Kailiala sai himoitsemansa kullan kotiseurassa – mestaruusjuhlissa ”mennään pää edellä puskaan”

Miko Kailiala aikoo vielä palata Turkuun pelaamaan. Kuva: Esa Takalo

Miko Kailiala aikoo vielä palata Turkuun pelaamaan. Kuva: Esa Takalo

Kun Miko Kailiala palasi TPS-paitaan kaudeksi 2018-19, hän tiesi, että Suomen mestaruus saavutetaan joko kotiseurassa tai ei missään.

Viisi kautta Helsingissä, SSV:ssä ja EräViikingeissä, toi kolme himmeämpää mitalia (kaksi pronssia ja yhden hopean), mutta ei mestaruutta.

– Käytiin jahtaamassa sitä muualla ja palattiin kotiin. Siihen sitouduttiin, että joko se tulee täällä tai sitten ei tule välttämättä ollenkaan. Usko on ollut monta kertaa koetuksella ja ei ole oltu kauhean lähellä, mutta tänä vuonna osuivat palaset kohdalleen, Kailiala kertoi mestaruushumun keskellä Hakametsän jäähallissa.

TPS voitti ratkaisevan seitsemännen finaalin jatkoajalla 3-2 ja mestaruuden voitoin 4-3, ja Kailialan uran ensimmäinen SM-kulta on tosiasia. Hän pääsi nostamaan mestaruuspokaalia TPS:n kapteenina.

– Tämä oli iso henkilökohtainen helpotus myös, mutta iso ylpeydenaihe. Joka puolella on puhuttu, että Turun Palloseura merkitsee meille todella paljon. On kasvettu katsomalla jalkapalloa, jääkiekkoa, säbää, käyty jopa keilaamassa. Se, että pystyy antamaan takaisinpäin tuonne, oli varmasti iso voimavara, joka vei meitä eteenpäin, Kailiala sanoi.

Kailiala pääsi nostamaan mestaruuspokaalin TPS:n kapteenina. Rinnalla Lauri Stenfors ja Mikko Hautaniemi. Kuva: Esa Takalo

TPS:sta on puhuttu myös joukkueen sisällä duunariporukkana. Se osoitti sitkeyttä finaalisarjassakin nousemalla ottelusarjassa 1-3-tilanteesta voittoon. Ratkaiseva ottelukin venyi jatkoajalle, kun KrP tasoitti TPS:n 2-0-johdon kolmannessa erässä, mutta niin vain turkulaiset kaivoivat mestaruuden tuoneen voittomaalin.

– Ei se kaunista taaskaan ollut. Nyt oltiin sen verran hyviä ilman kuulaa ja saatiin sen verran hyvin puolustettua, että vähäinen määrä toiseen päähän riitti, Kailiala summasi.

– Runkosarjassa pystyttiin jokunen maali tekemäänkin, mutta kun pleijarit tulee, ei se hyökkäyspeli meilläkään kauhean monipuolista ollut, mutta riittävää.

Se on tiedetty jo kuukausia, että Kailiala siirtyy Sveitsiin ja pelaa Zug Unitedissa ainakin seuraavat kaksi kautta. Kailiala on nyt 30-vuotias. Vieläkö hänet joskus nähdään TPS:n pelipaidassa kentällä?

– Toivottavasti. En osaa tietenkään mennä vielä hirveästi asioiden edelle, mutta kyllä sellainen suunnitelma on, että Turussa joskus vielä pelit loppuvat.

Lähitulevaisuus täyttyy kuitenkin odotetuista mestaruusjuhlista.

– Kyllä nyt mennään pää edellä puskaan. Katsotaan mitä tulee ja mennään kovaa.

Kailialaa haastatteli Hakametsän jäähallissa Pääkallon Joel Siltanen.

Lue myös: Hautaniemi sai uralle makeimman mahdollisen lopun: ”Ei kyllä kiinnosta tippaakaan enää pelata, sain kaikki mitä mä halusin”