Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
106
Toivon todella, että muualla pidetään järki kädessä.

Päätöksissä pitäisi nähdä kokonaisvaikutukset. Nyt mennään pelkät korona-lasit päässä.

Ja hyvä, että mennään. Helsinki teki ihan oikein, toivottavasti muualla ollaan yhtä ripeitä tilanteiden muuttuessa. Helsinki ei ole koronaa aiheuttanut ja sen täysin oikea toimintatapa on turvata koulunkäynnin mahdollisuudet. Se on tärkeintä niissä kokonaisvaikutuksissa. Säbä ja muut harrasteet eivät voi sen ohi ajaa. Se on toki ikävää, että näin käy ja tosi ikävä, että kaupunki joutuu näin pienellä varoajalla toimimaan, mutta se ei ole Helsingin vika, vaan tämän nopeasti muuttuvan tilanteen. Syyttely ei asiaa muuksi muuta.

Itseäni säbäjunnun vanhempana kiinnostaisi tietää, miten seurat kunnolla varustautuvat siihen, jos valmennuksia joudutaan kunnolla perumaan ja toimintaa muuttamaan. Mutta kun mm-kisojakaan ei ole peruttu, niin ilmeisesti päättävä taho, pienistä toimijoista suuriin, elää varsin vahvassa toivotaantoivotaan-maailmassa, jossa ei olla proaktiivisia, vaan mietitään miten reagoidaan poliittisiin päätöksiin. Silloin tulee näitä "me ei voida toimia, kun muut päättää ikävästi"-valituksia. Ei pitäis tulla, vaan alun pitäenkin miettiä, miten toiminta järjestetään tällaisessa liikkuvan junan tilanteessa, siten että mennään etunenässä, ei vaan reagoimalla muiden päätöksiin.
 
Viestejä
1,585
Ja hyvä, että mennään. Helsinki teki ihan oikein, toivottavasti muualla ollaan yhtä ripeitä tilanteiden muuttuessa. Helsinki ei ole koronaa aiheuttanut ja sen täysin oikea toimintatapa on turvata koulunkäynnin mahdollisuudet. Se on tärkeintä niissä kokonaisvaikutuksissa. Säbä ja muut harrasteet eivät voi sen ohi ajaa. Se on toki ikävää, että näin käy ja tosi ikävä, että kaupunki joutuu näin pienellä varoajalla toimimaan, mutta se ei ole Helsingin vika, vaan tämän nopeasti muuttuvan tilanteen. Syyttely ei asiaa muuksi muuta.
Kysehän on siis kaiketi kouluruokailun järjestämisestä. Jännästi esim. Espoossa ja Vantaalla ei kuitenkaan tarvitse laittaa liikuntasaleja kiinni urheiluseuroilta.

Ja jos tosiaan on niin, että Hallituksen ja AVI:n ohjeistukset ovat niin tiukat kouluruokailun suhteen, että koulut ovat pakotettuja tähän ratkaisuun, niin silloin ohjeistuksia pitäisi höllentää. Hyöty koronan suhteen on varmaan lähinnä marginaalinen, mutta jos nuorten liikuntamahdollisuudet heikentyvät vuosiksi Helsingissä, niin sillä saadaan aika paljon pysyvää vahinkoa aikaan. Olympiakomiteakin jo ilmaisi huolensa tämän päätöksen johdosta.

Liikkumattomuus ja liikalihavuus ovat paljon isompi terveysongelma Suomessa kuin korona ja kevään hysteerisen kaiken kiinni laittamisen jälkeen meidän pitäisi pyrkiä tekemään päätöksiä, jotka ovat isossa kuvassa järkeviä.
 
Viestejä
1,585
Tulkitsenko oikein, että yllä olevassa viestissä kritisoidaan kevään päätöksiä jolla saatiin tämä pandemia jotenkuten kuriin Suomessa kesän aikana? Että tehtyjen päätösten sijaan olisi pitänyt tehdä "järkeviä ison kuvan päätöksiä"?
Jotenkuten kuriin? Tauti on edelleen aika hyvin kurissa.

Rajoituksia piti toki tehdä, mutta keväällä tehtyjä päätöksiä pitää tarkastella kriittisesti ja toimia sen pohjalta jatkossa. Osa oli järkeviä ja osa haitallisia. Esim. THL on myöntänyt, että koulujen sulkemisesta oli kokonaisuudessaan enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ja jos nyt rajoituksia kiristetään, niin rajoitusten ja päätösten pitää olla sellaisia joiden kanssa pystymme elämään pitkään. Ei tämä tauti tukahdu, vaikka oltaisiin puoli vuotta kotona poteroissa.
 
Viestejä
1,585
Ei, mutta tosiaalta jos se vaatii sen, että olemme kotona poteroissa puoli vuotta, että pandemia saadaan tukahdettua niin sitten se vaatii sen. Ongelmana tässä on vaan se, että sekä sinä että minä emme tiedä mitä pitää tehdä ja kuinka, mutta sen tiedän että pitää tehdä se mitä vaaditaan vaikka se vaatisi sen, että oltaisiin puoli vuotta kotona poteroissa ja ei pidä luovuttaa yrittämästä koska "on raskasta olla kotona".
Laitatko perään listan valtioista, joissa tukahduttaminen on onnistunut? Ei ole onnistunut edes niissä maissa, missä ihmisoikeudetkin on vedetty vessasta alas Koronan varjolla.

Mutta ilmeisesti Korona ajaa mielestäsi kaiken muun edelle. Ihan sama kuinka paljon pahoinvointia rajoitukset aiheuttavat.

Toivotaan nyt kuitenkin, että liikuntapaikat pysyvät auki ja ihmiset saavat harrastaa liikuntaa. Ja muutenkin urheiluseurat saavat jatkaa toimintaansa edes suhteelisen normaalisti. Heillä on kuitenkin aika iso rooli kansanterveydessä.
 
Viestejä
1,585
Itse käytin termiä "jotenkuten kuriin". Mutta mitenkään väheksymättä menetettyjä ihmishenkiä, niin riittää kun laitan: Suomi.
Käytit termiä tukahduttaa ja eipä tuo Suomessakaan tunnu tukahtuvan, kuten ei myöskään esim. Etelä-Koreassa tai Singaporessa, joita ihailtiin keväällä mallimaina.

Mutta ilmeisesti Korona ajaa mielestäsi kaiken muun edelle. Ihan sama kuinka paljon pahoinvointia rajoitukset aiheuttavat.
Vaikka kuinka olisi kyllästynyt tähän tilanteeseen, niin tosiasia on se, että maailmassa on yhä hallitsematon pandemia jylläämässä.
Jännästi jätit boldatun pois lainauksesta. Kummasti saat jotenkin käännettyä kirjoittamani siten, että en välitä koronasta ja käyttäytyisin jotenkin vastuuttomasti. Niinhän minä en ole sanonut, vaan että päätöksiä ei voi tehdä pelkästään koronan näkökulmasta, vaan pitää nähdä kokonaisvaikutukset. Mielestäni aika ihmeellistä, että tästä pitää edes vääntää.

Ja ei ole lähipiiriin osunut koronatapauksia, mutta hautaan on tullut kannettua vähän liiankin monta läheistä eri syistä parina viime vuotena, joten tiedän kyllä mikä on elämässä tärkeintä.
 
Viestejä
780
Laitatko perään listan valtioista, joissa tukahduttaminen on onnistunut? Ei ole onnistunut edes niissä maissa, missä ihmisoikeudetkin on vedetty vessasta alas Koronan varjolla.

Mutta ilmeisesti Korona ajaa mielestäsi kaiken muun edelle. Ihan sama kuinka paljon pahoinvointia rajoitukset aiheuttavat.

Toivotaan nyt kuitenkin, että liikuntapaikat pysyvät auki ja ihmiset saavat harrastaa liikuntaa. Ja muutenkin urheiluseurat saavat jatkaa toimintaansa edes suhteelisen normaalisti. Heillä on kuitenkin aika iso rooli kansanterveydessä.
Ihmisten reaktiot rajoituksiin kertovat suuresta tottumuksesta saada aina tehdä mitä itse haluaa.

Monesti koronaa vähätellään silloin, kun se ei ole iskenyt lähelle tai jopa kohdalle. Siihen asti tauti on etäinen, monelle se tavallinen ja harmiton ja ohimenevä flunssa. Ne, jotka ovat sen kiroja enemmän kokeneet, lienevät kuitenkin toista mieltä.

Kaiken takana on hedonistinen tarve jatkaa elämässä kaikkien asioiden nauttimista ilman taukoa tai luopumista mistään. Liikunta ei ole ollenkaan aktiviteetti turhimmasta päästä, kuten vaikkapa rantalomat ja yökerhot ovat. Mutta ei liikuntakaan ja varsinkaan amatöörimäinen kilpaurheilu välittömästi elämää ylläpitävä asia ole. Jokainen voi ottaa liikunnasta tauon vaikka vuosiksi ja jatkaa joskus myöhemmin. Maailma ei kaadu, vaikka koko pelikausi menisi ilman "tosipelejä".

Kävin juuri hommaamassa kertakäyttöhanskoja, käsidesiä, pyyhepaperia ja maskeja viikonlopun karsintapeleihin. Pakko myöntää, että on pelottava ajatus olla penkin takana lauantaina.

Väistämättä tulee mieleen, että jos meidät komennetaan liiton puolesta näin erikoisiin toimenpiteisiin, niin olisiko viisaampaa vain perua karsinnat kokonaan. Tämä on lopulta vain salibandyä.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
24
Ihmisten reaktiot rajoituksiin kertovat suuresta tottumuksesta saada aina tehdä mitä itse haluaa.

Monesti koronaa vähätellään silloin, kun se ei ole iskenyt lähelle tai jopa kohdalle. Siihen asti tauti on etäinen, monelle se tavallinen ja harmiton ja ohimenevä flunssa. Ne, jotka ovat sen kiroja enemmän kokeneet, lienevät kuitenkin toista mieltä.

Kaiken takana on hedonistinen tarve jatkaa elämässä kaikkien asioiden nauttimista ilman taukoa tai luopumista mistään. Liikunta ei ole ollenkaan aktiviteetti turhimmasta päästä, kuten vaikkapa rantalomat ja yökerhot ovat. Mutta ei liikuntakaan ja varsinkaan amatöörimäinen kilpaurheilu välittömästi elämää ylläpitävä asia ole. Jokainen voi ottaa liikunnasta tauon vaikka vuosiksi ja jatkaa joskus myöhemmin. Maailma ei kaadu, vaikka koko pelikausi menisi ilman "tosipelejä".

Kävin juuri hommaamassa, kertakäyttöhanskoja, käsidesiä, pyyhepaperia ja maskeja viikonlopun karsintapeleihin. Pakko myöntää, että on pelottava ajatus olla penkin takana lauantaina.

Väistämättä tulee mieleen, että jos meidät komennetaan liiton puolesta näin erikoisiin toimenpiteisiin, niin olisiko viisaampaa vain perua karsinnat kokonaan. Tämä on lopulta vain salibandyä.
Hyvin sanottu. Itse myös sitä mieltä että voisi viheltää pilliin ja myöhäistää kauden alkua reilusti tai jättää kausi pelaamatta kokonaan.
 
Viestejä
1,585
Ihmisten reaktiot rajoituksiin kertovat suuresta tottumuksesta saada aina tehdä mitä itse haluaa.

Monesti koronaa vähätellään silloin, kun se ei ole iskenyt lähelle tai jopa kohdalle. Siihen asti tauti on etäinen, monelle se tavallinen ja harmiton ja ohimenevä flunssa. Ne, jotka ovat sen kiroja enemmän kokeneet, lienevät kuitenkin toista mieltä.

Kaiken takana on hedonistinen tarve jatkaa elämässä kaikkien asioiden nauttimista ilman taukoa tai luopumista mistään. Liikunta ei ole ollenkaan aktiviteetti turhimmasta päästä, kuten vaikkapa rantalomat ja yökerhot ovat. Mutta ei liikuntakaan ja varsinkaan amatöörimäinen kilpaurheilu välittömästi elämää ylläpitävä asia ole. Jokainen voi ottaa liikunnasta tauon vaikka vuosiksi ja jatkaa joskus myöhemmin. Maailma ei kaadu, vaikka koko pelikausi menisi ilman "tosipelejä".
Missä kohti olen vähätellyt koronaa? Itselle vaan jokainen ihmishenki ja elämä on yhtä arvokas. En pidä koronalta pelastettuja sen arvokkaampina kuin muitakaan, kuten täällä muutama nimimerkki tuntuu arvottavan.

Jos otetaan parin vuoden tauko kaikesta muusta kuin elämää välittömästi ylläpitävästä, niin mitä jää jäljelle? Jos salibandy on tauolla pari kautta, niin sen jälkeen ei ole enää halleja, ei mailavalmistajia, ei seuroja jne. Ja mistä saavat halliyrittäjät, valmentajat ja muut sillä aikaa toimeentulonsa? Ja jos pistetään kaikki urheilu ja liikunta tauolla, niin vaikutukset olisivat vielä isommat.

Ja jos täällä ehdotellaan jo kauden perumista, kun meillä on ilmeisesti 5 ihmistä sairaalahoidossa koko Suomessa ja tartuntatilanne maltillinen, niin milloinkahan ajattelitte olevan sopiva hetki sitten pelata?

Turha jatkaa keskustelua ja nimimerkki @Säbeltäjä summasi näkemykseni hyvin avainkohtina "asettumalla toisen ihmisen asemaan" / empatia.
Sinä itse voisit kokeilla asettua toisten ihmisten asemaan. Nyt näet vaan koronan. Moni yritys otti jo keväällä pahasti osumaa ja ihmisten työpaikat ovat vaarassa. Osa on jo työpaikkansa menettänyt. 90-luvun lama aiheutti esim. melkein 15 000 itsemurhaa ja paljon muutakin pahoinvointia. Toivottavasti nyt ei päädytä samanlaiseen lamaan.
 
Viestejä
1,585
Ok, me olemme eri mieltä.

Minusta päätöksiä pitää tehdä siten, että kokonaisvaikutus on mahdollisimman hyvä, kuten tässä Helsingin liikuntasalien sulkemisessa ei ollut. Ja tähän ovat myös maajoukkuevalmentajat ja Olympiakomitea ottaneet kantaa.

Nimimerkki Reija taas on sitä mieltä, että nyt pitää ajatella vain ja ainoastaan koronaa, vaikka päätökset olisivat kokonaisuudessaan kuinka haitallisia, niin antaa mennä vaan.

Case closed. Mennään eteenpäin.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
1,585
Reija 😘

Mutta Tiiran kirjoitus on täyttä asiaa. Kisojen järjestäminen alkaa näyttämään lähes mahdottomalta. Nykyiset säännökset eivät tule joulukuuhun mennessä hellitämään ja nykyisillä säännöksillä kisojen järjestäminen olisi lähinnä taloudellinen itsemurha liitolle.

Ja järkevintähän on siirtää kisat vuoden päähän. Ja naisten kisoja voitaisiin myös siirtää vuodella tai vaihtoehtoisesti kevääseen 2022.
 
Viestejä
780
Salibandyliitto kirjoitti turnauksiin kattavat ohjeet koronapidemian takia. Ikävä kyllä niitä ei näköjään osata noudattaa, eikä noudattamista valvoa. Tämän voi todeta livestriimeistä esim. Nurmosta ja näin itse paikan päällä toisessa paikassa joukkueen toimihenkilönä ollessani. Mitään koronaan liittyvää toimenpidettä en tapahtumassa erottanut, ihan mentiin kuten ennenkin.

Maaleja juhlittiin koko joukkueella kentällä, katsojat täyttivät katsomon ilman mitään turvavälejä. Joukkueet tulivat kurkkimaan muiden pelejä kaukalon reunalle. Käsidesiä en nähnyt tarjolla missään järjestäjien toimesta.

Ilmeisesti ohjeet on liitossa kirjoitettu oman perseen pelastamiseksi, että onpahan ainakin ohjeistettu.

Salibandyväki on näköjään välinpitämätöntä koronan suhteen, ikävä kyllä. Toivottavasti emme saa kohta lukea joukkoaltistumisesta karsinnoissa.
 
Jussi Koivunen

Aluehallintoviranomaiset tiukentavat yleisötilaisuuksien osallistujamääriä syyskuun alusta.

"Syyskuussa voi järjestää enintään 50 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia. Yli 50 henkilön tilaisuuksia voi järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos turvallisuus voidaan varmistaa viranomaisohjeiden mukaisesti.

Kaikissa yli 50 hengen tilaisuuksissa pitää muun muassa varmistaa, että hygieniasta huolehditaan tarkasti ja 1–2 metrin turvavälit otetaan huomioon esimerkiksi tiloja jakamalla."
 
Säbantteri

Pelataanko F-liigaa siis tyhjille katsomoille? Vai pelataanko ollenkaan?
 
Viestejä
191
Toivottavasti tv-lähetyksiä on jatkossa enemmän. Siis sellaisia joihin on panostettukin ja esim. selostus mukana. Ei tule paikan päälle varmaan tulevalla kaudella juurikaan lähdettyä.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös