parantanut tai huonontanut otteitaan kauden aikana ja se näkyy sarjataulukossa. Viime aikojen valopilkkuna voi pitää SPV-voittoa, joka tuli maukkaasti jatkoajan jälkeen. Yhdeksän pistettä 28 otteluun maalierolla -133 kertoo kuitenkin kuvaa kaudesta kokonaisuudessaan.

FBC:llä on enää viisi peliä jäljellä, joista kaksi ennakkoon selkeästi parempia vastaan. Se ei tule enää ohittamaan Jymyä, joten karsinnat kutsuu. Sen kannattaa kuitenkin nauttia vielä neljästä jäljellä olevasta kotipelistä ja ja valmistautua tosissaan karsimaan. Se voi olla tässä tilanteessa hyväkin, jos keskittyminen suuntautuu oikeisiin peleihin.

Loppukauden ohjelma:
18.02.2023 14:30 Kupittaan ph FBC Turku – Oilers
25.02.2023 18:30 Kupittaan ph TPS – FBC Turku
03.03.2023 18:30 Kupittaan ph FBC Turku – LASB
05.03.2023 18:30 Kupittaan ph FBC Turku – EräViikingit
11.03.2023 17:00 Nurmohalli Jymy – FBC Turku