Pääkirjoitus: Kuka kaipaa enää tyhjänpäiväisiä selityksiä?

Salibandytuloksista pysyy parhaiten perillä seuraamalla pelejä Ruudusta tai paikan päällä. Kuva: Anssi Koskinen

Salibandytuloksista pysyy parhaiten perillä seuraamalla pelejä Ruudusta tai paikan päällä. Kuva: Anssi Koskinen

Salibandyn ”päivä murmelina” -viikonloppu huipentui sunnuntaina, kun Salibandyliiton tulospalvelu ja SalibandyTV eivät toimineet. Ties lie monennenko kerran tuskailtiin samojen tulospalveluongelmien kanssa viimeisen 10 vuoden aikana.

Syy toimimattomuuten oli Salibandyliiton viestinnän mukaan se, että käyttäjiä oli liikaa yhtä aikaa. Tutun kuuloista tämäkin. Salibandyn kuluttajana täytyy ihmetellä, että miksi näitä lausuntoja vielä julkaistaan?

Jokainen ymmärtää, että lausunnon antaja ei ole suoraan vastuussa siitä, että toimiiko tulospalvelu teknisesti vai ei. Viestinnän ”kilpimies” käväisee sanomassa sen, minkä organisaatio tai varsinkin johtoportaan pitäisi sanoa. Tällöin palaute useimmiten lievenee, ja viestijiä joilla ei ole tulospalvelun toimimisen kanssa mitään tekemistä, kiitellään suoraselkäisyydestä. Taktiikka on nerokas, sillä näin kukaan ei joudu vastuuseen.

Toisekseen viestien sisällöllä ei useimmiten ole mitään merkitystä kuluttajan kannalta. Jos kymmenen vuoden aikana olisi kirjattu ylös kaikki eri selitykset miksei palvelu toimi, olisi jokaisen bingolappu täyttynyt ajat sitten. Aika moni sietää harmillisen virheellistä ja suorastaan epäluotettavaa tulospalvelua, kunhan se ei vain kaatuile silloin kuin pelit ovat käynnissä. Tämä minimitavoite ei ole toteutunut.

Muutamien luotettavien lähteiden puheiden perusteella F-liiga ei olisi ollut halukas siirtymään uuteen tulospalvelujärjestelmään vielä tällä kaudella. Sillä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta ohittaa omistajaporrasta eli Salibandyliittoa asiassa. F-liigan ajatustapa kielii siitä, että tulospalvelun ongelmat olivat tiedossa jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua.

Salibandyliiton isoin jehu ja toiminnanjohtaja Pekka Ilmivalta sanoi pari viikkoa sitten, että tilanne tulospalvelun suhteen pitäisi olla parempi jo noin kuukauden päästä. Eli jos toiminnanjohtajan sanaan voi luottaa, on tilanne tulospalvelun toimivuuden suhteen parempi noin lokakuun puolivälissä. Ilmivaltakin puhui järjestelmän keskeneräisyydestä, joten sinällään ongelmat eivät ole voineet tulla ainakaan yllätyksenä.

Jos kerran näin ajatellaan liiton sisällä, niin mitä tarkoitusta varten nostetaan käsiä pystyyn viikosta toiseen. Kyllä me kaikki pari viikkoa jaksetaan vielä odotella.

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen