Pääkallo.fi

B-junnujen SM-karsinnat 2019-2020

Viestejä
22
Mielestäni paras ratkaisu olisi pelata uusintaottelu(t) best of 3 menetelmällä ja laskea jo pelattu ottelu ensimmäiseksi, eli mikäli indians voittaisi ensimmäisen uusintaottelun tulisi joukkueiden pelata vielä kolmas ratkaiseva ottelu. Huom. Oma mielipide.
Just mietin samaa, mutta vois myös olla nämä ratkaisevat pelit (paras 3:sta) ettei voi vain huonolla päivällä joutua divariin vaikka olisi sm tason jengi.
 
Viestejä
1,585

Saman asian kuin paras kolmesta ajaisi uusintaottelun jatkoerä, joka pelattaisiin vain jos Indians voittaa varsinaisella peliajalla.
Tämä otteluhan uusitaan nimenomaan siksi, koska peli oli noin tiukka (käytännössä maalin peli) ja Hawks sai yhden maalin tuomarin tehtyä sääntöjen vastaisen päätöksen.

Eihän tuollaisissa ylläolevissa päätöksissä olisi mitään logiikkaa. Tehtäisiin ensin päätös, että peli pitäisi uusia, mutta samalla myönnetäisiin, että Hawks sen ekan pelin oikeasti voittikin.
Just mietin samaa, mutta vois myös olla nämä ratkaisevat pelit (paras 3:sta) ettei voi vain huonolla päivällä joutua divariin vaikka olisi sm tason jengi.
Systeemi on raaka ja pienestä kiinni, mutta ei nämä viimeiset karsintapelit eivät ole edes se kaikista tylyin paikka. On jo kuitenkin valtakunnallinen sarjapaikka taskussa.

Esim. oman sm-karsintalohkonsa puhtaalla pelillä voittanut O2-Jyväskylä oli esikarsinnan ristiinkarsinnassa rankkarikisan varassa, että he eivät joutuneet aluesarjaan.
 
Viestejä
1,344
Tämä otteluhan uusitaan nimenomaan siksi, koska peli oli noin tiukka (käytännössä maalin peli) ja Hawks sai yhden maalin tuomarin tehtyä sääntöjen vastaisen päätöksen.

Eihän tuollaisissa ylläolevissa päätöksissä olisi mitään logiikkaa. Tehtäisiin ensin päätös, että peli pitäisi uusia, mutta samalla myönnetäisiin, että Hawks sen ekan pelin oikeasti voittikin.

Systeemi on raaka ja pienestä kiinni, mutta ei nämä viimeiset karsintapelit eivät ole edes se kaikista tylyin paikka. On jo kuitenkin valtakunnallinen sarjapaikka taskussa.

Esim. oman sm-karsintalohkonsa puhtaalla pelillä voittanut O2-Jyväskylä oli esikarsinnan ristiinkarsinnassa rankkarikisan varassa, että he eivät joutuneet aluesarjaan.

Varmasti kumpikaan näistä nyt ylimääräisen pelin pelaavista joukkueista ei päädy ns 'väärään sarjaan' kävipä pelissä miten vain.
 
Viestejä
27

Ei näin tasavertaisessa parissa(ainakaan hylätyn ottelun tuloksen perusteella) voi mitenkään sanoa että oikea joukkue kerrasta poikki ottelun aina voittaisi. Kyllä tuuria ja eriasteisia virheitä (tuomareilta, toimitsijoilta ja pelaajitla) on aina sen verran mukana että ihan hyvin voi vähän huonompikin mennä ylös. Voi olla tosin ettei kumpikaan kuuluisi SM-sarjaan tietysti tai että kumpikaan ei kuulu divariin.

Joka tapauksessa tuloksena voi varsin hyvin olla että ainakin toinen on 'väärässä sarjassa'.
 
Viestejä
27
Se piti vielä sanoa että tuomari-/toimitsijavirheen takia pelaaja istui aiheetta jäähyllä. Tämän aiheettomuuden takia ottelu uusitaan (jos nyt oikein ymmärsin). Tuo on tavallaan aika kevyt peruste, väärinvihellettyjä jäähyjä sattuu kuitenkin aika usein, ja silloinkin pelaaja istuu aiheetta penkillä.

Täysimittaisen pelin ideaan mielestäni kuuluu se että vaikka siinä ehtiikin tulla tuomareille virheitä, ne keskimäärin kuitenkin tasoittuvat ja useimmiten parempi voittaa. Tässä mielessä uusintaottelusta tulee erittäin hankala, jokainen kyseenalainen tuomio puoleen tai toiseen olisi taas uusintaottelun arvoinen....
 
Viestejä
302

Tuomarin tulkintavirhe ei ole syy protestille tai uusinnalle, mutta tuomarin sääntörikkomus tai virheellinen toiminta taas voi olla. Tässä on juurikin tapahtunut jälkimmäinen.
 
Viestejä
1,344
Ei näin tasavertaisessa parissa(ainakaan hylätyn ottelun tuloksen perusteella) voi mitenkään sanoa että oikea joukkue kerrasta poikki ottelun aina voittaisi. Kyllä tuuria ja eriasteisia virheitä (tuomareilta, toimitsijoilta ja pelaajitla) on aina sen verran mukana että ihan hyvin voi vähän huonompikin mennä ylös. Voi olla tosin ettei kumpikaan kuuluisi SM-sarjaan tietysti tai että kumpikaan ei kuulu divariin.

Joka tapauksessa tuloksena voi varsin hyvin olla että ainakin toinen on 'väärässä sarjassa'.

Tarkoitin nimenomaan juurikin sitä että ihan kumpi tahansa taso sopii periaatteessa molemmille joukkueille - vertailuna tähän että vaikka esim. ErVi olisi divarissa mielestäni 'väärässä sarjassa'.
 
Viestejä
39
Kyllä tässä liitto urpoilee antamalla uusintapelin. Tuomari virheet kuuluu peliin, uusinta pelistä ei olisi puhuttu sanaakaan jos vastassa olisi ollut joku pikku seura. Nyt kun inkkarit kärsijän roolissa, niin kas kummaa pallo keskelle ja saa yrittää uudestaan. Tällä ajatusmallilla tässä maassa ei saataisi yhtään sarjaa pelattua loppuun vaan pelattaisi vaan uusintapelejä. Toivottavasti Hawks naulaa taululle semmoiset luvut että pulinat pois.
 
Tässä ei ole kyseessä tuomarivirhe, vaan sääntörikkomus joka on vaikuttanut peliin merkittävästi.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
302
Sääntöjen mukaan tuomarin kuuluisi tuossa tilanteessa tarkistaa kentällä olevan oikea määrä pelaajia kummaltakin joukkueelta. Näin ei nyt toimittu ja se johti maaliin.
 
Viestejä
116
Mikä sääntörikkomus mahtaa olla kyseessä?
Se että tuomarit ovat katkaisseet pelin ja sen jälkeen eivät ole tarkistaneet että joukkueilla on oikea määrä pelaajia kaukalossa kun peliä on jatkettu. Tästä on nyt aika monta kertaa jo täällä jauhettu... Jos haluaa enemmän tietoa niin voi lukasta nuo salibandyn viralliset säännöt. Siellä on selkeä kohta missä tämä asia lukee. Ja tosiaan nyt ei kyse ole siitä onko tämä kohta säännöistä järkevä vai ei, mutta sellainen löytyy ja täten tuomarit ovat rikkoneet sääntöjä. Tästä johtuen protesti on aiheellisesti voitu tehdä.
 
  • Tykkää
Reaktiot: yyz
Viestejä
44
Vielä siis kertaalleen:
Kilpailusäännöt §72: ”Liitto voi kuitenkin määrätä uusintaottelun, mikäli erotuomari on tehnyt ottelussa sääntöjen vastaisen ratkaisun.”
Ja tällainen sääntöjen vastainen ratkaisu oli pelinjatkamistavassa sen jälkeen kun ensin näytettiin jäähyä, joka todettiin nopeasti vääräksi ratkaisuksi. Oikea olisi ollut vapari, jolla jatkettiinkin, mikä mielenmuutos oli sääntöjen vastainen. Olisi pitänyt jatkaa sääntöjen mukaan kiistalla ja silloin tarkistaa pelaajien määrä ja sijoittuminen.
Pelisäännöt 503 ”Kiistapallon aiheuttavia tilanteita” kohta 11 ”Kun erotuomarit pitävät tekemäänsä päätöstä virheellisenä.”
Ja 502 ”Kiistapallo” kohta 4 ”Ennen kiistapallon suorittamista erotuomarien on tarkistettava, että joukkueet ovat valmiina ja että kaikki pelaajat ovat paikoillaan.”
 
Viestejä
27
Eli täysin järjetön jäähy 5+20 esim ei ole sääntörikkomus mutta jos yhdestä aloituksesta puuttuu yksi pelaaja niin se on ja voi tehdä protestin joka menee läpi. Selvä

Nyt sitten vaan kun olet häviöllä niin kokeilet aloittaa neljällä ja jos tuomari ei huomaa niin uusintaottelu. Kuulostaa järkeenkäyvältä.
 
Viestejä
100

Niinpä. Ja eikös tossa tilanteessa joka johtaa nyt pelin uusintaa Indians pelaaja riko. Vapaalyöntihän silloin oikein. Tuomarilla vaan tuli oikosulku ja sekoili kun ensin näytti jäähyä jne. Vai kuinka se nyt meni.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös