Pääkallo.fi

Naisten liiga 2020-21

Viestejä
1,585
Arvostan kaikkia lajin eteen vapaaehtoistyötä tekeviä ja nostan hattua, mutta tästä huolimatta haluaisin että myös kuuluttajat ymmärtäisivät ja hyväksyisivät sen tosiasia, että toimivan puoluettomina ottelun toimitsijoina eikä minään seremoniamestareina. Mutta pienet ylilyönnit sallitaan, kun eihän kukaan Liigasta tai seuroista halua kritisoida mitään tai ketään, kun on niin vähän tekijöitä muutenkin...

Muistaakseni pesäpallossa kuuluttaja sai viiden ottelun toimitsijakiellon, kun oli provosoinut vastustajaa tuulettamalla kotipesään palaneen pelaajan edessä tjsp. Siinä(kin) kuuluttaja puolustautui tyyliin "Ei ollut tarkoitus mollata vastustajaa, vaan elää pelissä mukana..." Toki pitkän toimitsijakiellon takana oli vissiin muitakin "tunnelman luonti" tapauksia.
Sinä haluaisit, mutta aika moni seura ja katsoja ei halua. Tämähän on ihan mielipidekysymys. Ei kuuluttajat ole siinä mielessä toimitsijoita, että heiltä ei kaiketi vaadita toimitsijakorttiakaan? Ja eihän toimitsijoiden tarvitse olla muutenkaan puolueettomia. Ainahan se toimitsijan pöytä on täysin puolueellinen.

Ja Pesäpallossahan kuuluttajat ovat melkein enemmän selostajia.
 
Viestejä
780
Pelisäännöistä:

307 Toimitsijat
1) Ottelussa on oltava toimitsijat.
Toimitsijoiden on oltava puolueettomia. He ovat vastuussa ottelupöytäkirjan täytöstä, ajanotosta ja mahdollisista kuuluttajan tehtävistä.

Kilpailusäännöistä:

34§ Toimitsijat

Vastuujoukkueen on nimettävä kuhunkin otteluun pätevät, 15 vuotta täyttäneet toimitsijat, joista vähintään yksi on käynyt liiton toimitsijakoulutuksen. Liiton toimitsijakoulutuksen käyneelle liitto myöntää toimitsijakortin.

Erotuomarien on tarkistettava toimitsijoiden toimitsijakortit ennen ottelun alkua.

Peli- tai kilpailukiellossa oleva henkilö ei saa toimia toimitsijana.

Yksittäisissä otteluissa toimitsijoita on oltava vähintään kolme ja enintään viisi sekä turnausotteluissa vähintään kaksi ja enintään viisi. Ottelun kirjuri on merkittävä ottelupöytäkirjaan.

Ottelupöytäkirjaan merkitsemätön henkilö ei saa olla toimitsija-alueella ottelun aikana.
 
Viestejä
780
Turussa puolueettomuusvaatimusta tulkitaan niin, että esim. toimitsijat eivät saa olla seura-asussa.
 
Viestejä
1,585
Jos näin on, niin ehkä kannattaisi jättää toimitsijahommat niille jotka pystyvät olemaan puoluettomina?

Millä tavoin asuinpaikkakunta vaikuttaa kykeneekö ihminen toimimaan puoluettomasti ja asiallisesti toimitsijana? Vai oliko tämä nk kärjistys?
Aika hankala on löytää täysin neutraaleja toimitsijoita. Toki rahalla saa, mutta miksi nostaa turhaan kustannuksia, kun hommat on toimineet vapaaehtoisvoiminkin.

Oli kärjistys, mutta sillä varmistettaisiin, että toimitsijat olisivat puolueettomia eli eivät tuntisi edes pientä myötätuntoa kummallekaan joukkueelle. Nythän siellä istuu monesti henkeen ja vereen seuraihmisiä, joista ei saa puolueettomia tekemälläkään.
 
Viestejä
112
Aika hankala on löytää täysin neutraaleja toimitsijoita. Toki rahalla saa, mutta miksi nostaa turhaan kustannuksia, kun hommat on toimineet vapaaehtoisvoiminkin.

Oli kärjistys, mutta sillä varmistettaisiin, että toimitsijat olisivat puolueettomia eli eivät tuntisi edes pientä myötätuntoa kummallekaan joukkueelle. Nythän siellä istuu monesti henkeen ja vereen seuraihmisiä, joista ei saa puolueettomia tekemälläkään.

Tärkeintä ehkä kuitenkin se että toimitsijoiden toiminta olisi puolueetonta sekä tasa-arvoista molempia joukkueita kohtaan, vaikka seuraihmisiä olisivatkin.

Kuuluttajan asema on juuri tässä rajamailla; jokaisella on oma tulkinta ja mielipide mutta olisihan se nyt (ainakin omasta mielstäni) yleisössä hieman masentavaa istua jos kaikki Free Agentin mainitsemalla ministeriäänellä kuulutettaisiin.
 
Viestejä
462
Se on täysin siitä kiinni minkälaista imagoa Liiga haluaa luoda itselleen ja katsojilleen.

Minusta tässä on juuri kyse imagosta. Tykkään käydä katsomassa kori -ja lentopalloa, juuri sen takia että siellä on hyvä tunnelma kun jokaista pistesuoritusta hehkutetaan "seremoniamestarin" toimesta. Yleisö lähtee helposti mukaan kannustamaan ja kotijoukkue saa hyvää hurmosta päälle. Salibandylla on mahdollisuus profiloitua lajiksi, jossa voidaan hehkuttaa hyviä suorituksia ja villitä yleisöä kuuluttajan toimesta. Mutta vaatii pelisilmää ettei vouhottaminen mene yli ja pysytään rajoissa jotka vierasjoukkuekkin kokee hyväksyttäviksi. Pahinta on kun yritetään tulla tilanteessa "vitsillä sisään", jossa toisella osapuolella on huumorintaju muutenkin koetuksella.

Tärkeintä ehkä kuitenkin se että toimitsijoiden toiminta olisi puolueetonta sekä tasa-arvoista molempia joukkueita kohtaan, vaikka seuraihmisiä olisivatkin.
Tässä on juuri se pointti. Jonkun verran tuli aikoinaan kierrettyä valtakunnan sählykentillä ja enpä oikestaan voi sanoa että milloinkaan vedettiin kotiinpäin vaikka pöydän takana kotijoukkueen verkkarit päällä oltiinkin.

En ole ollut yhdessäkään pelissä, jossa olisin kokenut kuuluttajan epäkunnioittavaksi tai pyrkivän vaikuttavan pelitapahtumiin muutoin kuin hehkuttamalla kotijoukkueen suorituksia. Eritasoisia sanaseppiä löytyy ja varsin alasarjoissa joskun tuntee katsomossa myöstähäpeääkin, mutta pelit heillekkin harrastus siinä missä meille katsojillekkin. Jos kuuluttajan toiminta koetaan epäasialliseksi tai vaarantavan tapahtuman tasapuolisuuden, niin kaipa seuroilta löytyy kanavat reklamoida asiasta tapahtuman järjestäjälle, otteluvalvojalle tai liitolle. Kun nousee häly epäasiallisesta toiminnasta, niin silloinhan se pakottaa liitonkin ohjeistamaan kuulutustapahtuman tarkemmin.
 
Viestejä
11
Eli kotijoukkueen tehdessä maaleja, noustessa tappioasemasta voittoon, kuuluttajan pitäisi olla hehkuttamatta koska vastustajan pelaaja on loukkaantunut? Pitäisikö myös musiikin soitto varmuudeksi lopettaa tai vaihtaa vaikka Vivaldiin?
Lajissa nyt sattuu paljon loukkeja, se on harmi. Mutta kuuluttajat, hehkuttakaa ihmeessä kotijoukkueita!
No kyllä minun mielestä pitäisi olla hehkuttamatta, silloin kun kyseessä on ns. iso loukkaantuminen. Sellainen tässä eittämättä näytti olleen kyseessä, valitettavasti. Ainakin minulle tällaisen tilanteen jälkeen ottelun lopputulos on varsin merkityksetön, oli loukkaantunut pelaaja sitten kumman tahansa joukkueen edustaja. Ja usko pois vaan, vaikka tilanteet (loukki ja ottelun voitto) olisivat mennyt eri päin, en olisi lopputuloksesta ollut niinkään kiinnostunut.
Moukka vastaa tähän (miten sen kunnioituksen laita oli), kun kerran itse olin siinä mikin varressa.

Ensinnäkin Sennille tsempit ja toivottavasti pääsee pikapuoliin taas karkeloihin mukaan. Arvostan häntä pelaajana todella korkealla ja tietysti vielä sillä lisämausteella, että olen saanut spiikata hänen pelejä sillon kun pelasi Pessin kelta-mustaa päällä.

Mulla on kuuluttajakokemusta +20vuotta alla monista lajeista, joista säbää ja kiekkoa eniten ja molemmissa lajeissa on omat erityispiirteensä kuulutuksiin. Kiekossa jonkun verran puritaanisempaa ja säbässä selkeästi liberaalimpaa.

Loukkaantumistilanteet on aina yksilöllisiä, mutta niitä yhdistää sellainen asia, että tilanteen ollessa ns. akuutti kuulutukset on minimissään ja musiikin äänentaso on todella matalalla. Näin myös eilen toimittiin.
Erotuomarit tulkitsevat tilanteen ja käynnistävät ottelun kun katsovat sen olevan mahdollista, jolloin palataan ottelutapahtumaan ihan normaalisti ilman mitään suurempaa draamaa.
Joskus tilanne voi olla sitten niin paha, että ottelu keskeytetään ja näin kävi elokuussa Auroralla C-poikien SM-karsintaturnauksessa.

Molemmat joukkueet juhlivat loukkaantumisen jälkeisiä maaleja ihan normaalisti, myös KooVee. Onnea Mila Manniselle, taisi olla hänen ensimmäinen liiga osuma.

Olen syvästi pahoillani, jos toimintani on aiheuttanut sellaista fiilistä, että minulta puuttuu kunnioitus vastustajaa kohtaan! Ei todellakaan - Päinvastoin! Omia kannustetaan ja vieraita ei dissata!
Otteluvalvoja varmaan tekee omat liikkeensä, jos huomaa, että peliolosuhteet eivät ole F-liigan vaatimusten tasolla, myös ottelukuulutusten suhteen.

Kaikkea hyvää KooVeen kauteen ja Sennille pikaista paranemista!

En aio käydä pidempää debattia tästä tapahtumasta nimettömänä somepalstoilla vaan mulle saa ottaa ihan suoraan yhteyttä ja antaa palautetta. Mielellään otan sitä vastaan.

Kunnioittavasti,

Klasu Lindholm
ottelukuuluttaja, PSS Naiset
040 860 9658
En kuuluttajaa tässä ala työntämään enempää bussin alle, hän eli hetkessä ja rutiini kantoi tilanteen yli. Semmoisen vinkin annan, että jos ikinä tapahtuu vastaavaa, testaa hillitympää linjaa ottelu loppuun. Veikkaan että sinua ei kivitä silloin loukkaantuneen puolella oleva, mutta ei taatusti sillä toisellakaan puolella oleva.

Liiton toimitsijamääräykset sanovat näin:
"Kuuluttaja- ja äänentoistotehtävät Kuuluttaja kuuluttaa yleisen äänentoistojärjestelmän välityksellä ottelutapahtuman yhteydessä pelaajaesittelyt, maalien tekijät ja syöttäjät, rangaistukset ja niiden päättymiset sekä muut tarvittavat kuulutukset (mahdolliset palkitsemiset, mainokset jne). "

Eli tuo jättää aika paljon taiteellista vapautta kuuluttamiseen. Ja vaikka jääkiekkossa onkin varmaan määritelty lauseet ja sanajärjestys kuulutuksille, niin kyllähän sielläkin kotijoukkueen maalit kuulutetaan hehkuttamalla ja vierasjoukkueen maalit kuulutetaan mahdollisimman monotonisella äänellä.
Ei tuo jätä yhtään taiteellista vapautta värittää ottelun tapahtumia. Ja en minä sitä kokonaan vastaan ole, mutta tämänkaltaisissa tilanteissa se värittäminen tulee jättää väliin.

Ei kuuluttajat ole siinä mielessä toimitsijoita, että heiltä ei kaiketi vaadita toimitsijakorttiakaan? Ja eihän toimitsijoiden tarvitse olla muutenkaan puolueettomia. Ainahan se toimitsijan pöytä on täysin puolueellinen.
Niinkuin aiemmin mainittiin, pelisääntöjen kohdan 307 mukaan pitää olla puolueeton.

Mutta, en minä mitään "pyhäkoulumaista" hiljaisutta ole vaatimassa. Ja tottakai kotijoukkueen maalin saa kuuluttaa railakkaammin kuin vieraan. Ja edelleen pieni värikynäkin on suotavaa, sopivassa määrin sekä sopivassa tilanteessa. Minun esille nostamassani pelissä tilanne ei vain ollut mielestäni sopiva.
 
Viestejä
40
No kyllä minun mielestä pitäisi olla hehkuttamatta, silloin kun kyseessä on ns. iso loukkaantuminen. Sellainen tässä eittämättä näytti olleen kyseessä, valitettavasti. Ainakin minulle tällaisen tilanteen jälkeen ottelun lopputulos on varsin merkityksetön, oli loukkaantunut pelaaja sitten kumman tahansa joukkueen edustaja. Ja usko pois vaan, vaikka tilanteet (loukki ja ottelun voitto) olisivat mennyt eri päin, en olisi lopputuloksesta ollut niinkään kiinnostunut.

No, tuomarit näkivät asialliseksi jatkaa ottelua ihan normaalisti ja tietysti unohdit mainita, että tilanteessa oli avustamassa kaksi Pessin huoltajaa, jotka eivät todellakaan osallistuneet mihinkään maalijuhlintaan.

Vastustajajoukkue juhli Pessin epäonnistunatta rankkaria ja maaliaan ihan huolella samaan aikaan kun heidän pelaaja oli hoidettavana, niin olisiko sinun mielestä ottelukuuluttajan kuulunut vetää joku blues-vaihde päälle??

Näitä loukkaantumisia on tapahtunut mun aikoina niin monet kerrat sekä omille, että vieraille, joten en aikonut tämänkään suhteen muuttaa omaa toimintaa kuuluttajana, vaikka nimimerkin takaa niin hyvää vinkkiä tuleekin. Loukkaantumiset on äärimmäisen ikäviä, mutta valitettavasti kuuluvat urheiluun tällä tasolla.

Pidetään pallo pyörimässä hyvällä fiiliksellä!
 
Viestejä
25
Väärä ketju käydä tätä keskustelua, mutta Liiga imagosta tuli mieleen se, miten viime viikolla (?) julkaistiin "fliigan tunnumusiikki / fanfaari" mutta missään ottelutapahtumissa en ole itse kuullut tätä.... luulin tämän soitettavan, kun pelaajat tulee kentälle / pelaajat ovat rivissä?

Ainakin viime viikonloppuna Steelersin naisten ja Welhojen naisten pelissä "haukkabiisi" soi ennen pelaajaesittelyiden alkua.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
40
Yllä olevasta tuli mieleen se, että ollessani kunnalla töissä oli vanhoilla jäärillä yleistä käyttää argumenttia "olen niin monta vuotta näitä hommia tehnyt ja näin on aina tehty ja näin tullaan aina tekemään". Se on siitä hyvä kortti, että sitä voi pelata niin muutosten yhteydessä kuin myös kritiikin osalta. Ja säästyy se "tuu ite tekemään (paremmin)" kortti takataskussa sateisen päivän varalle.

Nimenomaan joka vuosi kelataan miten pelitapahtumaa voitaisiin parantaa ja viihdyllistää edellisestä vuodesta ja kyllä sen 10 vuoden aikana, mitä olen liigassa mukana ollut, on menty huikeasti eteenpäin.
Jos massia olisi riittävästi, niin olisihan se mahtavaa tehdä kunnon pre-game show, mutta mennään näillä nollabudjeteilla mitä meillä nyt on ja yritetään olla luovia.

Moni on myös ollut kaikenlaista mieltä F-liiga uudistuksesta. Henkilökohtaisesti katson näitä muutoksia positiivisesti. Toki tiedän, että toi brändiuudistus on tuotu seuroihin aika nopealla aikajänteellä ja se on aiheuttanut omat haasteensa.

Nyt on kerätty tähän mennessä vanha jäärä, moukka, tyylitajuton ja olikohan jotain muuta? - Kerää koko sarja vai miten ne sanoo? :-D
This keeps me going!!!
 
Viestejä
40
Onko olemassa/annettu joku liigatason ohjeistus tai protokolla miten toimia tämän suhteen, vai toteuttaako jokainen seura omaa taiteellista vapautta?

F-liiga ohjeistaa seuraavasti:
"Jokaisella seuralla on oma otteluprotokollansa ja tapahtumaohjeistuksensa, joihin seuraavan F-liigan yhteiset elementit tulee sisällyttää. Muut otteluprotokollan tapahtumat ovat vain viitteellisiä (käytimme niitä Super Cupissa) seura suunnittelee nämä itse haluamallaan tavalla."

Eli vastaus kysymykseesi on, että kyllä, jokainen seura saa toimia oman otteluprotokollan mukaisesti, kunhan nämä tietyt F-liigan komponentit on mukana.
 
Viestejä
40
Mikä paletti ei ollut tiedossa?

Itsehän en siis kokonaisuudesta vastaa, olenhan vain maanmatonen ottelukuuluttaja, mutta sivusta seuranneena niin ihan koko paketti ei ollut valmis, mutta ymmärrän myös liigaa. Olen työelämässä ollut mukana näissä brändiuudistuksissa kohtuullisen monta kertaa ja monia juttuja joudutaan tekemään ns. junan ollessa liikkeessä.
Ehkä joku manageri osaisi vastata kysymykseesi paremmin. Heillä taas taakkana on se, että se managerointi ei ole päivätyö vaan siihen täytyy löytää aika jostain muualta.
Isoja haasteita puolin ja toisin.
 
Viestejä
40
Mutta tässä keskustelussa nostettu esimerkkitapaus: yhteisen liigatason otteluprotokollan laatiminen ei olisi ollut ylivoimaisen aikaa vievä tehtävä... toisaalta tämäkin on tässä tilanteessa pieni asia, kun pitäisi olla liigatason ohjeistus tämän Covid:n suhteen....

F-liigalta tuli varsin kattava yhteinäinen ohjeistus koskien mm. otteluprotokollaa ja yhteneväiseen äänimaailmaan on kiinnitetty paljon huomiota. Itse olen siihen varsin tyytyväinen ja nämä ohjeistukset tuli ainakin minun näkövinkkelistä ihan riittävän ajoissa.
 
Viestejä
70
Vaikkei ketjussa peleistä keskustellakaan, niin mukava huomata, että nyt kun neljä ensimmäistä kierrosta on pelattu, ei yksikään joukkue ole pistettä eikä tappiota. Vaikuttaisi siinä valossa olevan kohtuullisen hyvä A-liigan joukkuekattaus tälle kaudelle.

B-liigassa Pelsun luopumisesta huolimatta edelleen yksi selkeä heittopussi Losbin muodossa ja taso muutenkin sellainen, että liiganimityksessä riittää pureskeltavaa.
 
Viestejä
40
Vaikkei ketjussa peleistä keskustellakaan, niin mukava huomata, että nyt kun neljä ensimmäistä kierrosta on pelattu, ei yksikään joukkue ole pistettä eikä tappiota. Vaikuttaisi siinä valossa olevan kohtuullisen hyvä A-liigan joukkuekattaus tälle kaudelle.

Jep, samaan kiinnittänyt huomiota ja uskoisin, että kaudesta tulee naismuistiin tosi tiukka ja tasainen. Se tietysti nostaa jokaisen runkopelin merkitystä ja pelin tasoa.
Toivottavasti saadaan pelata kaikista uhkakuvista huolimatta ehjä kausi.
 
Viestejä
38
pitäisi olla liigatason ohjeistus tämän Covid:n suhteen....

Kyllä Liitolta on tullut pääsarjatason joukkueille koronasta varsin kattava 12 sivuinen ohjeistus, jossa on ohjeet ottelutapahtuman järjestämiseen kuin myös vieraspelireissuillekin. Se vain on jaettu asianosaisten kesken...
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös