Pääkallo.fi

MM-kisat Uppsalassa 27.11. – 5.12.2021

Viestejä
442
Itselläni aika samanlaiset ihmettelyn aiheet, kuin muillakin. Höynälä ei mielestäni ole lähelläkään kv-tasoa, ihan ok taitava pelaaja. Sama koskee Kylmäluomaa. Saarikosken poisjättäminen tuntuu oudolta näihin peilaten. Nordlundin ja Mäkisen olisin ehdottomasti ottanut sisään.

Miksi Westerlund pelaa puolustajana? Kuuluu joukkueeseen mukaan, mutta miksi ei pelaa luonnollisella pelipaikallaan?

Valtola on mielestäni sellainen juniorisukupolven pelaaja, jolla olisi kyvyt suoriutua näissä kisoissa.

Mites Taru Nordman? Edellisvuonna liigan pistepörssin voittaja, eikä sen jälkeenkään huonosti pelannut, mutta ei mahdu edes leireille?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
48
Tuohon rökäletappioon vielä, kun sitä katselee. Puolustavaa puolustajaa ei löydä, kaikilla kiire maalia tekemään.. ja mitä siitä seuraa.
 

joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,617
Viestejä
1,585

Sinällään vähän huvittavaa, että Kaupille on tämä finaalien pieni pelipaikka tullut nyt shokkina, kun jo 2018 syksyllä julkistettiin, että kisat pelataan IFU Arenalla.

– Samaan aikaan miesten MM-kisat pelataan Suomessa kahdessa jäähallissa, totta kai. Voisitteko kuvitella, että miesten kisat pelataan hallissa, jonka kapasiteetti on noin 2 400? Sitähän minäkin.
Miesten kisat tuottivat kuitenkin reilusti voittoa vuonna 2010 ja naisten kisat taas 2015 (Hakametsä ja Tampere Areena) taas aiheuttivat isot tappiot liitolle, vaikka finaali olikin loppuunmyyty. Kisat tulee järjestää sellaisilla pelipaikoilla, että päästään edes nollatulokseen. Ja näin on varmaan Ruotsissa ajateltukin.
 
Viestejä
1,585

Det var egentligen tänkt att mästerskapet skulle ha arrangerats i Kina. Men när Kina hoppade av i maj 2018 fick Sverige frågan om att ta över, berättar Mikael Ahlerup, generalsekreterare i svenska innebandyförbundet.

– Vi gick ut till alla stora destinationer i Sverige och frågade om de var intresserade. Många tyckte att det var intressant men för kort framförhållning för ett så här stort evenemang och vi hade då Uppsala som har en av landets bästa innebandyarenor, som ja tar 2 400 som max, men som presenterade ett proffsigt upplägg. Vi och IFF, Internationella innebandyförbundet, bestämde detta tillsammans. Alternativet var ju att IFF stod utan arrangör. Det är orsaken till att vi landade i Uppsala.
Eli kisat oli alunperin tarkoitus järjestää Kiinassa, mutta he luopuivat järjestelyistä, joten sitten kysyttiin Ruotsia apuun.

Ja Uppsala oli ainoa, joka uskalsi/halusi ottaa kisat vastaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että kisoilla ei olisi ollut järjestäjää.

Eli siinä vastaus Kaupin kritiikkiin. Vaikea tuosta on löytää naisten urheilun vähättelyä tai polkemista.

Naisten kisat kyllä järjestetään vaikeassa raossa ja tulevat jäämään väkisellä paitsioon. Tälläkin palstalla huomaa, että kisat eivät ole hirveästi huomiota saaneet. Yleensä naisten MM-kisat ja pelaajavalinnat ovat sentään vähän enemmän keskustelua herättäneet.
 
Viestejä
55
Pieni kysymys tuohon kuitenkin jää. Upsala oli ainoa joka halusi ja uskalsi ottaa Kiinalta peruutetut U19 kisat, mutta vaati samalla että Naiset pelaa samassa paikassa? Mitä jos Kiina olisikin pitänyt U19 kisat? Missä Naisten MM loppupelit olisivat silloin olleet?
 
Viestejä
55
Mitä itse kisoihin tulee, Ruostin puolella lukittu artikkeli Naisten MM joukkueesta, jonka otsikkotekstissä oli: 'En av de tråkigaste VM-uttagningarna någonsin' Pystyyko joka avaamaan syvemmin tuota?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
5
Mitä itse kisoihin tulee, Ruostin puolella lukittu artikkeli Naisten MM joukkueesta, jonka otsikkotekstissä oli: 'En av de tråkigaste VM-uttagningarna någonsin' Pystyyko joka avaamaan syvemmin tuota?
Ruotsin joukkue oli sen verran hyvin valittu, ettei siitä pääse juurikaan kritisoimaan. Ennakkoon varsin selkeä tilanne ja Myra Aggestålin jääminen ulkopuolelle suunnilleen ainoa, josta voi tulla edes vähän keskustelua. Tarkempana sisältönä parista ulosjääneestä: Rydfjäll oli kieltäytynyt itse ja De Gysser tiesi itse jo etukäteen, ettei vielä riitä näihin kisoihin.

Jutussa tarjolla myös arvosanat joka osa-alueesta ja pelaajasta näppärästi jo ennen kisoja, jos jotakin kiinnostaa tutustua Ruotsin pelaajiin hieman ennen kisoja. Damexperten: "En av de tråkigaste VM-uttagningarna någonsin" - Innebandymagazinet

Omana nostona joukkueesta nuori ja taitava Wilma Johansson, jonka pelaaminen näytti EFT:ssä ainakin mun silmään (kameran läpi) fiksulta ja myös tulosta tuli hyvään tahtiin.
 
Viestejä
220
Nämä marginaalilajien mm-kisat ovat kyllä hankala konsepti. Olisiko järjestäjillekin houkuttelevampaa, jos Suomi, Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki mittelisivät voimiaan omassa lohkossaan ja muut maat sitten omassa lohkossaan, jollain pienemmällä areenalla.

Kärkimaat pelaisivat esimerkiksi ma,ti,to alkusarjan ottelut toisiaan vastaan. Keskiviikkona ja perjantaina huilataan, lauantaina aikaisin välierät ja sunnuntaina finaali. Näin kaikki ottelut voitaisiin pelata jotenkin järkeviin aikoihin katsojien kannalta esim 16.00 ja 19.00.

Omasta mielestä on itselleen valehtelemista, jos väittää ns. alemman kastin joukkueiden jotenkin kehittyvän pelaamalla joka toinen vuosi kaksi peliä kärkimaita vastaan. Muutama tavoitteellinen pelaaja pelaa jo jossain neljästä kärkimaasta, muille kyseessä on vain mukava harrastus. "Fun" fact: Saksa on laukonut naisten kisoissa yhteensä 12 kertaa maalia kohti kahdessa ottelussa, mutta sillä ei olisi voittanut edes toista ottelua, vaikka kaikki olisivat menneet sisään, sillä tappiot ovat tulleet Suomelle 0-15 ja Ruotsille 0-20.

Yllä oleva pätee aika pitkälti myös miehiin, mutta siellä taitavat Latvia ja Saksa sentään lähestyä vakavasti otettavien joukkueiden statusta.

Viimeisenä voi kysyä, että kuka lähtee itsenäisyyspäivänä Helsingin jäähalliin katsomaan jotain Viro-Singapore -matsia, kun taso vastaa ehkä jotain paikallista 2-3 divaria? Siellä kolmosessa matsit ovat sentään ennakolta tasaväkisiä. Naisissa luonnollisesti sama tilanne. Ei ihme ettei nykymuotoisten kisojen järjestäminen kiinnosta juuri ketään.
 
Viestejä
84
Veikkauksia tämän päivän Suomi-Ruotsi-otteluun? Itse veikkaan, että Suomi yllättää ja peli päättyy 5-4 voittoon :) Suomi ottaa loppukirin ja tekee tarvittavat pari maalia viime minuuteilla.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös