Varsin moniulotteinen kysymys, johon ei mielestäni voi vastata yleisellä tasolla yksinkertaisesti "
kyllä" tai "
ei", koska salibandyakin harrastetaan niin monessa muodossa ja monella eri tasolla. Toki jokainen voi vastata kysymykseen subjektiivisesti omien kokemustensa pohjalta, mutta yhteenvedetyllä lopputuloksella ei ole mielestäni mitään käyttöarvoa sellaisenaan.
Se lienee kuitenkin faktaa, että salibandyn(kin) kustannukset ovat esimerkiksi viimeisen 10 vuoden tai 5 vuoden aikana kasvaneet. Tältä osin oleellista onkin pyrkiä tunnistamaan ne syyt, miksi kustannukset ovat nousseet, ja miten sisältö on kehittynyt suhteessa kustannuksiin.
Tässä muutamia näkökulmia aiheeseen;
1) yleisen kustannustason nousu
Trendi on jo pidempään ollut se, että kaikki kallistuu; niin ruoka, kahvi, sähkö, bensa kuin lähes kaikki muukin. Kun yleinen kustannustaso nousee, vaikuttaa se automaattisesti myös harrastusten kustannuksiin, kun esimerkiksi harrastustilat, välinevalmistajat, bussiyhtiöt, vakuutusyhtiöt sekä vaikkapa pelimatkaruokailuja tarjoavat tahot ovat nostaneet taksojaan.
Ja kuten varmasti moni allekirjoittaa, ei palkat ole kehittyneet samassa suhteessa, joten yleisen kustannustason nousun myötä kaikesta on tullut kalliimpaa.
2) Lajin evoluutio
Omien havaintojeni mukaan salibandysta on kehittynyt vuosi vuodelta "urheilullisempi", "tavoitteellisempi", "ammattimaisempi" ja ylipäätään "vakavammin otettava" urheilulaji ja harrastus. Laji oli vuosia sitten monelle hyvä ja halpa kakkos- tai kolmosharrastus, mutta tätä nykyä salibandysta on tullut monelle se ykköslaji.
Edellä oleva näkyy mielestäni mm. siten, että
- salibandya harrastetaan ympäri vuoden erilaisine harjoitus-, kilpailu-, ja ylimenokausineen
- harjoitusten määrä aamu-, joukkue- ja fysiikkaharjoituksineen on kasvanut
- harjoitus- ja otteluolosuhteiden vaade on kasvanut
- ammattimaisemman valmentamisen laatuvaade on kasvanut
- välineiden ja tekstiilien laatuvaade ja määrä on kasvanut
- pelimatkojen ja majoitusten määrä ja laatuvaade on kasvanut
Se onko edellä mainittujen "laatuvaateiden" kasvu alkujaan lähtöisin maksajista (harrastajat ja vanhemmat), toiminnanjärjestäjistä (seurat, ja niiden henkilöstö) vai liitosta (henkilöstö) on oma tarinansa ja kysymyksensä.
Kehitys on joka tapauksessa mennyt ymmärtääkseni siten, että seurat ovat vuosi vuodelta pyrkineet vastaamaan kasvaneeseen kysyntään niin määrän kuin laadun osalta. Tämä on näkynyt toiminnan laajentamisena (uudet ryhmät, uusi toiminta), sekä laadun kasvattamiseen (esim. työntekijöiden rekryt).
Ja kun laatua kasvatetaan esimerkiksi ammattitaitoisen / koulutetun valmennuksen palkkaamisella, niin kustannusten nousu on väistämätön.
3) Kulttuurin muutos
Yhteiskunta ja kulttuuri ovat muuttaneet muotoaan edellisten vuosikymmenten saatossa. "Vanhoina hyvinä aikoina" sunnuntait olivat pyhäpäiviä, eivätkä ihmisetkään olleet viihde-elektroniikan ja sosiaalisen media armoilla jatkuvasti. Ihmisillä oli enemmän aikaa käytössään, ja esimerkiksi vanhemmilla aikaa lapsilleen ja heidän harrastuksilleen.
Sen mitä olen eri lajien seuratoimijoilta kuullut, on tänä päivänä vapaaehtoiset erittäin vähissä. Sen lisäksi että seurojen on haastaavaa löytää ohjaajia/valmentajia eri ryhmille, loistavat vanhemmat entistä enemmän poissaolollaan esimerkiksi oman lapsensa kotiturnausten ja -otteluiden talkootehtävistä - niihinkin osa seuroista/joukkueista on joutunut houkuttelemaan toimijoita rahalla.
Edellä mainitut asiat (valmennuksen laadun vaateen kasvaminen sekä vapaaehtoistoimijoiden määrän putoaminen) on monelle seuralle tullut ajankohtaiseksi osa-aikaisten tai jopa päätoimisten valmentajien palkkaaminen. Tästä herää taas oma kysymyksensä; ovatko harrastajat ja heidän vanhempansa valmiita maksamaan ammattitaitoisesta ja laadukkaasta valmennuksesta, joka on kuitenkin kriittinen osa harrastusta.
Myös joukkueiden varainhankinnassa on tapahtunut kulttuurillinen muutos, joka tietyissä määrin vaikuttaa harrastuksen hintaan; moni joukkue/seura on luopunut kokonaan perinteisistä "talkoista" (haravoinnit, inventaariot, keksi- ja paperimyynti yms.), koska osa vanhemmista ei halua niitä tehdä - laittavat vaan mieluummin rahan joukkueen tilille. Verottaja pitää puolestaan huolen siitä, että nekään harvemmat halukkaat eivät talkoita tee, koska talkoista saatava tulo on jyvitettävä tasamääräisesti myös heille, jotka eivät talkoisiin osallistu.
YHTEENVETOA:
- Lajin luonne on muuttunut; matalankynnyksen kakkos- tai kolmoslajista on tullutkin varteenotettava ykköslaji, joskaan se ei tällä hetkellä isommissa määrin johda ammattimaistumiseen, jolla voisi tienata elannon. Poikkeuksiakin toki on.
- Vaatimukset harrastuksen laatua kohtaan ovat kasvaneet. Harrastajat ja heidän vanhempansa haluavat laadukasta toimintaa.
- Vapaaehtoisten toimijoiden määrä on pudonnut.
- Vanhemmat eivät ole enää aktiivisia lastensa harrastuksissa.
- Seurat ovat palkanneet ammattitaitoisia valmentajia. Aiheuttanut merkittäviä lisäkustannuksia.
- Yleinen kustannustaso on noussut vuosi vuodelta - palkkataso ei pysy kehityksessä mukana.
- Korona on luonut "talouspommeja" isommille seuroille.
Tiedostan, että salibandyssa harrastuksen hinta varioi suuresti suhteessa sillä saatavaan sisältöön. Salibandya voidaan pitää yleisellä tasolla edullisena harrastuksen, silloin kun sitä harrastetaan "harrastetasolla". Salibandy voidaan pitää suhteellisen edullisena myös "kilpatasolla", kun sitä verrataan moneen muuhun lajiin. Tältä osin vastaan ketjun kysymykseen "ei".
On kuitenkin täysin subjektiivista mikä on kenellekin edullinen tai kallis. Kaikilla ei ole euroja sama määrä taskussa tai sukan varressa.
Kloussaan tämän kirjoituksen sillä, että lasten liikunta on äärimmäisen tärkeä asia. Tältä osin toivon, että mahdollisimman monella lapsella olisi mahdollisuus liikuntaharrastukseen, josta hän oikeasti itse pitää, ja että vanhemmat tukevat tätä niin pitkään kuin se on taloudellisesti mahdollista.