Top 3: Miesten liigan kausiennakon eniten pieleen menneet sijoitukset

Suomen mestari TPS oli arvioitu liian alas kausiennakossa. Kuva: Anssi Koskinen

Suomen mestari TPS oli arvioitu liian alas kausiennakossa. Kuva: Anssi Koskinen

Viikon top-listauksena on top 3-lista, jossa arvioidaan kauden 2022-2023 syksyllä tehdyn kausiennakon pahimpia virhearvioita.

3. EräViikingit

Kausiennakossa EräViikingit oli sijoitettu sijalle yhdeksän. Joukkueen heikko syyskausi johti kuitenkin siihen, että ryhmä jäi sijalle 11 ja joutui karsimaan liigapaikastaan. Karsintojen toisessa vaiheessa EräViikingit oli jo 1-2-häviöllä LNM:ia vastaan, mutta nousi rankkarikisavoiton jälkeen 3-2-sarjavoittoon. EräViikingit ei jäänyt runkosarjassa yhdeksännestä sijasta lopulta kuin kolme pistettä, mutta ennakkoarvio heitti silti kaksi sijaa, ja kausi oli ennakoitua huomattavasti hankalampi.

2. TPS

TPS oli arvioitu ennakossa sijalle kolme eli mitaleille. Runkosarjassa jo hyvin esiintynyt turkulaisjoukkue onnistui erinomaisesti myös pudotuspeleissä, ja rynni finaaleihin vakuuttavasti. Finaaleissa se oli jo 1-3-tappiolla, mutta nousi kuin nousikin historiansa ensimmäiseen mestaruuteen. TPS siis otti kaksi sijaa korkeamman pallin kuin kausiennakossa arvioitiin. Samalla se katkaisi Classicin keväästä 2016 alkaneen mestaruusputken.

1. Classic

Classicin kuuden kauden mestaruusputki katkesi 0-4-puolivälierätappioon Oilersia vastaan. Joukkue oli jälleen arvioitu mestariksi, mutta kauden alusta alkaen ilmassa oli synkeitä merkkejä. Joukkue epäonnistui jopa runkosarjassa siten, että se jäi neljänneksi viimeisellä kierroksella, vaikka se olisi voinut voittaa koko runkosarjan. Koska Oilers kaatoi Classicin viidenneltä sijalta, oli Classicin lopullinen sijoitus neljäs. Täten joukkueen arvio heitti lopulta peräti neljä sijaa.