Video vuodelta 1995: Tältä näytti salibandy kun Suomi voitti ensimmäisen arvokisakultansa

Vuonna 1995 salibandy näytti hieman erilaiselta kuin tänä päivänä. Kuvakaappaus: Youtube

Vuonna 1995 salibandy näytti hieman erilaiselta kuin tänä päivänä. Kuvakaappaus: Youtube
Vuonna 1995 salibandy näytti hieman erilaiselta kuin tänä päivänä. Kuvakaappaus: Youtube

Vieläkö muistatte kun Suomi voitti ensimmäisen arvokisakultansa? Oli vuosi 1995, pelipaikkana Zürich ja finaalissa vastassa tietysti Ruotsi. Silloin ei kuitenkaan pelattu MM-kullasta vaan Eurooopan mestaruudesta.

Suomi onnistui finaalissa yllättämään sensaatiomaisesti Ruotsin rankkarikilpailun jälkeen. Vuonna 1996 siirryttiin jo pelaamaan MM-kisoja EM-kisojen sijaan, joten Suomi edelleen salibandyn ”hallitseva Euroopan mestari”.

Alla olevilta videoilta voi katsella minkälaista peli oli vuoden 1995 arvokisafinaalissa. Suomen tähtinä häärivät muun muassa maalivahti Jan Gråsten ja kenttäpelaajat Janne Tähkä ja Jari Pekkola.

7 comments

  1. Aika kulttuuriteko kyllä näiden lataaminen. Mutta eihän tässä vielä koko matsi ole?

    Oliskos muuten mahdollista saada vastaavasti ladattua jotain vanhoja suomen liigan matsejakin? Ihan vaikka sarjan alkuajoilta asti. Ois mielenkiintoista tutkailla miten lajipioneerit ennen väänsivät.

  2. Voi noita aikoja. Näyttää nyt katsottuna ihan puulaaki sählylle…

  3. Kuvanlaatu huononi entisestään niin paljon että yritin hd kuvana laittaa youtubeen uudelleen, projekti jäi vähän kesken. Laitan loput pätkät heti. Luvassa lopun pukukoppifiilistelyt.