Naisten liigan otteluohjelma julkaistiin – sarjajärjestelmä muuttuu

TPS ja Loisto kohtaavat paikallispelissä naisten liigan avauskierroksella. Kuva: Anssi Koskinen

TPS ja Loisto kohtaavat paikallispelissä naisten liigan avauskierroksella. Kuva: Anssi Koskinen

F-liigan naisten sarjan otteluohjelma kaudelle 2023-24 julkaistiin keskiviikkona.

F-liigan vuosina naisten liigaa on pelattu kahdessa tasolohkossa, mutta tulevalla kaudella liiga on yksilohkoinen. 12 joukkueen sarjassa pelataan kaksinkertainen runkosarja, jonka jälkeen kahdeksan joukkuetta jatkaa pudotuspeleihin. 15.-16.9. pelattavalla avauskierroksella pelataan varsinkin paikalliskamppailuita.

Otteluohjelman viivästyminen on aiheuttanut jonkin verran keskustelua ja kysymyksiä. Pääsarjapäällikkö Joni Toivola selvensi asiaa F-liigan tiedotteessa.

– F-liigan naisten sarjan otteluohjelman rakentamisessa oli omat haasteensa lähinnä muutamilla paikkakunnilla ilmenneiden hallivarauksiin liittyvien aikataulujen takia. Seurat ovat hienosti hoitaneet oman roolinsa, mutta aikataulullisesti olisi hyvä päästä julkaisemaan tulevina kausina otteluohjelmat kaikissa pääsarjoissa kesäkuun aikana. Kartoitamme liiton puolesta eri vaihtoehtoja pystymmekö vaikuttamaan tulevaisuudessa kaupunkien tai kuntien aikatauluihin sekä muiden lajien vaikutuksiin meidän otteluohjelmien suhteen.

pvm klo koti vieras pelipaikka
Pe 2023-09-15 18.30 Classic Koovee Bläk Boks
Pe 2023-09-15 18.30 FBC Loisto TPS Kupittaan palloiluhalli
La 2023-09-16 15.00 SSRA SaiPa Kastellin monitoimitalo
La 2023-09-16 14.00 O2-Jyväskylä Welhot Jyväskylän monitoimitalo
La 2023-09-16 15.00 ÅIF PSS Sipoon Areena
La 2023-09-16 17.00 SB-Pro EräViikingit Arkadia Halli
Su 2023-09-17 17.00 PSS FBC Loisto Aurora
Su 2023-09-17 14.00 O2-Jyväskylä SSRA Jyväskylän monitoimitalo
Su 2023-09-17 18.00 Welhot SaiPa Lippumäki
Su 2023-09-17 15.30 Koovee SB-Pro Spiral-halli
Ma 2023-09-18 18.30 TPS ÅIF Kupittaan palloiluhalli
Ke 2023-09-20 18.30 EräViikingit Classic Mosahalli
Ke 2023-09-20 17.00 PSS TPS Aurora
La 2023-09-23 18.00 FBC Loisto ÅIF SB-Areena
La 2023-09-23 15.00 SaiPa O2-Jyväskylä Lappeenrannan Urheilutalo
La 2023-09-23 18.00 SSRA Welhot Kastellin monitoimitalo
La 2023-09-23 18.30 Koovee EräViikingit Spiral-halli
La 2023-09-23 13.00 Classic SB-Pro Bläk Boks
Ke 2023-09-27 18.30 EräViikingit FBC Loisto Mosahalli
Pe 2023-09-29 18.30 TPS SB-Pro Kupittaan palloiluhalli
La 2023-09-30 15.00 PSS SSRA Aurora
La 2023-09-30 15.00 ÅIF SaiPa Sipoon Areena
La 2023-09-30 15.00 Welhot Classic Lippumäki
La 2023-09-30 15.15 O2-Jyväskylä Koovee Palokan koulukeskus
Su 2023-10-01 18.00 SaiPa PSS Lappeenrannan Urheilutalo
Su 2023-10-01 18.30 ÅIF SSRA Sipoon Areena
Su 2023-10-01 15.00 Welhot Koovee Lippumäki
Ti 2023-10-03 18.30 SB-Pro FBC Loisto Arkadia Halli
Ti 2023-10-03 18.30 Classic O2-Jyväskylä Bläk Boks
Ke 2023-10-04 18.30 EräViikingit TPS Mosahalli
La 2023-10-07 18.30 TPS Koovee Kupittaan palloiluhalli
La 2023-10-07 15.00 O2-Jyväskylä PSS Jyväskylän monitoimitalo
La 2023-10-07 15.00 ÅIF Welhot Sipoon Areena
La 2023-10-07 17.00 SB-Pro SaiPa Arkadia Halli
La 2023-10-07 18.00 SSRA EräViikingit Kastellin monitoimitalo
Su 2023-10-08 18.00 Welhot PSS Lippumäki
Su 2023-10-08 13.00 O2-Jyväskylä EräViikingit Jyväskylän monitoimitalo
Ma 2023-10-09 18.30 FBC Loisto Classic SB-Areena
Pe 2023-10-13 18.30 Classic TPS Bläk Boks
Pe 2023-10-13 18.30 FBC Loisto Koovee SB-Areena
La 2023-10-14 15.00 ÅIF O2-Jyväskylä Sipoon Areena
La 2023-10-14 15.00 SaiPa EräViikingit Lappeenrannan Urheilutalo
La 2023-10-14 18.00 SSRA SB-Pro Kastellin monitoimitalo
Su 2023-10-15 15.00 Welhot SB-Pro Lippumäki
Pe 2023-10-27 18.30 EräViikingit ÅIF Mosahalli
La 2023-10-28 15.30 Koovee SSRA Spiral-halli
La 2023-10-28 15.00 SaiPa Classic Lappeenrannan Urheilutalo
La 2023-10-28 15.15 O2-Jyväskylä TPS Palokan koulukeskus
La 2023-10-28 15.00 Welhot FBC Loisto Lippumäki
La 2023-10-28 15.00 PSS SB-Pro Aurora
Su 2023-10-29 15.30 Koovee SaiPa Spiral-halli
Su 2023-10-29 15.00 Classic SSRA Bläk Boks
Su 2023-10-29 13.00 O2-Jyväskylä FBC Loisto Jyväskylän monitoimitalo
Su 2023-10-29 15.00 Welhot TPS Lippumäki
Ma 2023-10-30 18.30 EräViikingit PSS Mosahalli
Ma 2023-10-30 18.30 SB-Pro ÅIF Arkadia Halli
La 2023-11-04 13.30 TPS SaiPa Kupittaan palloiluhalli
La 2023-11-04 15.00 PSS Koovee Aurora
La 2023-11-04 15.00 ÅIF Classic Sipoon Areena
La 2023-11-04 13.30 EräViikingit O2-Jyväskylä Energia Areena
Su 2023-11-05 15.00 Welhot EräViikingit Lippumäki
Su 2023-11-05 15.00 FBC Loisto SaiPa Kupittaan palloiluhalli
Su 2023-11-05 15.00 SSRA TPS Kastellin monitoimitalo
Su 2023-11-05 15.00 Classic PSS Bläk Boks
Su 2023-11-05 15.30 Koovee ÅIF Spiral-halli
Su 2023-11-05 17.00 SB-Pro O2-Jyväskylä Arkadia Halli
Pe 2023-11-10 18.30 TPS FBC Loisto Kupittaan palloiluhalli
Pe 2023-11-10 18.30 EräViikingit SB-Pro Mosahalli
La 2023-11-11 15.00 SaiPa SSRA Lappeenrannan Urheilutalo
La 2023-11-11 17.00 PSS ÅIF Aurora
Su 2023-11-12 18.00 SSRA FBC Loisto Kastellin monitoimitalo
Ma 2023-11-13 18.30 Koovee Classic Spiral-halli
To 2023-11-16 18.30 Classic EräViikingit Bläk Boks
Pe 2023-11-17 18.30 FBC Loisto PSS Kupittaan palloiluhalli
La 2023-11-18 15.00 ÅIF TPS Sipoon Areena
La 2023-11-18 14.00 SaiPa Welhot Lappeenrannan Urheilutalo
La 2023-11-18 17.00 SB-Pro Koovee Arkadia Halli
Ma 2023-11-20 18.30 SSRA O2-Jyväskylä Kastellin monitoimitalo
La 2023-12-16 18.30 TPS PSS Kupittaan palloiluhalli
La 2023-12-16 15.00 ÅIF FBC Loisto Sipoon Areena
La 2023-12-16 15.00 Welhot SSRA Lippumäki
La 2023-12-16 13.30 EräViikingit Koovee Mosahalli
La 2023-12-16 17.00 SB-Pro Classic Arkadia Halli
La 2024-01-06 18.00 SSRA PSS Kastellin monitoimitalo
La 2024-01-06 18.00 SaiPa ÅIF Lappeenrannan Urheilutalo
La 2024-01-06 15.30 Koovee O2-Jyväskylä Spiral-halli
La 2024-01-06 18.00 FBC Loisto EräViikingit SB-Areena
La 2024-01-06 17.00 SB-Pro TPS Arkadia Halli
Su 2024-01-07 15.00 Classic Welhot Bläk Boks
Ma 2024-01-15 18.30 Welhot O2-Jyväskylä Lippumäki
Pe 2024-01-19 18.30 TPS EräViikingit Kupittaan palloiluhalli
La 2024-01-20 15.00 PSS SaiPa Aurora
La 2024-01-20 15.00 SSRA ÅIF Kastellin monitoimitalo
La 2024-01-20 18.30 Koovee Welhot Spiral-halli
La 2024-01-20 15.15 O2-Jyväskylä Classic Palokan koulukeskus
La 2024-01-20 18.30 FBC Loisto SB-Pro SB-Areena
Su 2024-01-21 15.15 O2-Jyväskylä ÅIF Palokan koulukeskus
Su 2024-01-21 15.00 TPS Welhot Kupittaan palloiluhalli
La 2024-01-27 18.30 O2-Jyväskylä SaiPa Jyväskylän monitoimitalo
Su 2024-01-28 15.00 SaiPa Koovee Lappeenrannan Urheilutalo
Su 2024-01-28 18.00 SSRA Classic Kastellin monitoimitalo
Su 2024-01-28 15.00 FBC Loisto O2-Jyväskylä SB-Areena
Ma 2024-01-29 18.30 PSS EräViikingit Aurora
Ma 2024-01-29 19.00 ÅIF SB-Pro Sipoon Areena
Ke 2024-02-07 18.30 EräViikingit SaiPa Mosahalli
La 2024-02-10 15.30 Koovee FBC Loisto Spiral-halli Tampere
La 2024-02-10 15.00 TPS Classic Kupittaan palloiluhalli
La 2024-02-10 15.00 PSS Welhot Aurora
La 2024-02-10 17.00 SB-Pro SSRA Arkadia Halli
Su 2024-02-11 15.00 Classic ÅIF Bläk Boks
Su 2024-02-11 16.00 SaiPa TPS Lappeenrannan Urheilutalo
Su 2024-02-11 15.00 FBC Loisto SSRA Kupittaan palloiluhalli
Su 2024-02-11 15.30 Koovee PSS Spiral-halli
Su 2024-02-11 17.00 SB-Pro Welhot Arkadia Halli
La 2024-02-17 18.00 SSRA Koovee Kastellin monitoimitalo
La 2024-02-17 13.00 Classic SaiPa Bläk Boks
La 2024-02-17 18.30 TPS O2-Jyväskylä Kupittaan palloiluhalli
La 2024-02-17 18.00 FBC Loisto Welhot SB-Areena
La 2024-02-17 15.00 ÅIF EräViikingit Sipoon Areena
La 2024-02-17 17.00 SB-Pro PSS Arkadia Halli
To 2024-02-22 18.30 Classic FBC Loisto Bläk Boks
La 2024-02-24 15.30 Koovee TPS Spiral-halli
La 2024-02-24 15.00 PSS O2-Jyväskylä Aurora
La 2024-02-24 15.00 Welhot ÅIF Lippumäki
La 2024-02-24 18.30 EräViikingit SSRA Mosahalli
La 2024-02-24 15.00 SaiPa SB-Pro Lappeenrannan Urheilutalo
La 2024-03-02 15.00 SaiPa FBC Loisto Lappeenrannan Urheilutalo
La 2024-03-02 15.00 TPS SSRA Kupittaan palloiluhalli
La 2024-03-02 15.00 PSS Classic Aurora
La 2024-03-02 15.00 ÅIF Koovee Sipoon Areena
La 2024-03-02 15.00 O2-Jyväskylä SB-Pro Palokan koulukeskus
La 2024-03-02 15.00 EräViikingit Welhot Mosahalli