Suomen alkulohkon otteluiden ja kenties vielä puolivälieränkin arvioinnissa on tasan kolme seikkaa, jotka merkitsevät: (1) oman pelitavan toteuttaminen, (2) peruspelaaminen erikoistilanteissa ja (3) yksilötason suorittaminen.

Salibandyleijonat ovat näissä otteluissa niin paljon vastustajia parempia, että ne toimivat melkeinpä harjoitusotteluina ratkaisupeleihin. Siksi pelitavassa tärkeintä onkin hyökkäyspeli ja siirtyminen puolustuspeliin. Rasitusta tullaan myös jakamaan, mikä tarkoittaa melkoista vaihtorulettia. Viisikkoja on siis turha tarkemmin arvioida, vaikka toki keskushyökkääjät ja toinen pakki pysyvät ainakin samoina.

Saksa-ottelu oli MM-kisojen avausottelu. Suomi oli joukkueista selvästi parempi ja hallitseva, kokenut maailmanmestari. Silti avauspelin paine näkyi sinivalkoistenkin pelaamisessa. Ottelu alkoi hyvin, Suomi loi muutaman maalintekopaikan. Oscar Hännninen laukoi muiden muassa tolppaan. Avausmaalia ei kuitenkaan tullut ja peli meni hieman puurtamiseksi. Vasta Lauri Kapasen hieno 0-2-maali ajasssa 29.09 alkoi vapauttaa jälleen Suomen tekemistä. Samalla kapealla materiaalilla pelannut Saksa alkoi väsyä yhä enemmän. Seurauksena Suomi leikitteli lopulta taululle 1-10-lukemat. Tuloksellisesti Saksa-peli oli siis varsin mainio avausottelu.

Päävalmentaja Petri Kettunen oli kuitenkin välittömästi pelin jälkeen haastattelussa silminnähden pettynyt, kuten ohessa olevasta videosta voi havaita. Hän valitteli Suomen huonoa syöttöpeliä. Mikäli Kettunen tarkoitti syöttöjen onnistumisprosenttia, näkemys oli erikoinen. Jussi Kaupin tilastollisen pelianalyysin MyCoazhin mukaan Suomen syöttöjen onnistumisprosentti oli 84. Hyvän raja on 85 prosenttia. Todennäköisesti Kettunen tarkoitti kuitenkin syöttöjatkumoita. Niiden kanssa Suomella oli ongelmia. Salibandyleijonilta ei irronnut riittävästi yhden kosketuksen nopeita syöttöketjuja. Mutta Kettunen ei päässyt heti ottelun jälkeen tunnekuohuissaan syihin. Syöttöjatkumoiden puute oli seuraus, pintakuohua.

Syynä oli pallottomien sinivalkoisten liikkuminen ylimmällä kenttäkolmanneksella. Vastoin vakoilutietoja Saksa vetäytyi suoraan puhtaan alueelliseen 2-1-2:teen eli noppavitoseen. Joukkue ei karvannut käytännössä lainkaan, mitä laiturit nyt porrastivat pelin puolen mukaan. Suomi sai vielä syöttelyllään ja vauhtilähdöillään germaanit puristumaan hyvin pieneen. Seurauksena kaikki Saksan viisi pelaajaa olivat todella pienessä oman maalin edessä. Sillä kenttäalueella tila hyökkäyspeliin oli todella vähissä.

Kuten oheisesta piirroksesta nähdään, tilaa kuitenkin oli. Se oli “taskussa” eli Saksan sentterin tasolla pelin puolen puolustajan ja laitahyökkääjän välissä. Suomen hyökkäyspelin vaikeus alkupuolella tiivistyi tähän: pallottomat sinivalkoiset eivät osanneet liikkua oikealla ajoituksella tähän tilaan, josta olisi päästy laukomaan suoraan syötöstä läheltä maalia. Pallottomat jäivät aivan liian usein Saksan sentterin taakse. Suomen sisääntuloista, vauhdilla tai syöttämällä, sekä päätypeleistä ei siis syntynyt kovin usein maalipaikkoja, koska ei päästy pelaamaan maalin eteen. Pallollinen sinivalkoinen joutui aivan liian usein yrittämään todella vaikeaa pitkää poikittaissyöttöä viiden saksalaisen läpi. Pallollinen olisi tietenkin voinut myös itse haastaa taskuun. Suomen hyökkäys pysähtyi 3/4-kenttään laitaan.

MyCoazh osoittaa tämän vastaansanomattomasti. Suomella oli 15 laukausta parhaalta maalintekoalueelta. Lukema ei ole huono. Ottaen kuitenkin huomioon salibandyleijonien lähes täydellisen hallinnan ja Saksan väsymisen loppua kohden, lukemaan ei voi olla tyytyväinen.

Kyseessä on salibandyn hyökkäyspelin ydinasia, kun pelataan puhdasta aluepuolustusta vastaan. Pieniäkin viisikojen välejä pitää pystyä käyttämään hyväksi, varsinkin jos niillä on puolustavalla joukkueella epäselvyyttä, kuka vartioi ketä.

Itse asiassa pelin käännekohta liittyi juuri taskualueeseen. Kapasen 0-2 syntyi, kun Saksan sentteri oli höntyillyt itsensä liian ylös ja keskusta aukesi. 0-3- ja 0-4-maalit, joista vastasivat akseli Tero Tiitu ja Hänninen, tulivat suorasta pystysyötöstä alhaalta sentterin sivulle.

Vaihtoehtoisesti tilaa olisi ollut Saksan pienen nopan yläpuolella, kun Suomella oli pallo syvällä. Tätäkään tilaa Suomi ei osannut oikein hyödyntää. Pakkien käyttö, jota vaadin ennakossa, oli huonoa ja he eivät päässet laukomaan riittävästi.

Peli Saksaa vastaan oli tyypillinen Suomen alkusarjan ottelu. Melkein koko ottelu pelattiin “pesukonetta” eli Suomi pyöritteli palloa saksalaisten ympäri heidan alueellaan. Saksa ei hyökännyt juurikaan. Pallo oli valtaosan ajasta sinivalkoisilla. Suomen hyökkäykset olivat pääsääntöisesti pitkiä. Suoriin hyökkäyksiin ei oikeastaan ollut paikkoja. Paikkoja kääntää peliä nopeasti tuli harvoin. Ne Suomi käytti hyvällä prosentilla. Koska Saksa puolusti niin alueelta, vauhtilähdöt olivat vaikeita. Tässä ottelussa ei siis päästy oikeastaan arvioimaan Suomen pelitavan keskeistä asiaa: suoria hyökkäyksiä järjestäytynyttä puolustusta vastaan vauhtilähdöillä ja rintamahyökkäyksillä. Todennäköisesti sama meininki jatkuu tiistaina Venäjää vastaan.

Erikoistilanteita oli myös niin vähän, että niidenkin analysointi on suhteellisen merkityksetöntä. Yhden maalin Suomi kyllä lähivaparista värkkäsi, kun Saksan nuori Jonas Hoffman höntyili ja Väänänen rankaisi.

Yksilötasolla iloinen asia olikin loukkaantumisesta toipuneen Tiitun vahva esitys. Tiitu on jälleen kunnossa, kun MM-kullasta pelataan. Sen jo Saksa-ottelu osoitti ja sitä tukevat Tiitun vahvat esitykset Superliganissa ennen kisoja. Myös Hänninen oli hyvä. Mika Kohonen pelasi varman peruspelin, joka tällaisessa ottelussa tarkoitti kiitettävää suorittamista. KKK-ketju, jolta odotetaan paljon, oli tänään vähemmällä peliajalla, mutta Kapasen oikeat liikkeet juuri Saksan taskuun olivat oppia muille seuraavaan otteluun. Mika Moilasen pistetilin aukeaminen, kuten Lassi Vänttisenkin, olivat tärkeitä asioita, kun Rickie Hyvärinen puuttuu. Alakerrassa puolustajat pääsivät tänään helpolla ja hoitivat hommansa moitteetta.

Miinusmerkkejä joudutaan jakamaan SSV-kenttään, jossa Mikael Järven pelaamattomuus viime aikoina näkyi. Ajoitukset eivät olleet tänään kohdallaan, vaikka “Konottaja” ampui toisessa erään tolpasta tolppaan. Juha Kivilehto otti liiankin suurta roolia hyökkäyspelissä. Hän höntyili itsensä useasti liian syvälle eikä ollut edes pelattavissa. Pallo ei myöskään lähtenyt lavasta tuttuun tapaan oikealla ajoituksella. Uskon kuitenkin näiden kokeineiden herrojen parantavan turnauksen edetessä.

SPV:n miesten Sami Kosken ja Mikko Kohosen pelaamisessa jäi myös toivomisen varaa. Suoraviivaista iskemista maalille ja armotonta karvaamista nähtiin aivan liian vähän. Koski tosin liikkui nyt pelin sisällä eli Saksan viisikon sisällä eikä jäänyt pitämään vasentaa kaukalonlaitaa pystyssä.