Jyväskylässä laitetaan lauantaina kaikki peliin ja tehdään hyvää – Mika Kohonen palaa päiväksi Happee-paitaan

Jyväskylässä tsempataan lauantaina Marko Viinikaista ja tehdään hyvää keräämällä varoja Suomen Syöpäsäätiölle. Kuva: Marko Viinikainen

Huomenna lauantaina 20.5. Jyväskylässä Synergia-areenalla pelataan klo 13 alkaen hyväntekeväisyysottelu #MVkaikkipeliin, jossa syöpää vastaan taistelevan Marko Viinikaisen kokoama joukkue oman peliuran aikaisista ystävistä kohtaa Happeen entisistä ja nykyisistä kuuluisuuksista kootun tähtisikermän.

Taustalla on muun muassa FC Vaajakosken riveissä Divaria kaudella 2010-2011 pelanneen Marko Viinikaisen tarina ja blogikirjoitus syöpätaistelusta, joka alkoi tammikuussa 2016. 31-vuotias Viinikainen kirjoitti suosittuun blogiinsa elämästään ja tilanteestaan vuoden alussa, ja kirjoitus sai valtavan suosion ympäri maata. Pääkallo.fi:lle Viinikainen kertoi kuulumisistaan tammikuussa.

Vireille laitettiin viime vuoden lopulla myös ajatus hyväntekeväisyysottelusta, joka toteutuu nyt komeissa puitteissa Jyväskylän jäähallissa. Suomen Syöpäsäätiölle syöpätutkimusta varten kerättävään pottiin voi lahjoittaa rahaa säätiön sivujen kautta, ja jokainen hallille saapuva katsoja kerryttää myös pottia. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy, mutta paikalla voi maksaa myös vapaaehtoisen pääsymaksun, joka niin ikään menee pottiin. Keräyspotti on tällä hetkellä jo lähes 3000 euroa.

Tapahtumaa on isännöimässä legendaarinen urheilutoimittaja Kaj Kunnas, ja ovet aukeavat klo 12.30. Tapahtuma käynnistyy klo 13, ja itse ottelu puolta tuntia myöhemmin. Esiintymässä ovat myös Voice of Finlandista tutut Andrea Brosio ja Niko Rimbacher.

Kuva: MVkaikkipeliin

Kuten Happeen nimilistasta voi lukea, kaukalossa nähdään iso liuta nykyisiä ja entisiä Happee-tähtiä aina Pete Heinosesta hirvinuttuun ainakin tilapäisesti pukeutuvaan Mika Kohoseen ja MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi joulukuussa valittuun Peter Kotilaiseen.

Mikäli otteluun ei paikan päälle pääse, ottelusta on tarjolla myös nettilähetys. Selostajana toimii Ylen salibandylähetyksistä tuttu kultakurkku Kalle Pallonen, ja kommentaattorin virkaa toimittaa Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö Henri Pitkänen.

#MVkaikkipeliin Facebookissa ja ottelutapahtumana.

Joukkueiden kokoonpanot:

#MVkaikkipeliin

Maalivahdit
Teemu Jämsä
Martti Pohjosaho
Jukka Rahko

Kenttäpelaajat
Marko Viinikainen
Markus Viinikainen
Heikki Nuija
Sami Paavilainen
Risto Ikonen
Henri Forss
Lauri Kylmälä
Ilkka Niemelä
Arttu Kuukkanen
Jaakko Lehtolainen
Tomi Rinta-Jaskari
Antti Kuusisto
Eero Rahnasto
Veli-Matti Vasanko
Aki Vainio-Hynnilä

Valmentajat
Mikko Vasanko
Antti Kainulainen
Petteri Nykky

Joukkueenjohtaja
Pasi Haara

Huoltaja
Jukka Halttunen

Happee Stars

Maalivahdit
Jens Pedersen
Eero Kosonen

Kenttäpelaajat
Mikko Lehto
Vesa Koirikivi
Roope Pietilä
Janne Kainulainen
Jonne Junkkarinen
Jarno Hirvonen
Lasse Riitesuo
Petri Manninen
Pasi Kotilainen
Peter Kotilainen
Mika Kohonen
Petri Kauko
Pete Heinonen
Teemu Häkkinen
Jami Manninen
Teppo Rantala
Roger Enlund
Joonas Pylsy

Valmentaja
Seppo Pulkkinen

Joukkueenjohtaja
Mikko Jokela

Huolto
Ismo Sihvonen

Tuomarit
Lari Hassel
Lasse Vuola
Tero Fordell

One comment