Erotuomareiden koskemattomuuden rikkomisesta jaettu isoja rangaistuksia salibandyssa – tässä tunnetuimmat tapaukset

Erotuomareiden koskemattomuuden rikkominen on ollut harvinaista salibandyssa, mutta tapauksia on kuitenkin ollut. Kuvituskuva: salibandy.fi

Erotuomareiden koskemattomuuden rikkominen on ollut harvinaista salibandyssa, mutta tapauksia on kuitenkin ollut. Kuvituskuva: salibandy.fi

Kerroimme tänään tiistaina ikävästä tapauksesta vitosdivisioonassa, jossa pelaaja iski nyrkillä naamaan erotuomaria.

Erotuomarin koskemattomuuden rikkomukset ovat onneksi harvinaisuuksia salibandyssa, mutta muutamia enemmän ja vähemmän väkivaltaisia tapauksia on nähty vuosien varrella alasarjoista pääsarjoihin asti. Yksi tunnetuimmista lienee vuonna 2002 tapahtunut hyökkäys erotuomaria kohtaan.

”Kilpailukieltoon johtanut hyökkäys tapahtui lokakuussa Helsingissä miesten 5. divisioonan ottelussa FBC Score–HNMKY. Kaksikymmentävuotias mieshenkilö, joka hyökkäsi erotuomarin kimppuun teräaseen kanssa, oli ottelussa katsojana, mutta kuului FBC Scoren joukkueeseen. Hänet oli aiemmin päivällä poistettu ottelusta epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi. Miehen taltuttamiseksi tarvittiin apua ottelun toimitsijalta sekä hänen oman joukkueensa pelaajilta. Paikalle hälytettiin myös poliisi. Tuomari selvisi tilanteesta vammoitta.”

Erotuomari Jussi Saramo kuvaili dramaattista tilannetta näin Ilta-Sanomille:

– Hän oli aiemmin huutanut, että viiltää minun kurkkuni auki.

– Yhtäkkiä hän tuli kimppuuni takaapäin veitsi kädessä ja puristi kaulastani. Hän piti veistä kurkullani.

Tapauksesta tuomittiin 12 vuoden pelikielto, joka siis päättyi vuoden 2014 lopussa.

Alasarjatasolla nähtiin vuonna 2013 myös hyvin synkkä tapaus, jonka rangaistuksista saanee jotain osviittaa Hämeenlinnan tapauksen tuomioihin.

Pirkanmaalaisjoukkueen maalivahti kimmastui vastustajan tekemästä loppuhetken maalista sen verran tulisesti, että kaatoi ensin maalinsa ja haistatteli toiselle tuomarille 2+10 minuutin jäähyn arvoisesti.

Tästä maalivahti vimmastui entisestään ja löi rangaistuksen antanutta tuomaria maskillaan. Valppaana ollut tuomari onnistui torjumaan ja laimentamaan voimakasta iskua kädellään jonkin verran, mutta muistoksi tapahtuneesta jäi mustelma, verinaarmu ja maskin ristikon kuva käsivarteen.

Maalivahti jatkoi haistattelua toista tuomaria kohtaan vielä kentältäpoiston jälkeen. Lisäksi maalivahti potki kentän laitoja lähtiessään.

Maalivahti sai tapahtumasta kaikkiaan vuoden pelikiellon, sekä tuomittiin vielä myöhemmin käräjäoikeudessa 25 päiväsakkoon pahoinpitelystä.

Pääsarjoissa lievempiä rikkomuksia, mutta paljon puhuttaneita tapauksia

Pääsarjoissa on nähty kaksi hyvinkin kuuluisaa tapausta, joissa molemmissa oli kyse lievemmistä rikkomuksista kuin yllä mainituissa. Tuomas Savukosken erotuomarin koskemattomuuteen liittyvää tapausta puitiin lopulta pitkään. Savukoski sai pelikiellon liigaottelussa vuoden 2012 alussa.

”Vastapelaajaan kohdistuneena vastaava teko tuskin olisi johtanut kurinpitokäsittelyyn, mutta nyt kohteena on ollut erotuomari, jonka koskemattomuuden suojaaminen on urheilun keskeinen periaate. Periaatteen tarkoituksena on turvata erotuomarin päätöksenteon puolueettomuus ja riippumattomuus. Erotuomarin on aina voitava tehdä pelitilanteita koskevat ratkaisunsa ilman pelkoa siitä, että hänen fyysinen koskemattomuutensa joutuu ratkaisujen vuoksi uhatuksi.

Tässä tapauksessa Tuomas Savukoski ei kuitenkaan ole teollaan protestoinut erotuomarin tekemää päätöstä vastaan. Osasyynä törmäykseen on ollut erotuomarin puutteellinen liikkuminen tilanteessa eivätkä erotuomarit itsekään ole pitäneet tekoa rangaistuksen arvoisena sen tapahtumishetkellä vaan vasta jälkeenpäin tarkasteltuaan tilannetta videolta. Lisäksi videotallenteen perusteella erotuomarin työntäminen poikittaisella mailalla on voinut olla Savukoskelta spontaani, refleksinomainen reaktio päästä irti syntyneestä yhteentörmäyksestä.”

KKR perusteli vuonna 2012 kahden ottelun pelikieltoa. Tapaus ei jäänyt kuitenkaan siihen, sillä lopullinen pelikielto annettiin vasta Urheilun oikeusturvalautakunnan päätöksessä toukokuussa 2012. Sitä ennen myös Salibandyliiton valituslautakunta oli päätynyt kahden ottelun pelikieltoon.

Erotuomari Tommi Järventaustan tekemä valitus Urheilun oikeusturvalautakuntaan johti siihen, että pelikiellon pituus kohosi viiteen peliin. Sen lisäksi päätöksessä todettiin seuraavaa:

”Erityisen merkittävää päätöksessä oli, että Salibandyliiton todettiin menettelyssään monin tavoin loukanneen erotuomari Tommi Järventaustan oikeusturvaa. Salibandyliitto velvoitettiin korvaamaan Järventaustan asianajokulut kokonaisuudessaan ja liitto määrättiin pitämään omat vastaavansuuruiset kulunsa vahinkonaan”

Savukosken kohdalla muutoksella oli yllättävä vaikutus. Hän pelasi liigatasolla seuraavan kerran vasta 2015-16 Nokian KrP:ssa ja aloitti kauden kolmen ottelun pelikiellossa.

Pääsarjoissa nähtiin myös paljon puhuttanut tapahtuma vuoden 2016 marraskuussa. Erotuomarit hylkäsivät Karhujen loppuhetkien tasoitusmaalin, ja se sai Juha Tikan kimpaantumaan. Tikka rikkoi samalla erotuomarin koskemattomuutta. Tapahtuman kulusta voi lukea lisää täältä ja videon näkee täältä.

KKR lätkäisi aluksi Tikalle peräti 11 ottelun pelikiellon ja viittasi päätöksessään, myös Savukosken tapaukseen.

”Kilpailu- ja kurinpitoryhmä katsoo, että Juha Tikan rikkomusta on edellä mainituin perustein pidettävä lähtökohtaisesti vakavampana kuin kilpailu- ja kurinpitoryhmän 29.12.2011 käsittelemää tapausta, josta urheilun oikeusturvalautakunta katsoi oikeaksi rangaistukseksi viiden ottelun pelikiellon. Toisaalta kilpailu- ja kurinpitoryhmä ottaa huomioon, että erityisesti salibandyssa erotuomarin fyysisen koskemattomuuden loukkaamisesta noudatettu rangaistuskäytäntö on edellä selostetuin tavoin ollut selvästi lievempää kuin eräissä muissa urheilulajeissa, eikä lajin omasta aiemmasta rangaistuskäytännöstä ole tasavertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden periaatteet huomioon ottaen mahdollista yksittäistapauksessa merkittävästi poiketa.

Edellä kerrotuin perustein kilpailu- ja kurinpitoryhmä pitää oikeanmittaisen rangaistuksena Juha Tikan rikkomuksesta kilpailukieltoa, joka päättyy 16.1.2017. Tikan joukkueella Karhuilla on sarjaohjelman mukaan kilpailukiellon aikana 11 Divarin ottelua mukaan lukien ottelun 5.11.2016, jossa Tikka on automaattisesti pelikiellossa ottelun erotuomareilta saamansa PR3:n perusteella.”

Tikka kommentoi Pääkallolle tapahtumia seuraavasti tuolloin:

– Siinä oltiin sellaisessa hurmoksessa, kun puoleen minuuttiin olimme tehneet kaksi maalia ja kolmas, tasoittava osuma oli syntymässä. Ehdin ajatella että tehtiinpä hieno nousu, mutta sitten näin tuomarin levittävän kädet. Siinä sitten paloi pinna ja menin turhan lähelle. Olisi pitänyt jättää metri taaksepäin, Tikka itse kommentoi jälkeenpäin tyynesti tilannetta, josta kohu on syntynyt.

Tikka myönsi tehneensä tilanteessa virheen, mutta piti rangaistusta turhan kovana.

– No odotin kyllä vähän vähempää. Tulihan siinä iso rike tehtyä, kun tuomariin menin koskemaan. Sen myönnän ihan täysin, mutta odotin ehkä 3-5 pelin kieltoa. Ehkä siinä oli sitten Pori-lisää muutama peli tai jotain, Tikka naurahti vaisusti.

Porilaisen mielestä kaduttaa on väärä sana kuvaamaan ajatuksia tilanteesta jälkikäteen.

– Olisihan se pitänyt silti jättää tekemättä. Se oli sääntöjen vastainen teko, jota ei saa hyväksyä. Sitä on hyvä kommentoida, kun kelailee videolta uudestaan ja uudestaan, mutta moni ei ajattele millaisessa hurmoksessa siinä oltiin, Tikka totesi.

Tikan pelikielto kuitenkin lieveni lopulta. Valituslautakunta katsoi rikkeen olleen lopulta seitsemän ottelun pelikiellon arvoinen.