Pääkallo.fi

Suomen Cupin huipennus Turussa 7.-9.1.

Säbantteri

Luonnollisesti Koposella on oikeus ja ilmeisesti myös mahdollisuus vaikuttaa lajin asioihin. Hyvä niin. Jokainen voi kuitenkin miettiä kun taiston tauottua kysytään miiltä nyt tuntuu ja ensimmäinen asia on urputtaa jostain jäähystä tai yksittäisestä paskasta pelaamisesta ottelun lopussa. Kunnioittavampaa olisi ollut yhtyä yleiseen käsitykseen siitä että joukkue pelasi hienosti ja jopa ylisuoritti. "Tottakai häviö harmittaa mutta pystypäin voidaan palata kotiin". Muihin epämiellyttäviin asioihin voikin sitten palata oikeassa yhteydessä kun tunteet on laskeneet. Nyt helposti käy niin että pelistä jää viimeisenä mieleen kun Koponen TAAS (sanoo itse mitä tahansa) urputtaa tuomareista.

Tässä keskustelussa on taas paljon sitä, että Koponen ja SPV on monille musta vaate ja kun Koponen hävityn pelin jälkeen jotain lausuu, on se aina häviön selittelyä. Sama oli keväällä kun Tommy arvosteli TPS:n joukkueen käytöstä hävityn pleijarisarjan jälkeen. Se oli silloinkin häviön selittelyä ja keksittyä huttua monien mielestä, kunnes TPS myönsi ylilyöntejä tapahtuneen. Se uutinen monilta arvostelijoilta vaan "meni ohi" 🤔. Aika harva on arvostellut Nykkyä siitä, että tämä "itki" MM-kisoissa välierän ajankohtaa jo ennen finaalia ja sama toistui finaalin jälkeen. Tuokaan seikka tuskin ratkaisi maailmanmestaruutta, mutta selittelyä se oli!

Tällä foorumilla keskustellaan ja tulkitaan mitä joku sääntö tarkoittaa. Uskon Koposen aika tarkasti, paremmin kuin kukaan tällä foorumilla, tietävän ja tuntevan salibandyn ja sen säännöt. Kovin montaa 25-vuotisen liigavalmentajan uran tehnyttä täällä tuskin keskustelee. Jos on itse ollut tekemässä sääntöä, jonka mukaan maalivahti on koskematon pikkuneliön sisällä, täällä on kenenkään turha viisastella siitä, että Sillanpään toinen jalka oli ison neliön sisällä. Ei merkitystä! Vai onko tällä foorumilla joku muu, joka on istunut tuolla sääntövaliokunnassa, keskustelemassa tuosta säännöstä? Tommy olisi antanut tilanteesta vaparin Classicille, eräs toinen (puolueeton), meritoitunut salibandyvaikuttaja näki, että tilannetta olisi pitänyt jatkaa kiistalla. Näkemyksiä on tilanteesta monenlaisia, eikä edes välttämättä yhtä oikeaa. Herää kysymys, kuinka hyvin erotuomarit (yleensä) ovat sääntöjen ja niiden laatijoiden kanssa samalla sivulla?

Yhtä kaikki, Classic teki yhden maalin enempi ja voitti. Pytty on Tampereella. Sääntökeskustelu jatkukoon erillään siitä, mikä oli ottelun lopputulos.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Viestejä
7
Lajille aika kestämätön tilanne, jos sääntöjä ja niiden tulkintoja voi absoluuttisesti tietää vain sääntövaliokunnan jäsenet. Itse haluisin tulkita tilannetta sääntökirjan kautta, missä pitäisi sijaita kaikki tarvittava tilanteen tuomitsemiseen.
 
Viestejä
19

Sääntökirja ei koskaan ole absoluuttinen totuus. Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, mutta sääntokirja antaa vain tekniset osat, sääntötulkinnat ovat sitten se miten niitä ottelussa käytetään.
 
Viestejä
503
Kun miettii SPV:n ylisuorittajia ja Classicin alisuorittajia niin kyllähän väärä joukkue voitti. Se mikä oli hieno huomata SPVstä oli se että suut pysyi kiinni. Jo vuosia olen toivonnut että SPV ei voittaisi mitään mutta kun Hankkio ja Hakonen on pois ja ilmeisesti Koponen on seissyt ulostulojensa takana niin turvan paukuttaminen on näköjään jäänyt ja joukkuetta voi arvostaakin.
HuuHaata nimenomaan, vaikka kuinka toistelisit, että Speve pysyi pelissä hiljaa ja (vain) C huuteli niin ei se siitä totta tee. Kyllä omaan silmään punaiset enemmän huuteli ja elehti suurella syrämmellä.

Vika jäähy oli jäähyn paikka, maalivahti paikallan palloa ottamassa ja punainen ajoi/ajautui (kumpi vaan käy) vauhdilla päälle. Minuutti ylivoimaa ja pam
 
Viestejä
7
Sääntökirja ei koskaan ole absoluuttinen totuus. Ymmärrän kyllä mitä ajat takaa, mutta sääntokirja antaa vain tekniset osat, sääntötulkinnat ovat sitten se miten niitä ottelussa käytetään.
Ei ole. Eikä kuulukkaan olla. Itseä lähinnä ihmetyttää nämä ainaiset ”tästä on puhuttu”, ”tuolla on linjattu” ja ”näistä on sovittu” fraasit joita usein kuulee. Ilman että niitä konkreettisia linjauksia tuodaan isompaan julkisuuteen. Jättää laji-ihmiset tosi isoon aukkoon, jos ei ole osana niitä tahoja jotka näissä linjauksissa on ollut mukana tai tiedotettu. Mielestäni ne pitäisi selkeästi julkaista osana sääntökirjaa, jolloin ne olisi saatavilla.
 
Viestejä
7,836

Ongelmaksi näissä tulee se, että jos ne kirjoittaa liian tarkasti, niin sitten niitä ei enää noudateta. Pelissä kuin pelissä tulee näitä "ei ollut linjan mukainen" ja "ei näitä ole ennenkään vihelletty" ja "et sä jatkoajalla voi antaa tosta jäähyä" ja "oli jo toinen jäähy tulossa, niin ei enää viitsinyt" tilanteita.
 
Viestejä
687
HuuHaata nimenomaan, vaikka kuinka toistelisit, että Speve pysyi pelissä hiljaa ja (vain) C huuteli niin ei se siitä totta tee. Kyllä omaan silmään punaiset enemmän huuteli ja elehti suurella syrämmellä.

Vika jäähy oli jäähyn paikka, maalivahti paikallan palloa ottamassa ja punainen ajoi/ajautui (kumpi vaan käy) vauhdilla päälle. Minuutti ylivoimaa ja pam
Mitä se P...reikä oikein horisee? Missä olen kommentoinut että vain C huuteli? En ole missään kommentoinut C:n tomintaa joukkueena. Ainastaan parin johtavan pelaajan surkeita suorituksia. Spevee olen ylistänyt muutoksessa verrattuna aiempiin vuosiin kun pelit oli jatkuvaa halveksittavaa louskutusta joka tilanteessa. Nyt meteli mitä MINUN MIELESTÄNI penkiltä kuului oli tuulettamista ja tsemppaamista uhrautuvaisista suorituksista. Pitkiin aikoihin en ole voinut ihailla punaisten peliä. Nyt pystyin.

Jäähystä en ole esittänyt kritiikkiä koska mielestäni jäähy oli täysin oikeutettu. Pituus jääköön jokaisen arvioitavaksi. Kantaa en ota kumpaankaan vaihtoehtoon. Jäähyyn liittyvä kritiikkini on kohdistunut Koposen pelin jälkeiseen urputtamiseen joka on saanut aikaan sen mitä pelkäsinkin. Nyt kommentoidaan jäähyä, kun pitäisi mehustella hienoa peliä jossa onnistuttiin, epäonnistuttiin ja taisteltiin.
 
Viestejä
28
Tässä keskustelussa on taas paljon sitä, että Koponen ja SPV on monille musta vaate ja kun Koponen hävityn pelin jälkeen jotain lausuu, on se aina häviön selittelyä. Sama oli keväällä kun Tommy arvosteli TPS:n joukkueen käytöstä hävityn pleijarisarjan jälkeen. Se oli silloinkin häviön selittelyä ja keksittyä huttua monien mielestä, kunnes TPS myönsi ylilyöntejä tapahtuneen. Se uutinen monilta arvostelijoilta vaan "meni ohi" 🤔. Aika harva on arvostellut Nykkyä siitä, että tämä "itki" MM-kisoissa välierän ajankohtaa jo ennen finaalia ja sama toistui finaalin jälkeen. Tuokaan seikka tuskin ratkaisi maailmanmestaruutta, mutta selittelyä se oli!

Tällä foorumilla keskustellaan ja tulkitaan mitä joku sääntö tarkoittaa. Uskon Koposen aika tarkasti, paremmin kuin kukaan tällä foorumilla, tietävän ja tuntevan salibandyn ja sen säännöt. Kovin montaa 25-vuotisen liigavalmentajan uran tehnyttä täällä tuskin keskustelee. Jos on itse ollut tekemässä sääntöä, jonka mukaan maalivahti on koskematon pikkuneliön sisällä, täällä on kenenkään turha viisastella siitä, että Sillanpään toinen jalka oli ison neliön sisällä. Ei merkitystä! Vai onko tällä foorumilla joku muu, joka on istunut tuolla sääntövaliokunnassa, keskustelemassa tuosta säännöstä? Tommy olisi antanut tilanteesta vaparin Classicille, eräs toinen (puolueeton), meritoitunut salibandyvaikuttaja näki, että tilannetta olisi pitänyt jatkaa kiistalla. Näkemyksiä on tilanteesta monenlaisia, eikä edes välttämättä yhtä oikeaa. Herää kysymys, kuinka hyvin erotuomarit (yleensä) ovat sääntöjen ja niiden laatijoiden kanssa samalla sivulla?

Yhtä kaikki, Classic teki yhden maalin enempi ja voitti. Pytty on Tampereella. Sääntökeskustelu jatkukoon erillään siitä, mikä oli ottelun lopputulos.

Moi Tommy!
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
68

Sun kannattaa mennä lukemaan Twitteristä Henri Heinolan analyysi aiheesta, ja sen jälkeen tehdä johtopäätökset kumpi tietää paremmin: kokenut liigavalmentaja vai kokenut liigatuomari.

Classic ansaittu voittaja paremmalla pelillä.
 
Viestejä
261

Kun luet Koposen vastauksen Heinolan twiittiin, niin huomaat että näkemysero on perusteltu ("Ei mv suojelussa puhuttu poispäin maalilta suuntautuvasta juoksuliikkeistä.")

Kun luet Timosen vastauksen, huomaat, että edes tuomarikunta ei ole sääntötulkinnoissa samalla sivulla.

Classicin voittoa kukaan ei ole kyseenalaistanut. Tokikaan salibandyssa voittaja ei ratkea sillä kumpi pelaa parempaa peliä vaan sillä kumpi tekee enemmän maaleja.
 
Viestejä
780
En ymmärrä perusteluja "liian kaukana maalista" tai "poispäin maalilta suuntautuvasta juoksuliikkeestä". Maalivahdilla on pallo kädessä maalialueella. Eikö maalivahdin tehtävä ole torjua palloa ja estää maalin syntyminen?

Missä Koponen, siellä selitykset.
 
Viestejä
1,149
Tässä keskustelussa on taas paljon sitä, että Koponen ja SPV on monille musta vaate ja kun Koponen hävityn pelin jälkeen jotain lausuu, on se aina häviön selittelyä. Sama oli keväällä kun Tommy arvosteli TPS:n joukkueen käytöstä hävityn pleijarisarjan jälkeen. Se oli silloinkin häviön selittelyä ja keksittyä huttua monien mielestä, kunnes TPS myönsi ylilyöntejä tapahtuneen. Se uutinen monilta arvostelijoilta vaan "meni ohi" 🤔. Aika harva on arvostellut Nykkyä siitä, että tämä "itki" MM-kisoissa välierän ajankohtaa jo ennen finaalia ja sama toistui finaalin jälkeen. Tuokaan seikka tuskin ratkaisi maailmanmestaruutta, mutta selittelyä se oli!

Tällä foorumilla keskustellaan ja tulkitaan mitä joku sääntö tarkoittaa. Uskon Koposen aika tarkasti, paremmin kuin kukaan tällä foorumilla, tietävän ja tuntevan salibandyn ja sen säännöt. Kovin montaa 25-vuotisen liigavalmentajan uran tehnyttä täällä tuskin keskustelee. Jos on itse ollut tekemässä sääntöä, jonka mukaan maalivahti on koskematon pikkuneliön sisällä, täällä on kenenkään turha viisastella siitä, että Sillanpään toinen jalka oli ison neliön sisällä. Ei merkitystä! Vai onko tällä foorumilla joku muu, joka on istunut tuolla sääntövaliokunnassa, keskustelemassa tuosta säännöstä? Tommy olisi antanut tilanteesta vaparin Classicille, eräs toinen (puolueeton), meritoitunut salibandyvaikuttaja näki, että tilannetta olisi pitänyt jatkaa kiistalla. Näkemyksiä on tilanteesta monenlaisia, eikä edes välttämättä yhtä oikeaa. Herää kysymys, kuinka hyvin erotuomarit (yleensä) ovat sääntöjen ja niiden laatijoiden kanssa samalla sivulla?

Yhtä kaikki, Classic teki yhden maalin enempi ja voitti. Pytty on Tampereella. Sääntökeskustelu jatkukoon erillään siitä, mikä oli ottelun lopputulos.
Niin kauan kun et jaksa/osaa/halua/suostu/uskalla tarkastella oman seuran ja seuraikonin toimintaa kriittisestä näkökulmasta, eipä tähän voi vastata yhtään mitään. Jos pidät SPV-lasit jokaisessa aiheessa tiukasti päässä, ei diskurssi ole mielekästä.

Suosittelen vilpittömästi tarkastelemaan välillä myös omien tekemisiä kriittisesti, sillä kenenkään toiminta ei ole moitteetonta, ei edes isä-Koposen.
 
Niin kauan kun asiasta ei päästä keskustelemaan ilman, että se focusoituu Koposen henkilöön,
ei diskurssi ole mielekästä. Säännöistä voisi keskustella myös asiana, mutta aina keskiöön nousee se, että Koponen nosti asian esiin, hävityn pelin jälkeen. Jos joku näistä nimekkäistä (puolueettomista) salibandyvaikuttajista, jotka ovat näiden päivien aikana lausuneet omana näkemyksenään " ei rikettä", olisi nostanut asian esiin, keskustelu olisi ollut paljon neutraalimpaa eikä niin henkilölatautunutta.

Muutenkin, cup on pelattu ja tuskin edes Classic muistaa voittaneensa sen vaan keskittyy jo tuleviin peleihin, on aika mennä eteenpäin.
 
Viestejä
687
En ymmärrä perusteluja "liian kaukana maalista" tai "poispäin maalilta suuntautuvasta juoksuliikkeestä". Maalivahdilla on pallo kädessä maalialueella. Eikö maalivahdin tehtävä ole torjua palloa ja estää maalin syntyminen?

Missä Koponen, siellä selitykset.
Takaan että jos SPV:n maalivahti ei olisi vastaavissa tilanteissa "liian kaukana maalista" tai "poispäin maalilta suuntautuvasta juoksuliikkeestä", niin olisi silloin entinen maalivahti. Ei edes Tommy katsele maalivahtia joka ei noita palloja käy hakemassa. Kysymys on onko maalivahti vapaata riistaa jota saa surutta ajella alueen ulkopuolella? Mitä on Tommy mieltä? Saako noissa tilanteissa ihan oikeasti surutta taklata pallollista maalivahtia? Saako maalin takana alueen ulkopuolella päädystä kimmoneen pallon noutavan maalivahdin päälle surutta astua? "Siellä se vaan makoilee pitkin kenttää"

Edit. Törmäsin tuossa Koposen twiittiin "Säännöillä kuitenkin ohjaava vaikutus. Halutaanko mv tuonne jatkossakin (no mitäpä Tommy oikeasti maalivahdiltasi odotat? Todellakin haluat että noi poimitaan. Jos muuta väität puhut paskaa). Karkeasti arvioisin, että yli 99% hyökkääjistä ei ole urallaan törmännyt mv:iin noin kaukana maalista (ja taas sitä samaa itseään. Tiedät sen itsekin). Kohtuullista lopuille saada 5 min?"

Edit edit. Jäin miettimään sanaa törmännyt ja mitä Koponen sillä tarkoittaa. Jos fyysisesti törmännyt niin Tommy on oikeassa. Normaalisti noi osataan väistää. Nyt ei osattu. Jos taas tarkoitetaan onko törmännyt vastaavaan tilanteeseen niin salettiin on törmännyt. Ainakin liigatasolla jossa maalivahtien osaaminen ja pelinlukukyky antaa mahdollisuuden noiden poimimiseen. Hyökkääjät tietää sen ja osaa myös varoa koska sääntöjen mukaanhan noin pelataan. Nyt ei osattu.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
140
Eihän se nyt niin voi olla maalivahti voi juoksennella ympäri kentää vastustajien eteen hankkimassa näille vitosia

"Ei mv suojelussa puhuttu poispäin maalilta suuntautuvasta juoksuliikkeistä."

Muutama pointti, kun näitä samanlaisia argumentteja on nähnyt Cup-finaalin tiimoilta nyt aika paljon siellä täällä, että nythän veskarin kannattaa vaan aina juoksennella eteen ja vitosia vastustajalle?

Ei näin. Konteksti edelleen ratkaisee. Tuomari kyllä näkee ja ymmärtää, jos veskari hakee tarkoituksella turhia kontakteja lähtemällä haahuilemaan alueellaan, ja silloin jäähylle pitäisi päätyä korkeintaan veskari itse. Sama asia myös silloin, jos paalaa pallollisen hyökkääjän sääntöjen vastaisesti vaikka tyylillä niittamalla jonkun Tim Thomas Sediniin-tyyppisen taklauksen. Lisäksi, tälläisiä hakeva maalivahti ei maalilla kyllä pysy pitkään, nimittäin useimmiten turhasta juoksentelusta on ainoastaan tuloksena pallo omassa maalissa.

Ja tuohon jälkimmäiseen, ilmeisesti Koposen(?) argumenttiin - mä en ainakaan itse ilman perusteluja ymmärrä, miksi ei puhuttaisi poispäin maalilta suuntautuvista juoksuliikkeistä myös, sikäli kun ne ovat osa maalivahdin normaalia pelaamista - kuten tässä tapauksessa oli. Jos sääntöjä puhunut porukka ei tätä variaatiota tajunnut, niin hyvä sitten, että nyt viimeistään ymmärsivät. Toki... tätähän se sääntöjen parissa työskentely useimmiten on - ensin määritellään jotain, ja jo seuraavassa pelissä joku sitten sekoileekin jollain tavalla, mitä ei kukaan palaverissa tullut ajatelleeksi.

Ja mä en ole missään sääntövaliokunnissa istunut enkä valmentanut liigajengejä, mutta lajia oon pelannu parikymmentä vuotta kyseisellä pelipaikalla, ja kaikki mahdolliset sarjatasot myös liigaa myöten koluttu, jos nyt jotain kredentiaaleja on näissä pakko esittää.
 
Viestejä
34
Tilanne "maalaisjärjellä" arvioituna ja nähtynä: ei 5 min jäähyä tällaisista tilanteista. 2 min jäähy ok, jos/kun pakki ei edesauttanut tai työntänyt (vahinko)tilanteessa..
 
Viestejä
220
Mielestäni tässä oli kyllä todella surkeiden sattumusten sarja ja nostan hattua Heinolalle erinomaisesta perustelusta. Omasta mielestä kuitenkin tuo 5min on todella raju rangaistus, kun kyseessä ei kuitenkaan ole tahallinen vahingoittamisyritys. Fakta on kuitenkin, että molemmat pyrkivät pelaamaan palloa.

Salibandyssä nämä korkeat heitot nimenomaan lähelle maalia ovat riskitilanteita, kun maalivahti keskittyy pallon koppaamiseen ja pelaaja takaa tulevan pallon havainnointiin. -> Kumpikaan ei ole valmis kontaktiin

Mielestäni myös Sillanpää joutuu tekemään lopussa liikkeen ylävartalollaan vasemmalle kopatakseen pallon, jolloin altistuu entistä pahemmin osumalle. Tilanne olisi näyttänyt hyvin erilaiselta, jos pallo olisi tullut ilmassa (>1,5m) metrinkin oikealle. Sillanpää olisi kopannut pallon helposti tavallisesta hartialevyisestä seisoma-asennosta.

Kaatuminen näyttää myös dramaattiselta osuman tullessa Sillanpään tasapainopisteen vasemmalle puolelle. Jos osuma olisi tullut suoraan keskelle, olisi Sillanpää pudonnut siihen perseelleen.

Kyllä siellä varmasti aika monen SPV pelaajan usko voittoon laski, kun Classic saa 5min ylivoiman äkkikuolematilanteessa. 2min olisi ollut helpompi käsitellä. Tämä siis huomiona, että Classic teki voittomaalin about minuutin YV:n jälkeen.

Etenkin F-liigassa toivoisi näistä tulevan joko 2min tai 2+2min ja tilanne käsiteltäisiin automaattisesti videolta jälkikäteen. Kuten Heinola sanoi, tuomari joutuu tarkkailemaan nopeassa tilanteessa 4 yht'aikaista tapahtumaa. Mielestäni olisi kohtuullisempaa antaa tilanteesta 2min ja jälkikäteen vaikka 1-2 peliä huilia, kuin rankaista koko joukkuetta ja mahdollisesti ratkaista peli.

Siten suojeltaisiin maalivahteja ratkaisematta yksittäisiä otteluita. Salibandy on kuitenkin yksi maailman nopeimmista kontaktipallopeleistä. Yllä olevassa en siis missään nimessä kritisoi tuomareita, vaan he vihelsivät juuri kuten on linjattu.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös