joelsiltanen
Ylläpidon jäsen
- Viestejä
- 5,774
Päätös antaa soittaa musiikkia ensi kaudella läpi ottelutapahtuman molemmissa Divareissa on kirvoittanut laajaa keskustelua viimeisen viikon aikana. Väkevän kannanoton tarjoili sarjassa Kooveen maalia vartioiva Juho Saros, joka sanoitti asiaa laajalla kirjoituksellaan.
Joukkueita ei kuitenkaan velvoiteta soittamaan musiikkia, joten omaa harkintaa asiassa saa käyttää. Toistaiseksi ei ole juurikaan kokemusta siitä minkälaisiksi tapahtumat muodostuvat, jos musiikki soi koko ajan.
Somen ja foorumin keskustelun perusteella uudistukseen on suhtauduttu pääosin erittäin kriittisesti, mutta selvitetään asia vielä tällä äänestyksellä. Eli:
Viikon kysymys: Onko musiikin soittaminen läpi ottelutapahtuman hyvä vai huono idea?
P.S. Perustelut ovat tietysti edelleen paikallaan.