Viikon kysymys: Tarvitseeko salibandy kolmannen erotuomarin?

Kuvituskuva: Anssi Koskinen

Kuvituskuva: Anssi Koskinen

Kolmas erotuomari on pyörinyt salibandykeskusteluissa vuosien mittaan kohtalaisen tiuhaan. Sitä on ehdotettu aina paikka paikoin avittamaan tuomarikaksikon toimintaa kentällä.

Kolmannen tuomarin lisäksi samaan kategoriaan menee myös videotuomari, joka voisi olla yksi avustava pari silmiä tuomioita jakavalle kaksikolle. Täten kysymyksenasettelussa huomioidaan joko mahdollinen videotuomari tai katsomosta ohjaava ”kolmas tuomari”.

Esimerkiksi videotuomarin osalta kysymys ei ole simppeli, kuten viikon pääkirjoituksessakin todetaan. Joka tapauksessa apukäsiä tai tässä tapauksessa silmiä kaivattaisiin, sillä pelin vauhti on kasvanut todella suureksi ja vaatii tuomareilta jo hyvin paljon. Vaikka aiheesta on sinällään puhuttu niin itse asialle ei ole varsinaisesti pyritty tekemään mitään.

Viikon kysymys: Tarvitseeko salibandy kolmannen erotuomarin?