Rauman SalBa vietti kuuden pisteen viikonloppua, kun se otti kaksi voittoa Oulun-reissultaan. Lauantaina kaatui Merikoski SBT ja sunnuntaina Limingan Niittomiehet.
O2-Jyväskylä tiedotti tulevan kauden valmennustiimeistä naisten ja miesten edustusjoukkueiden osalta. Seppo Pulkkinen jatkaa hyvin alkanutta projektiaan naisten päävalmentaja 1+1-vuotisella sopimuksella. Joonas Kaasalaisesta tulee...
Pääkallo.fi:n keskustelupalstalla avattiin viikko sitten maanantaina ensimmäinen virallinen gallup. Viikon kysymyksenä oli, pitäisikö Pääkallo.fi:n vaihtaa nimeä.
Miesten Divari tarjoili jälleen sunnuntaina kuuden ottelun kierroksen. Illan huippukamppailuna nähtiin Loviisan Torin ja Kirkkonummi Rangersin välinen kärkivääntö.
Loviisan Tor otti lauantaina kotivoiton Tikkurilan Tiikereistä miesten Divarin kierroksella. Tiikerit nousi lopussa maalin päähän, mutta Tor tyylitteli lopulta 7–4-voiton.
Miesten Divarin karsinnat käynnistyvät 30.3. ja karsinnoissa on kahdella joukkueella mahdollisuus nousta Divariin kaudeksi 2019-20. Karsintakaaviossa ovat mukana alueiden parhaat 2. divisioonan joukkueet.
Joensuun seudulta pärähti melkoinen jymypaukku torstaina, kun julkistettiin, että vanhat kilpakumppanit Joensuun Josba Juniorit ja Lehmon Balls -96 fuusioituvat yhdeksi seuraksi.
Naisten Salibandyliigassa pelattiin keskiviikkona runkosarjan jumbokamppailu. NST otti kauden ensimmäisen varsinaisen peliajan voittonsa kaatamalla ÅIF:n kotonaan maalein 5-1.
Urheiluministeri Sampo Terho on myöntänyt kuluvan vuoden valtionavustukset liikuntajärjestöille, ja Salibandyliiton osuus nousi viime vuodesta. Tällä kertaa Salibandyliitolle myönnettiin valtionavustusta 1 175 000 euroa, joka on 45...
M-Team ja Rangers mittasivat toisiaan sunnuntaina miesten Divarin pelissä Helsingissä. Sarjanousija Rangers venyi jälleen ratkaisuhetkillä ja voitti kamppailun maalein 4-3.