Historiallinen tappio – Ruotsi päästi ensimmäisen kerran koskaan yli 10 maalia Tshekkiä vastaan

Tshekki nappasi maukkaan voiton Ruotsista. Kuva: IFF

Tshekki nappasi maukkaan voiton Ruotsista. Kuva: IFF

Perjantaina tehtiin Ruotsin kannalta kiusallista salibandyhistoriaa. Ruotsin miesten maajoukkue hävisi Tshekille maalein 8-12 Ruotsin omassa EFT-turnauksessa.

12 maalia on kaikkien aikojen isoin maalimäärä mitä Ruotsin miesten maajoukkue on koskaan päästänyt maaottelussa. Maaotteluita se on pelannut vuodesta 1985 lähtien. Kyseessä oli myös samalla historian ensimmäinen kerta, kun Ruotsi päästi kaksinumeroisen määrän maaleja. Edellinen ennätys oli yhdeksän päästettyä maalia Suomea vastaan vuosina 2007 ja 2010.

Tshekille voitto oli tietysti riemukas siinäkin mielessä, että Tshekki ei ole Ruotsia lajin historiassa kovinkaan usein voittanut. Mielenkiintoisena voi pitää sitäkin seikkaa, että peli oli vain vartti ennen loppua tilanteessa 6-6. Sen jälkeen Tshekki osui vielä kuudesti, mutta yksikään maaleista ei syntynyt Ruotsin pelatessa ilman maalivahtia.

Tshekin tehopelaaja ottelussa oli Marek Benes (3+1).Ruotsalaisittain Malmön EFT:n avauspäivä oli synkkä, sillä maan U19-maajoukkue hävisi Tshekille luvuin 6-7. Miesten ottelun maalit voit katsoa tämän linkin takaa ja alta löytyy myös Tshekin liiton kooste.

Suomi aloitti turnauksen miehissä 7-4-voitolla Sveitsistä, ja koosteen siitä näet alta. Tänään lauantaina pelataan lähtökohdiltaan kiinnostava Ruotsi-Suomi klo 16 alkaen. Ottelun voi katsoa SalibandyTV:stä.

Tshekki-Ruotsin pelin kooste: