Täystyrmäys Lempäälässä – Classic kaatoi TPS:n maalein 10-2

Classic juhli TPS:n kustannuksella perjantaina. Kuva: Esa Takalo

Classic juhli TPS:n kustannuksella perjantaina. Kuva: Esa Takalo

Classic ja TPS kohtasivat kolmannen kerran F-liigan miesten välierissä Bläk Boksissa perjantai-iltana. Classic tanssahteli peräti 10-2-voiton kotikentällään ja johtaa välieräsarjaa voitoin 2-1.

Peliä oli pelattu vain 1.06, kun Albert Koskinen laukoi etukulmasta Classicin 1-0-johtoon. Pari minuuttia myöhemmin Eemeli Salin iski kotijoukkueen jo kahden maalin johtoasemaan. TPS pääsi yrittämään kavennusta ylivoimalla, mutta Mikko Leikkanen iski etukulmasta alivoimamaalin ajassa 5.58.

Tässä vaiheessa TPS käytti aikalisänsä ja sai vähän ryhtiä, mutta ei osunut ylivoimalla. Olli Laine kuitenkin avasi vieraiden maalihanat pari minuuttia myöhemmin. Classic hallitsi avauserää ja sillä oli saumoja iskeä enemmän kuin kolme maalia, mutta tauolle mentiin 3-1-lukemin.

Meno ei varsinaisesti muuttunut toisessa erässä. Janne Lamminen iski Classicin neljännen ja pari minuuttia myöhemmin verkkoa pölisytti Ville Lastikka. TPS:n saatua jäähyn vähän ennen pelin puoliväliä iski Lastikka tamperelaisten 6-1-maalin. Ajassa 31.48 Nico Salo ujutti etukulmasta 7-1-lukemat taululle.

TPS:lla ei ollut enää aikalisää käytössä, mutta Oskari Fäldenin tilalle tolppien väliin asteli Olli Kuisma. Toisessa erässä ei lisämaaleja nähty ja käytännössä kotijoukkue vei kenttätapahtumia miten tahtoi. TPS:n kovin yrityskin näytti kadonneen jossain vaiheessa.

Kolmoserässä oli pelailun makua. Otto Kilpi iski kotijoukkueen kahdeksannen Konsta Tykkyläisen hyvästä tarjoilusta.
Erän puolivälin tienoilla TPS:n Mikko Hautaniemi sai viiden minuutin jäähyn. Classic pyöritteli vailla kiirettä ja Koskinen iski ainoan maalin komealla yksilösuorituksella.

Hautaniemi iski TPS:lle vielä toisen maalin ja Eetu Sikkinen teki vielä pudotuspelikevään ensimmäisensä tyhjiin. Loppuluvut 10-2 eivät jättäneet seliteltävää, vaan Classic oli selkeästi edellä pallon kanssa ja ilman. Tehopelaajia olivat Lastikka (2+1), Koskinen (2+1) ja Nico Salo (1+2).

Classic johtaa sarjaa 2-1. Finaaleihin vaaditaan neljä voittoa ja sarja jatkuu sunnuntaina Turussa.