ErVi lunasti välieräpaikan viime sekuntien voittomaalilla – PSS jatkoon Westerlundin jatkoaikaosumalla

EräViikingit nähdään F-liigan välierissä. Kuva: Jarmo Koskela

EräViikingit nähdään F-liigan välierissä. Kuva: Jarmo Koskela

EräViikingit ja PSS varmistivat keskiviikkona paikkansa naisten F-liigan välierissä.

Helsinkiläisen ErVin ja oululaisen SSRA:n välillä saatiin jännittää voittajaa aina loppuun saakka. SSRA:n Katja Nättilä iski 3-3-tasoitusosuman ilman maalivahtia ajassa 59.25 ja näytti siltä, että edessä on jatkoaika. ErVi ei kuitenkaan jäänyt odottelemaan varsinaisen peliajan loppumista, vaan ajassa 59.57 Nea Nupponen iski maalin edestä voittomaalin. Ottelun tehopelaaja oli kahdesti maalannut ErVin Manta Likki. EräViikingit selvitti tiensä välieriin voitoin 3-0.

PSS:n ja SB-Pron välinen kolmas ottelu oli tasainen. Pron Laura Hietamäki tasoitti ajassa 57.27 ja edessä oli jatkoaika. Sitä ehdittiin pelata yli 10 minuuttia, kunnes PSS:n Daniela Westerlund lapioi maalin edestä 3-2-voittomaalin. Westerlund oli kahdella maalillaan ottelun tehokkain. PSS selvitti myös tiensä välieriin voitoin 3-0.

Bläk Boksissa nähtiin jälleen tiukka kamppailu. Classic oli tällä kertaa maalin etevämpi kotikentällään. SaiPa haki vielä kovaa kiriä loppuminuuteilla, mutta Juuli Hakkaraisen kavennus pari minuuttia ennen loppua jäi pelin viimeiseksi ja Classic voitti 4-3. Hattutempun iskenyt Hakkarainen oli pelin hahmo. Classic johtaa sarjaa 2-1 ja se on katkolla lauantaina Lappeenrannassa.

Miesten F-liigassa pelattiin vielä viimeinen runkosarjan ottelu ennen lauantain päätöskierrosta. Jymy pyristeli mainiosti SPV:n mukana, mutta kotijoukkue otti pelistä 4-3-voiton. Voittomaaliksi jäi Jukka-Pekka Pelto-Arvon osuma kolmoserän alussa. Paikallispeliä oli katsomassa komea yleisömäärä 1057 katsojaa.

SPV:lle voitto varmisti kuudennen sijan runkosarjassa, ja sillä ei ole päätöskierroksella panosta ottelussaan. Jymylle kolmen pisteen voitto olisi varmistanut ensi kauden sarjapaikan. Nyt se joutuu ensin jännittämään Salibandyliiton liittohallituksen päätöstä KrP-EräViikingit-pelin pisteiden kohtalosta. Tällä hetkellä se on kuivilla ensi kauden sarjapaikan suhteen, mutta EräViikingit voi saada kolme lisäpistettä vielä tililleen, jolloin joukkueet lähtisivät tasapisteissä päätöskierrokselle.

Joka tapauksessa sillä riittää vielä panosta päätöskierroksen FBC Turku-otteluun, vaikka ErVi ei pisteitä saisikaan. FBC Turulla ei ole enää panosta päätöspelissä.

Keskiviikon ottelut:

Naisten F-liigan puolivälierät
Classic-SaiPa 4-3 (Classic johtaa sarjaa 2-1)
EräViikingit-SSRA 4-3 (EräViikingit välieriin voitoin 3-0)
PSS-SB-Pro 3-2 ja. (PSS välieriin voitoin 3-0)

Miesten F-liigan runkosarja
SPV-Nurmon Jymy 4-3