Pääkallo.fi

Miesten liigaottelut viikolla 8 (20.2.-26.2.)

Viestejä
707
Nyt on Oilers Jymyn vieraana joko takki auki helposta voitosta tai sitten on ongelmia kokoonpanon kasaamisessa. Summanen pelaavasssa kokoonpanossa. Muutenkin rosterissa vajausta. Tuskin uskaltaisivat Summasta peluuttaa jos olisi vaikea peli odotettavissa. Sen verran varauksella kuitenkin että Hellsteniä ei uskaltaneet peluuttaa vaan Kaltsi maalissa. Onko Nordström jo ymmärtänyt omat vajavaisuutensa ja poltanut varusteensa?
 
Viestejä
8,104
Oilers nyt kahteen edelliseen peliin (FBC, Jymy) kolmansien erien maaliero 1 - 5. Joo, oli ratkenneita ja blah blah blah, mutta silti, surkeita otteluiden loppuun viemisiä.
 
Viestejä
8,104
Tepsin konttaamiselle käytettiin johtavana selittävänä tekijänä Jere Niemelän puuttumista. Tänään nähdään, että nyt kun Niemelä on takaisin, niin tulos on ihan erilaista.
 
Viestejä
8,104
Ei se nyt ihan tainnutkaan mennä niin….

Kyllä minusta pisteen pupeltaminen FBC:lle on ihan erilaista kuin mihin TPS on tottunut tällä kaudella Niemelän kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,149
Sellainen peli Turussa :D Täytyy sanoa, että erittäin hyvä, että TPS menetti pisteen. Oli meinaan niin luokatonta peliä alusta loppuun, ettei tuosta olisi kehdannut täysiä pisteitä ottaa. Storgårds pelasi kakkosen pakissa huonoimman pelin, mitä olen häneltä ikinä nähnyt. Huono pallottomana ja pallollisena. Kyllä sieltäkin se potentiaali löytyy ja parannusta varmasti tulee. Vähän mietityttää silti valmennuksen ratkaisu peluuttaa ihan loppuun asti.

Hyvääkin oli, mutta tänään se jäi laiskan ja huolimattoman tekemisen jalkoihin. Otetaan voimauttavana pohjanoteerauksena, opitaan ja pestään lattiaa vastustajalla kaikissa kevään lopuissa peleissä. 👊

Vielä iso nega ruudun ohjaajalle. Äärimmäisen turhauttavaa katsoa jatkuvasti hidastuksia jostain epäonnistuneesta vedosta kahdeksassa eri kuvakulmassa SAMALLA, kun peli jo pyörii. Hyökkäyspään vaparit. Kulmavaparit. Ihan hiukan kiinnostais nähdä. Olisko mitenkään mahdollista priorisoida livekuvaa satojen hidastusten sijaan? Tämä ei ole mitenkään uus asia, mutta tuntuu, että tässä mennään jopa kokoajan huonompaan suuntaan. Sählyssä niitä hidastuksia ei ehdi pyörittää kuin maalien ja jäähyjen jälkeen, eikä jumankauta tarvitse. :D Ei ketään kiinnosta nähdä viidestä eri kuvakulmasta pelaajan X laukaus, joka meni laidoista yli. Tästä on pitänyt kirjoittaa jo pidempään, eikä tietysti liity vain tähän peliin.
 
Viestejä
1,010
Mainio taistelu FBC:ltä, mutta voittoon asti jäi lopulta jonkin verran matkaa. Pallolliset jaksot kolmannessa niin vähissä, joten sen kyllä näki kuinka tulee käymään. Ainoa kysymys tuleeko lopullinen niitti varsinaisella vai jatkolla. Mutta joka tapauksessa iso onnistuminen BC:ltä.

Tepsin pelissä kyllä tuntuu tuo Vesterisen poissaolo ja onhan tuo sentteriosasto erittäin kapea. Ykkössentteri Hirvisuo joka on toki hyvä, mutta kakkosessa divarista tullut Sokka ja kolmosessa paluun tehnyt pakki Nurminen. Sillä osastolla kyllä annetaan etenkin hyökkäyssuuntaan tasoitusta runkosarjan ratkaisupeleihin. Tepsin piste k.a. viimeiset 10 peliä 1.7 ja se tahti ei riitä runkosarjan piikkipaikkaan, vaikka ristiinpelaamista varmasti tuleekin. Ja vastassa siis liigan kärkijoukkueet. Itse asiassa pidän todennäköisempänä, että TPS tulee ottamaan alle puolet pisteistä jäljellä olevista. Mikäli yli, niin se kyllä vaatii selkeää pelillistä parannusta nykyiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
8,104
Hyvä esimerkki taas Indiansista. Kun ottelussa ei ole mitään panosta, ne voitetaan. Kun ottelussa on jotain panosta, ne pupelletaan vaikka väkisin.

En ihmettele yhtään, jos Indians päättää runkosarjansa kolmeen voittoon (ml. Happee vieraissa) ja putoaa puolivälierissä suoraan neljässä pelissä (vaikka just Happeelle).
 
Kun Indians katkeruudeltasi ehdit niin käypä vilkaisemassa tilastoista miten SPV vs Indians pelit on päättyneet viimeisen viiden kauden aikana. Ja käypä ihan huviksesi vilkaisemassa Indiansin rosteria ja mieti miten "paskalla" rosterilla ne pelaa samoista sijoista kuin Oilers. Pörssikärkenä Oilersin koirankoppipelaaja Remes. Kertooko pelaajasta vai joukkueesta. Mietityttää mikä on saanut sinut Arto noin katkeraksi Jymyä ja Indiansia kohtaan?
 
En ymmärtänyt millä tavalla sen kummemmin Oilers kuin Jymykään liittyy tähän Indiansin tilanteeseen. En jaksa tarkistaa niin pitkälle, sen katsoin, että ainakaan viime vuoden alun jälkeen Indians ei ole SPV:tä voittanut varsinaisella peliajalla.

Mielestäni Indians pelaa tällä hetkellä sijoista 6-7 ja Oilers pelaa sijoista 1-5. Korjaa toki, jos olet eri mieltä.

Yksittäisiin pelaajiin tai edes koko pelaajistoon en ottanut mitenkään kantaa, ainakaan tässä.

En ole katkera mitään seuraa kohtaan. Jos valikoivasti luet ja huomaat, että olen kritisoinut Indiansin ja Jymyn tuloksia, niin olet aivan oikeassa. Olen kritisoinut niitä, keskenäänkin eri tavalla, ja monen muunkin joukkueen tuloksia, mutta sopivasti valikoivalla lukemisella pääset varmasti tuohon lopputulokseen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
707
En ymmärtänyt millä tavalla sen kummemmin Oiilers kuin Jymykään liittyy tähän Indiansin tilanteeseen. En jaksa tarkistaa niin pitkälle, sen katsoin, että ainakaan viime vuoden alun jälkeen Indians ei ole SPV:tä voittanut varsinaisella peliajalla.

Mielestäni Indians pelaa tällä hetkellä sijoista 6-7 ja Oilers pelaa sijoista 1-5. Korjaa toki, jos olet eri mieltä.

Yksittäisiin pelaajiin tai edes koko pelaajistoon en ottanut mitenkään kantaa, ainakaan tässä.

En ole katkera mitään seuraa kohtaan. Jos valikoivasti luet ja huomaat, että olen kritisoinut Indiansin ja Jymyn tuloksia, niin olet aivan oikeassa. Olen kritisoinut niitä, keskenäänkin eri tavalla, ja monen muunkin joukkueen tuloksia, mutta sopivasti valikoivalla lukemisella pääset varmasti tuohon lopputulokseen.
Tässä vähän sulla tilastoa kun sä rakastat niitä. 10 peliä. Voitot 5-5. Voitot painottuen Indiansille tuoreimmissa tuloksissa. Ajankohdalla ei väliä onko panosta vai ei. Yksi selvä peli jonka voitti Indians. Tuohon sun katkeruus asiaan en ota kantaa koska kaikki sen näkee mutta sinä et sitä myönnä. Eihän alkoholistikaan myönnä asiaa minkä kaikki näkee. Onnea sinulle siinä asiassa. Siis siinä katkeruudessa. Muuten en tiedä onko syynä luonne vai alkoholi. Joka tapauksessa analysoi tästä onko näissä peleissä panoksella vaikutusta.

SPV ensin mainittuna

16.09.2018 7-4 SPV
14.12.2018 11-9 SPV
11.10.2019 7-6 ja SPV
29.12.2019 1-10 Indians
09.10.2020 7-8 Indians
24.10.2021 4-6 Indians
11.02.2022 6-5 vl SPV
18.11.2022 5-6 ja Indians
15.01.2023 4-2 SPV
27.02.2023 6-7 vl Indians
 
Mikä on mielestäsi suhteellisen järkevä kustannus?
Niin, kustannukset pitää käsitellä kahdelta eri kannalta: toinen on se kustannus mitä vaatii systeemin implementoimiseen ja millä laajulle se tehdään. Toinen on sitten se kustannus jos systeemiä ei ole. Nythän esimerkiksi on käymässä niin, että tämän seurauksena on vaikutusta KRP:n mahdolliseen runkosarjavoittoon (jolla on suora taloudellinen että urheilullinen merkitys) sekä sen suhteen kuka mahdollisesti jatkaa Liigassa ensi kaudella (jolla on myös suora taloudellinen että urheilullinen merkitys).
 
Viestejä
8,104
Eihän alkoholistikaan myönnä asiaa minkä kaikki näkee. Onnea sinulle siinä asiassa. Siis siinä katkeruudessa. Muuten en tiedä onko syynä luonne vai alkoholi.
Minä puolestani en tiedä, onko toisen alkoholismista vihjailu ihan asiallista.
 
Viestejä
707
Minä puolestani en tiedä, onko toisen alkoholismista vihjailu ihan asiallista.
En missään nimessä vihjaillut alkoholismista vaan vertasin asiana samantyyppiseen itsensä kieltämiseen. Jos sait kuvan että vihjailin alkoholismista niin asia oli huonosti esitetty. Mukava tosin huomata että koska kyseinen virhe oli ainoa mikä häiritsi niin viestihän oli muuten paikkansa pitävä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös