Maajoukkueet

Ruotsin vahvin pelaaja loukkaantui – viime MM-finaalin ratkaisija sittenkin kisoihin?

24.11.
2016
2 Kommenttia
1
Maajoukkueet
Henrik Stenberg (vas.) saatetaan sittenkin nähdä MM-karkeloissa. Kuva: IFF

Henrik Stenberg (vas.) saatetaan sittenkin nähdä MM-karkeloissa. Kuva: IFF

Ruotsin miesten salibandymaajoukkue on tällä hetkellä omalla MM-kisoihin valmistavalla leirillään Gotlannin länsirannalla sijaitsevassa Visbyssä. MM-leiritys ei ole mennyt aivan nappiin, sillä jo kaksi pelaajaa on joutunut palaamaan kotiin loukkaantumisten vuoksi.

Uutisoimme aiemmin tällä viikolla, että Alexander Ruddin MM-matka on uhattuna aivotärähdyksen vuoksi. Nyt ruotsalainen kolossipakki Anton Karlsson on keskeyttänyt leirin polvivamman vuoksi. Ruotsin maajoukkueen joukkuekavereista 87% pitää Karlssonia maajoukkueen vahvimpana pelaajana.

Kahden poisjäännin vuoksi paikalle kutsuttiin paikkaajia. Karlstadtin Adam Colling ja Storvretan Henrik Stenberg olivat seuraavina listalla. Stenberg iski voittomaalin vuoden 2014 MM-finaalissa. Laituri kertoi aiemmin tässä kuussa, että jäi pois MM-kisoihin valmistavasta EFT-turnauksesta polvivamman vuoksi. Saatuaan uuden mahdollisuuden hän ilmoitti UNT.se:n haastattelussa, että tekee kaikkensa leirillä ja tähtää täysillä MM-kisoihin.

Kuten alta olevalta listalta selviää, Ruotsin MM-leirityksessä on mukana ”ylimääräisiä” pelaajia varsinaisen MM-joukkueen lisäksi. Valitun MM-joukkueen voit tarkistaa täältä.

Ruotsin leirijoukkue tällä hetkellä:
Jonathan Paulsson, FC Helsingborg
Johan Rehn, IBF Falun
Martin Östholm, Pixbo Wallenstam IBK
Robin Nilsberth, Storvreta IBK
Emil Johansson, IBF Falun
Thomas Holmgren, IBF Falun
Mattias Samuelsson, Storvreta IBK
Tobias Gustafsson, Linköping IBK
Kasper Hedlund, Mullsjö AIS
Mattias Wallgren, IBK Dalen
Johan Samuelsson, Unihockey Tigers Langnau
Jonas Svahn, IBK Dalen
Joel Kanebjörk, AIK
Alexander Galante Carlström, IBF Falun
Rasmus Enström, IBF Falun
Kim Nilsson, FBC Kalmarsund
Rasmus Sundstedt, HC Rychenberg
Johannes Larsson, IBF Falun
Rikard Eriksson, Warberg IC
Linus Nordgren, FC Helsingborg
Adam Colling, Karlstad IBF
Tom Colling, Karlstad IBF
Henrik Stenberg, Storvreta IBK
Victor Andersson, Storvreta IBK

Lisäys 24.11. klo 22.28: Myös maailman parhaana pidetty Rasmus Enström kärsii loukkaantumisesta. Ruotsin torstain harjoitusten ketjukoostumuksiin voit tutustua tämän linkin takaa.

Innebandymagazinetin uutinen

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen

Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Bratislava, Slovakia

Twitter: @joelsiltanen


Maju
25/11/2016
Ruotsilla on niin tasokas ja laaja rosteri että vaikka Karlsson ja Rudd jäis pois on joukkue ylivoimainen ennakkosuosikki maailmanmestariksi.
Ruotsi saa vielä hiotuksi pelisysteemiä Visbyssä valmiiksi joka on Suomea valmiimpi.

Samaan aikaan Suomi jatkaa vanhaa perinnettä lämpöleirillä!?
Lämpöleirillä sadaan varmaankin mentaalipuolta valmiiksi mutta suurempaan ongelmaan eli viisikkojen pelitapaan se ei auta. Ainoastaan Classicin viisikko on valmis, muutt viiskot ovat ongelmallisia.
Lämpöleiri olisi ollut Ruotsille parempi vaihtoehto kuin Suomelle jonka peli on vielä hakusessa?
Suomi menee kisoihin vanhalla kaavalla vaikka olla tällä mallilla on saatu vain huonoja tuloksia viime vuosina. Vai onko tämä palkintomatka vanhoille konkareille kun myös valmentajat todennäköisesti vaihtuvat seuraaviin kisoihin?
höhö
25/11/2016
Nyt tuli kyllä kova pois jäänti oikeasti. Suomen mahikset nousi todella paljon.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.