Tshekille historian toinen naisten MM-mitali salibandyssa

Tshekille MM-pronssia. Kuva: Eng Chin An/IFF

Tshekki juhlii paraikaa salibandyn MM-pronssia Singaporessa. Sveitsi kaatui pronssipelissä maalein 5-4.

Avauserä meni Sveitsille 1-0, mutta kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 2-2. Eliska Krupnova vei ensin Tshekin johtoon kolmoserässä, mutta Celine Stettler tasoitti ylivoimalla.

Denisa Ratajovan ja Vanessa Rebecca Keprtovan maali veivät Tshekin kahden maalin johtoon, jota Sveitsi lähti kirimään. Yksi maali nähtiin viimeisellä minuutilla, mutta Tshekki piti pintansa. Ottelun tehopelaajia olivat Sveitsin Isabella Gerig (1+2) ja kaksi maalia iskenyt Tshekin Keprtova.

Vaikka Tshekki on pelannut naisten MM-kisojen pronssipelissä useasti, oli tämä pronssimitali vasta historian toinen mitali. Edellinen tuli vuoden 2011 MM-kisoissa Sveitsissä. Sveitsi taasen jäi edellisen kerran mitaleitta juuri niissä kisoissa.

Tshekin kanssa mitalia pääsi juhlimaan suomalaisvalmentaja Kati Eteläpää. Ottelussa oli myös suomalainen tuomaripari Tom Kirjonen-Jyrki Sirkka, joka ainakin tämän hetken tietojen mukaan lopetti kansainvälisen erotuomariuransa kyseiseen peliin.