Sosiaalinen otteluraportti: ”Karkin nappasi pelin hahmo Peter Kotilainen”

Peter Kotilainen oli kentän kunkku Tampereella. Kuva: Esa Takalo

Peter Kotilainen oli kentän kunkku Tampereella. Kuva: Esa Takalo

Pyysimme perjantaina tässä uutisessa lukijoita kirjoittamaan omia näkemyksiään otteluista. Tähän artikkeliin kerättiin Classic-Happee -pelin kirjoituksia ja maalikooste sekä lehdistötilaisuus.

Keskustelufoorumin käyttäjä FlameT tarjoili hyvinkin seikkaperäisen raportin Happeen yllättävästä 9-7-vierasvoitosta:

Tänään Tampereella nähtiin sellainen ihme, että Happeen 1. ketju (paperilla 2.) ja erityisesti Peter Kotilainen vei Classicin 1. ketjua oikein kunnolla. Happee pelasi tänään potentiaalinsa ylärajoilla, kun taas Classic ja erityisesti sen 1. ketju alisuorittivat potentiaaliseen tasoonsa nähden. Toki vastustajakin varmasti vaikutti osaltaan tähän ja onnistui hyvin peluutuksessaan, josta plussat Mikko Lehdolle ja kumppaneille.

1. erän merkittävimmät pelaajat olivat Peter Kotilainen komealla alakulman kantilla sekä maalivahti Markus Laakso, joka erän lopussa peitti vielä alakulmasta Jussi Pihan rankkariveivauksen. Classicilta hylättiin hieno Juha Kivilehdon tekemä maali korkeasta mailasta, mutta tuomio oli täysin oikea.

2. erän alkupuolella Classicilta hylättiin jo toinen ilmasta lyöty (Lastikka) maali korkeasta mailasta ja tämäkin oli kyllä ihan oikea tuomio. Pian tämän jälkeen Aaro Helinin oikeanpuoleisen hyökkäysalueen kantti upposi pienen maskin takaa Happeen maalin kattoon. Sami Johanssonille vihelletty 2 min jäähy pelin puolenvälin jälkeen oli mielestäni vähintäänkin kyseenalainen tuomio ja vaikutti tulevan ns. ”huutamalla”. Johanssonin kantin saatto osui laukausta peittänyttä pelaajaa (alemman) käden sormiin ja ilmeisesti jäähy tuli vaarallisesta pelitavasta. Tuosta jäähystä Happee onnistui sitten yv-vastahyökkäyksellä rokottamaan punakonemaisen maalin, jonka Kaapo Siekkinen sai lyödä tyhjiin. Ko. jäähytuomio oli pelin yleiseen linjaan nähden ihmetystä herättävä, sillä tuomarit sallivat kovan fyysisen pelin ja mm. katsoivat ”läpi sormiensa” pakkien vapaan käden työntämistä kulmaväännöissä. Tästä vihellyslinjasta Happee hyötyi enemmän ja sai tällä tavoin paremmin Classicin peliä rikottua. Siekkinen onnistui hetken päästä uudelleen lyömään hienosta syötöstä pallon ”tyhjiin” ja erän lopulla Eemeli Salin tinttasi tarkan ranteen oikeaan ylämummoon Janne Lammisen poikittais-syötöstä.

3. erässä alkoi sitten tapahtumaan. Erän alussa ”joka paikasta vetävä” Albert Koskinen toi Classicin tasoihin ja muutamaa minuuttia myöhemmin Ville Lastikan käsittämätön ranneveto lähti heti puolen kentän jälkeen osoitteenaan oikean yläkulman takarauta ja pomppasi sieltä saman tien pois. Onneksi tuomari sattui olemaan paraatipaikalla ja näki maalin syntyneen. Classicin Eetu Sikkinen sai hetken päästä jäähyn maasta pelaamisesta puolustusalueella (tämäkin kyllä aika heppoinen tuomio). Classic pelasi hyvän av:n, mutta heti jäähyn päätyttyä kapteeni Nico Salolle sattui hänelle harvinaislaatuinen kämmi. Salo lähti vaihtopenkin edestä hyökkäykseen kentän halki, mutta menetti pallon hallinnan ja karkin nappasi pelin hahmo Peter Kotilainen, joka niittasi vastustamattoman vedon ohi Lassi Torisevan. Pari minuuttia myöhemmin myös hyvän pelin pelannut Jami Manninen pääsi oikealta laidalta juoksemaan vähän liiankin helposti paikan kantille ja hieno veto upposi maalin kattoon. Tästä maalista seuranneesta aloituksesta Classicin ”pöllämystynyt” 1. viisikko yllätettiin suoraviivaisella keskikaistan nousulla ja tarkalla pikarinkorkuisella rannevedolla vasempaan kulmaan. Classic nousi vielä tasoihin Johanssonin ”pakollisella” yv-maalilla vasempaan yläkulmaan sekä Lastikan nopean käännön jälkeisen 2 vs 1. yvhyökkäyksen päätyttyä kliiniseen ranteeseen maalin perukoille Laakson vasemman käden alta.

Pelin ollessa kutkuttavasti 6-6 nousi jälleen esiin pelin ratkaissut Peter Kotilainen. Happee sai vasemmanpuoleiselta hyökkäysalueelta vaparin, jonka Kotilainen otti haltuunsa. Kotilaisen päällystakkina ollut Jere Pulkkinen ei kerinnyt ”kissaa sanomaan”, kun Kotilainen pyörähti ja räjähtävä maanuoliaiskantti suhahti Pulkkisen jalkojen välistä yllätten myös Torisevan.

Pian äskeisen jälkeen Classic otti maalivahdin pois ja lähti rohkeasti hakemaan tasoitusta. Tässä ei sitten onnistuttu, vaikka paikkoja olikin ja Johanssonin hyökkäysalueen pallonmenetyksen pääsi Peter Kotilainen yksin namuttelemaan metristä tyhjään maaliin. Pelin 2. tähti Jami Manninen nosti vielä kaaripallon pompulla toistamiseen tyhjään maaliin ja aivan lopussa tullut Nico Salon maskin takaa yläkulmaan upottunut 7-9 oli enää kosmeettinen kavennus.

Yhteenveto: Classicin ykköskentän -3,-4,-3,-2 ja -2 vs. Happeen oikea ykköskenttä +3, +2, +3, +2, +2 oli lyhykäisyydessään pelin ratkaisu. Kovan fyysisen pelin ja erityisesti selästä työntämisen salliva tuomarilinja suosi enemmän linjan mukaisesti rikkonutta Happeeta, mutta se ei peliä ratkaissut.

Pelin hahmot: 1. Peter Kotilainen, 2. Jami Manninen, 3. Kaapo Siekkinen, 4. Happeen valmennus, 5. Markus Laakso.

Seuraavaksi: Altavastaaja Happeella on pelkästään voitettavaa ja suurella suosikilla Classicilla vain hävittävää. Nähdyn perusteella ratkaisu on siinä, kuinka Classicin 1. kenttä pystyy nostamaan tasoaan sekä tehoissa että Happeen 1. kentän puolustamisessa. Sunnuntaina on seuraava peli Hippoksen Hirviteatterissa ja Peter Kotilaisen flowtilan avulla Happee voi päästä tässä sarjassa jopa 2-0 johtoonkin. Kolmea peliä Happee sitten enää tuskin voittaa…

Niin ja unohdin mainita, että ilman Happeen 2 hirvimiehen rumpuryhmää, olisi Tampere Areenan tunnelma ollut aika lattea koko pelin… Tästä isot kreditit ko. miehille ja jatkakaa samaan malliin.

Happee on viimeksi hävinnyt johtamansa playoff-sarjan 2015 finaaleissa (Happee johti 1-0 ja hävisi SPV:lle 1-3).
Classic on viimeksi voittanut playoff-sarjan, jossa se oli tappiolla, 2017 puolivälierissä (Indians johti 0-1, Classic voitti 4-1), tilastoniilo Arto Kilponen lisäsi myöhemmin.

Keskustelufoorumin lisäksi Happeen suoritus herätti paljon suitsutusta esimerkiksi Twitterissä. Ottelu ei näkynyt mistään suoratoistopalvelusta ja se vaikutti myös keskusteluun.

Ottelutilastot
Esa Takalon ottelukuvat

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

Lue myös:
Sosiaalinen otteluraportti: ”Tuomariratkaisut tuntuivat kuumentavan enemmän vierasjoukkuetta”
Sosiaalinen otteluraportti: ”SPV:n ykköskenttä hävisi totaalisesti Ervin ykköskentälle”