Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
507
Yksityistilaisuuksissa järjestäjä saa kai määrätä aika pitkälti muutenkin asiat. Esimerkiksi viime kaudella yhdessä ottelussa kiellettiin kaikki äänentoistoon soveltuva välineistö (mikrofonit, kuulolaitteet ja vastaavat) eikä siihenkään käsittääkseni kellään ollut mitään sanomista.
On eri asia kieltää esimerkiksi tuliaseet ja tulitteet kuin velvoittaa käyttämään, esimerkiksi maskia jos sitä ei missään muuallakaan velvoiteta.
 
Viestejä
1,585
Eihän tuo onnistu koska maskipakkoa ei ole. Aivan sama kuin seuroille annettaisiin vapaus poistaa yleisöstä seurapaidattomat tai liian kirjavaa lippistä käyttävät henkilöt.
Itse olen ollut aina siinä luulossa, että tapahtuman järjestäjä saa valita yleisönsä. Esim. monissa ravintoloissa voi olla esim. K-20 ikäraja, vaikka se ei perustu mihinkään lakiin. Salibandyssa voisi ihan samalla perusteella käännyttää ovelta kaikki, joilla ei ole maskia.

Mutta kuten jo aiemmin sanoin, niin edes poliisivoimin valvottu maskipakko ei näytä auttavan tai voi jopa miettiä, että onko se jopa lisännyt tartuntoja tietyissä maissa. En siis näe tätä hirveän tärkeänä asiana, vaikka se keskustelun määrästä päätellen sille vaikuttaakin.
 
Viestejä
462
Eikö tätä voisi lähestyä ihan lähimmäisen hyvinvoinnin kannalta. Kaikki on varmaan samaa mieltä että tauti leviää ilmateitse, enkä tarkoita nyt 5G:tä. Jos on riski että olet lieväoireinen tai oireeton taudin kantaja, niin tuntuu ainakin itsestä järkeen käypältä että maski pienentäisi taudin levittämisen riskiä (sairaana varmaan pysytään kotona). Kyllä maski sen verran hidastaa aerosolin lähtönopeutta että varmasti siitä on jotakin hyötyä. Voi olla ettei markettimaskilla vastaanottopäässä ole niin paljon hyötyä kuin toivotaan.
 
Viestejä
29
En siis näe tätä hirveän tärkeänä asiana, vaikka se keskustelun määrästä päätellen sille vaikuttaakin.
Mikset silti käyttäisi maskia katsomossa, vaikkei se olisikaan hirveän tärkeä asia juuri sinulle? Onko sinulla joku erityisen painava syy olla ajattelematta muita ihmisiä?

Voi hyvin olla, että peleihin ei enää kohta saa ottaa yleisöä. Sinun ja kaikkien muiden toiminta katsojana voi vaikuttaa siihen, että katsojat pääsevät peleihin jatkossakin. Vastuunpakoilu syyttämällä seuroja tai viranomaisia (tai tuomareita T: Arto) on noloa.

Minulle olisi ainakin hirveän tärkeä asia päästä paikan päälle katsomaan pelejä, joten kun sinun mukaasi se ei ilmeisesti sinulle ole hirveän tärkeää, niin mikset sitten voisi katsoa pelit kotisohvaltasi? HUOM: Kotona ei tarvitse käyttää maskia!

Laitan vielä kolmannen kerran: Jos maskin käyttö on ihan kamalaa, niin älä käy peleissä, jotta me muut voisimme käydä.
 
Viestejä
507
Suomessa ei maskipakkoa ole koska lain mukaan ei voi olla.
Pelissä käyminen tai käymättömyys ei ratkea sillä, että sählypelissä katsojalla on maski tai ei. Tauti levinnee eniten yökerhoissa yms nuorison kokoontumisissa ja kouluissa. Mutta kun sairaaloiden kuormitus on ollut vieläkin lähes vakio vaikka tartunnat ovat ampaisseet kasvuun 40-50vrk sitten, niin näkeehän siitä, että nykyisen kaltaiseen lietsontaan ei oikein ole aihetta.

Toisekseen, löytyykö niitä vedenpitäviä tutkimuksia siitä, että mikä lie kangasmaski pysäyttää epidemian? Keväällä oli aika kohtuullisen kova lockdown ja sekään ei pysäyttänyt koronavirusta, joten enpä usko, että vapaa liikkuminen maskien kanssa tekisi sitä yhtään helpommin.

Tilastojen perusteella virus leviää tällä hetkellä harmittomasti.
 
Viestejä
1,585
Mikset silti käyttäisi maskia katsomossa, vaikkei se olisikaan hirveän tärkeä asia juuri sinulle? Onko sinulla joku erityisen painava syy olla ajattelematta muita ihmisiä?

Voi hyvin olla, että peleihin ei enää kohta saa ottaa yleisöä. Sinun ja kaikkien muiden toiminta katsojana voi vaikuttaa siihen, että katsojat pääsevät peleihin jatkossakin. Vastuunpakoilu syyttämällä seuroja tai viranomaisia (tai tuomareita T: Arto) on noloa.

Minulle olisi ainakin hirveän tärkeä asia päästä paikan päälle katsomaan pelejä, joten kun sinun mukaasi se ei ilmeisesti sinulle ole hirveän tärkeää, niin mikset sitten voisi katsoa pelit kotisohvaltasi? HUOM: Kotona ei tarvitse käyttää maskia!

Laitan vielä kolmannen kerran: Jos maskin käyttö on ihan kamalaa, niin älä käy peleissä, jotta me muut voisimme käydä.
Minä voin vetäistä rätin naamalleni. Ei kyse ole siitä.

En vaan ole vakuuttunut, että onko maskeista yleensäkään hyötyä vai onko niistä jopa enemmän haittaa. Kertokaa nyt, miksi maskipakkomaissa ei tulokset ole hirveän vakuuttavia, mutta meillä maskit auttavat varmasti?
 
Viestejä
1,585
Koska kyseessä olisi pienestä, helposti toteutettavasta asiasta ja THL näin suosittelee meille? Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille - Infektiotaudit ja rokotukset - THL

Toki jos on auktitoriteettikammoinen ja haluaa vastustaa asioita periaatteesta, niin tuskin mikään perustelu olisi riittävä hyvä muuttamaan mielipiteensä. #fakenews

Toki muistan ajan, kun vastustettiin turvavöitä ja miten se "rajoitti kansalaisen perusoikeuksia".
Kivasti taas nimitellään ties miksi, mutta edelleenkin odotan vastausta, miksi maskipakkomaissa homma on levinnyt käsiin?
 
Viestejä
780
Itse olen ollut aina siinä luulossa, että tapahtuman järjestäjä saa valita yleisönsä. Esim. monissa ravintoloissa voi olla esim. K-20 ikäraja, vaikka se ei perustu mihinkään lakiin. Salibandyssa voisi ihan samalla perusteella käännyttää ovelta kaikki, joilla ei ole maskia.

Mutta kuten jo aiemmin sanoin, niin edes poliisivoimin valvottu maskipakko ei näytä auttavan tai voi jopa miettiä, että onko se jopa lisännyt tartuntoja tietyissä maissa. En siis näe tätä hirveän tärkeänä asiana, vaikka se keskustelun määrästä päätellen sille vaikuttaakin.
Sinulla mitä ilmeisimmin on vakaa käsitys, että maskeista ei ole hyötyä, tai haitta voi olla suurempi kuin hyöty. Käytät monipuolisesti ja taitavasti valikoiden esimerkkejä argumenttiesi perusteina kuitenkaan esittämättä konkreettisia todisteita.

Toivon todella, ettei mielipiteesi nouse vallitsevaksi. Onneksi viranomaiset ovat yhä selkeämmin ilmaisseet maskin käytön tärkeyden. Jos epidemia karkaa käsistä, seuraukset ovat karmeat sairastumisten lisäksi myös muilla tavoilla: taloudessa, yhteiskunnassa ja myös harrastuksissa.

Uskon, että ihmiset ovat olleet kautta aikojen uppiniskaisia ikävien asioiden myöntämisen edessä. Näköjään näin se menee koronankin suhteen, reagoidaan vasta sitten kun ollaan myöhässä ja osa ei usko sittenkään.
 
Jos se karkaa, missä muodossa?

Onko sinulla hyvää selitystä miksi 40-50vrk sitten alkanut toinen aalto ei ole realisoitunut sairaanhoidossa juuri millään tavalla?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
780
Itseäni kangasmaskissa vähän tökkii se, että se estää

Jos se karkaa, missä muodossa?

Onko sinulla hyvää selitystä miksi 40-50vrk sitten alkanut toinen aalto ei ole realisoitunut sairaanhoidossa juuri millään tavalla?
Jos tartuntojen määrä kasvaa suureksi, jo pelkät sairaspoissaolot ja karanteenit vaikeuttavat kaikkien alojen työntekoa. Tästä seuraa toiminnallisia haasteita ja tappioita yrityksille, sekä julkisille toimijoille. Moni työpaikka joutuu vaikeuksiin kun tietty määrä avainhenkilöitä on on pois, toiminta voi lamaantua pahastikin. Julkisilla toimijoilla etenkin terveydenhuollon henkilöiden sairastuminen tai karanteeni voi vaikeuttaa laajasti koko terveydenhuoltoa, mikä hidastaa koko yhteiskunnan toimintaa.

Sairaalahoitoa tarvitsevien suhteellisen määrän pienentyminen on erinomainen asia. Syyksi tähän uskon tartuntojen painopisteen siirtymisen nuorempiin ja siten perusterveempiin henkilöihin. Lisäksi apua on tuonut koronan diagnosoinnin ja hoidon kehittyminen.

Tein THL:n tämän päiväisen tiedotustilaisuuden yhdestä kalvosta liitteenä olevan taulukon. Taulukosta näkee seuraavat asiat:
  • 1.aallossa (helmi-heinäkuu) tapaukset jakautuivat tasaisesti ikäluokkiin 20-59, kuhunkin 18-19% kaikista tapauksista. Eniten vakavia tapauksia oli julkisuuden tietojen mukaan ikääntyneiden joukossa, mutta myös työikäisissä yli 50-vuotiaissa. Heitä oli 1.aallon sairastuneita 39%, 2. aallossa heidän osuutensa on pudonnut 20%:iin.
  • Eniten 2. aallossa on kasvanut tapausten määrä kk-keskiarvona ikäluokassa 10-19v. 72=>194 tapausta/kk eli huimat 171%. Asiantuntijoiden mukaan suurin osa noista tapauksista on ikäluokassa 15-19v. Lienee perusteltua todeta, että nuorten joukossa on tapahtunut suurin kasvu tartuntojen esiintymisessä.
  • Toiseksi eniten 2. aallossa on kasvanut tapausten määrä kk-keskiarvona ikäluokassa 20-29v. 226=>303 tapausta/kk.
  • Em. fakta on ristiriidassa sen väitteen kanssa, että baareissa (sisältää kaikki kaupalliset bailumestat) piilee suurin riski, sillä uskon 15-19 vuoitiaiden käyvän baarissa paljon vähemmän kuin 20-29 vuotiaiden. Ehkä kotibailut, hengailu porukassa, koulu ja harrastukset ovat tartunnan leviämiselle hyviä paikkoja? Baareissa käy 15-19v nuoria lukumääräisesti varmasti vähemmän kuin 30-49 vuotiaita jo ihan ikäluokkien lukumäärän suuren eron vuoksi. Silti tartuntojen kasvoa on ikäluokassa 10-19v tosiaan reippaasti lukuun 194kpl/kk, kun taas koko 30-49v ikäluokassa tartuntojen kk keskiaravo on pudonnut 213:sta 175:een!
  • 2.aallossa suurimman riskin ikäluokan eli 70+ vuotiaiden tartunnat ovat pudonneet 146kpl/kk tasolle 42kpl/kk
Eivätköhän tilastot aiemmin mainitun diagnostiikan ja hoidon kehityksen ohella selitä pitkälti tautiin sairastuneitten vähentyneen sairaalahoidon tarpeen.

Mielenkiintoista ja huolestuttavaa on salibandyn kannalta sen aktiivisimpien ikäluokkien olevan juuri tartunnoissa eniten absoluuttista määrää ja osuutta kaikista tartunnoista kasvattaneita ikäluokkia eli 10-19v ja 20-29v. Myös alle 10v lasten tartuntojen määrä on kasvanut. Kaikkien yli 30v ikäluokkien määrä on pudonnut - vanhemmilla ikäluokilla enemmän, yli 70%.

Mielenkiintoista olisi tilasto siitä, monellako arjessa maskia käyttäneellä on todettu koronavirus.
 
Liitteet

  • Koronatapaukset.pdf
    105.5 KB · kertaa luettu: 1

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
113
Onneksi meidän kaikkien ei tarvi olla korona-asiantuntijoita. Riittää, että heitä THL:ssä on, heitä kuunnellaan ja sen perusteella tehdään ohjeistukset. Meidän tehtävä on näitä noudattaa. On aivan päätöntä ajatella, että suurimmalla osalla meistä olisi riittävän kattava tieto tekemään parempia linjauksia.

Tiede on siitä jännä juttu, että se korjaa itseään koko ajan. Jos alkuvuodesta ei ollut riittävää tietoa maskin suojaustehosta, on sitä nyt enemmän, ja sen perusteella muuttuu suositukset. Eihän me haikailla aikaan, jossa tupakointi ei ollut haitallista ja turvavöiden käyttö oli kauhistus.
 
Viestejä
29
Eihän tuo onnistu koska maskipakkoa ei ole. Aivan sama kuin seuroille annettaisiin vapaus poistaa yleisöstä seurapaidattomat tai liian kirjavaa lippistä käyttävät henkilöt.
On eri asia kieltää esimerkiksi tuliaseet ja tulitteet kuin velvoittaa käyttämään, esimerkiksi maskia jos sitä ei missään muuallakaan velvoiteta.
Suomessa ei maskipakkoa ole koska lain mukaan ei voi olla.
Siviilioikeuden emeritusprofessori Heikki Halilan mukaan seurat voivat määrätä katsojat käyttämään maskeja, ja JYP näin jo tekeekin. Toivottavasti muut seurat seuraavat esimerkkiä. Suojautuminen | Professori: Urheilutapahtuman järjestäjä voi velvoittaa katsojia käyttämään kasvomaskeja – ”Se on perusteltua”

Minä voin vetäistä rätin naamalleni. Ei kyse ole siitä.
Mahtavaa, kiitos! Kyse on nimenomaan siitä.
 
Viestejä
780
Minusta on mahtavaa, että suomalaisista suuri osa on näitä maalaisjärkeensä luottavia maallikkojuristeja. He kun on tietävinään mitä se laki sallii ja kieltää. Yleensä he eivät tosin tiedä mikä laki näin sanoo, mutta laki kuin laki. Perustuslaki kuulostaa vakuuttavalta, eli siihen on hyvä vedota. Sitten ne yllättyy kun joutuessaan mielpiteineen oikeasti oikeuteen tulee reippaasti tukkaan.

Kuka voi määrätä ja mitä vaihtelee suuresti. Esimerkiksi kunnallisessa liikuntatilassa tilan omistaja eli kunta voi määrätä tapahtumajärjestäjää velvoittaen. Eli esimerkiksi Espoon kunta voi määrätä, kuinka heidän julkisissa tiloissa toimitaan tietyissä asioissa, ja mistä voi tapahtuman järjestäjä päättää. Samoin yksityisten hallien omistaja yleensä on perussäännöt laatinut. Kaikissa tiloissa onkin yleensä omistajan asettamat käyttöehdot ja järjestyssäännöt. Tapahtumaan on tilaan annettu tai vuokrattu jonkin laajuinen käyttöoikeus.

Jos vaikka hallin omistajat tarkentaisivat nyt tilojen järjestyssääntöihin hygieniaohjeita ja tarvittaessa vaikkapa maskipakon, niin sillähän se hoituisi pitkälti tämä probleema. Viranomaiset voisivat ohjeistaa velvoittavasti sekä tilojen omistajia että tapahtumajärjestäjiä, ei siihen lakia tarvitse säätää. Seuroihin en tässä oikein luota, että löytyy mitään yhtenäistä linjaa seurojen kesken. Esim. Espoon seuroilla nyt kuitenkin normaaliolosuhteissa käy yleisöä paikan päällä, Suomen suurimmalla tilanne ei ole koronan takia juurikaan muuttunut. Yleisön merkitys budjetille taitaa vaihdella melkoisesti.
 
Viestejä
92
Viestejä
112
Näyttää siltä, että homma alkaa lähtemään käsistä. SARJAT SEIS vuoden loppuun saakka!!
Mielenkiintoinen ja samalla harmittava tilanne kieltämättä. Saa nähdä mikä on se kipuraja (taikka onko sellaista) jonka jälkeen liitto/hallitus/yhteiskunta toteaa että otetaas pikku breikki. Onko se sitten jokin isompi altistuminen/tartuntarypäs esimerkiksi alasarjaturnauksessa, vai mennäänkö ihan ottelusiirto kerrallaan kevääseen. Paljon on kysymysmerkkejä kyllä ilmassa. Onneksi kuitenkin tartuntaryppäitä ei ole ilmeisimmin lajin sisällä syntynyt vaan on toimittu nopeasti, joka on tärkeää.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös