Divarit

Miksi ”Pikku Kakkosen posti” raikui salibandyn MM-finaalissa vuonna 1996?

09.06.
2016
1 Kommentti
5
Divarit
Jyrki Laaksosta haastateltiin Salibandylehteen MM-kisojen kynnyksellä vuonna 1996. Linkki haastatteluun löytyy artikkelin lopusta. Kuva: Kuvakaappaus Salibandylehdestä

Jyrki Laaksosta haastateltiin Salibandylehteen MM-kisojen kynnyksellä vuonna 1996. Linkki haastatteluun löytyy artikkelin lopusta.
Kuva: Kuvakaappaus Salibandylehdestä

#Takaisinheittotorstain pääroolissa on tällä viikolla yksi salibandyn suomalaisen lajihistorian tunnetuimmista persoonista. Jyrki Laaksonen, 51, lienee kuitenkin tunnetumpi televisiourastaan Pikku Kakkosen parissa, kuin salibandyn Euroopan mestaruuden johdosta.

Laaksonen vastaa Pääkallo.fi:n puheluun Ylen Galaxi-ohjelman lopetustapahtumasta. Vaikka puolustajan viimeisestä pääsarjapelistä on kulunut jo yli 15 vuotta, niin suhde salibandyyn on säilynyt. Viime aikojen loukkaantumishuolet uhkaavat kuitenkin päättää peliuran lopullisesti.

– Nyt oli niin sanotusti viimeinen pelivuosi. Pari viimeistä vuotta pelaaminen on jäänyt vähän vähemmälle, kun on ollut iän mukana tuomia vaikeuksia eli lonkkavamma. Olen mukana Pro Starsin ja ManU:n (Manse United) ikämiehissä kannatusmielessä. Pelasin vielä tämän kauden 50-vuotiaiden ikämiesten sarjaa. Se on hiukan vaikeaa, kun ei oikein pysty antamaan kaikkea. Olen kuitenkin mukana erityisesti siinä yhteisössä, ja sen yhteisön vuoksi, Laaksonen kertoo.

Laaksosen oma peliura on siis paketissa ainakin näillä näkymin. Laji itsessään kiinnostaa kuitenkin edelleen.

– Seuraan vähintäänkin sivusilmällä. Tarkistan tulokset, ja seuraan tapahtumia. Jos sattuu tulemaan herkullisia otteluita Tampereelle, niin käyn katsomassa ne. Tarkkailen erityisesti Classicin pelejä sekä KrP:n otteita, ja jonkin verran jopa Kooveen pelejä. Vähän vastustajasta riippuen vaivaudun paikan päälle. Jos otteluita tulee tv:stä, niin katson ne kyllä, Laaksonen sanoo.

Edellä mainituista joukkueista yksi on Laaksoselle se kaikkein läheisin.

– Kyllä tuo Classic on sellainen, johon on oma suhteensa, kun on aikoinaan itse ollut mukana nostamassa seuraa divarista liigaan kaudella 1999-00. Lopetin aktiivisen pelaamisen sen kauden jälkeen. Siinä mielessä Classic on ollut se kiinnostavin, ja oli tietysti erittäin hienoa, että tänä keväänä tuli viimein mestaruus Pirkanmaalle miestenkin puolella.

– Oma poika pelasi vähän aikaa tuossa Nokian KrP:ssa, ja olin siinä valmennusporukassa mukana. Minua kiinnostaa ylipäätään se, että miten täällä pärjätään ja miten asioita tehdään täälläpäin.

– Nykyisin ei ole pelikentillä paljoakaan sellaisia pelaajia, jotka pelasivat silloin, kun itse pelasin. Niitä on oikeastaan ihan muutama enää jäljellä. Pelaajat alkavat olla niin nuoria, että en tiedä heidän taustoistaan mitään tai siitä minkälaisia he ovat ylipäänsä, Laaksonen sanailee.

”Hae Ransu apuun!”

Laaksonen on ollut tekemässä lasten suosimaa Pikku Kakkosta jo 1990-luvun alkuvuosista lähtien. Tunnetuimpia työkavereita ovat olleet muun muassa legendaarinen Ransu ja myöhemmin Neponen.

Miten päädyit televisioalalle aikoinaan?

– Ihan vahingossa. Tulin Tampereelle opiskelemaan vuonna 1991 nuorisotyötä ja kasvatustieteitä. Siihen aikaan haettiin vielä yliopistolta kesäjuontajia tuonne Pikku Kakkosen puolelle. Pitkälti juuri opettajankoulutuslaitokselta. Sitä kautta eksyin kesäjuontajaksi tekemään palloilumaanantaita.

– Oli tarkoituksena käydä kesän aikana kymmenen jakson ajan läpi erilaisia palloilulajeja. Vuosi taisi olla 1993 tai 1994. Silloin sattui ikävästi niin, että jalka meni säpäleiksi ennen kuvauksia, ja jouduin klenkkaamaan kainalosauvoilla koko sen kesän. En oikeastaan pystynyt tekemään mitään niissä kuvauksissa. Lapset tekivät senkin edestä. Sillä tiellä olen vieläkin. Sen jälkeen seuraavat vuodet tein tuntityösopimuksia ja määräaikaisuuksia. Vuonna 2000 pääsin vakituiseksi työntekijäksi, Laaksonen muistelee.

Laaksosen televisioura on ollut jo melko pitkä, ja varsinkin ensimmäisten vuosien yleisö on ehtinyt varttua jo aikuiseen ikään.

– Hauskaa tosiaan, että nykyään jo parikymppiset saattavat tulla sanomaan, että ovat katsoneet meikäläistä Pikku Kakkosessa silloin, kun ovat olleet itse pikkuisia. Kyllähän se tuntuu aina vähän hassulta, että onko siitä tosiaan jo niin paljon aikaa?

– Edelleenkin näyn jonkin verran Pikku Kakkosen puolella juonnoissa, ja ohjelmat kun kiertävät, niin joku ohjelma saattaa olla ohjelmistossa 20-30 vuottakin. Sitä vain sitten ajetaan ulos 2-3 vuoden välein uudestaan. Naama pysyy siellä edelleen. Toki vähän nuorempi versio kuin tämä nykyinen.

– Sanotaan nyt näin, että ihmisten kontaktin ottaminen on kovin erilaista, kun tehdään lastenohjelmaa. Lähestyminen on hyvin asiallista verrattuna siihen jos mietitään, että samassa tilanteessa olisi tällainen niin sanottu ”julkkis”. Meihin suhtaudutaan oikein hyvin, ja se palaute on aina hyvinkin asiallista, ja rakentavaa vanhemmiltakin. Lapsethan ovat hyvin vilpittömiä, ja tulevat usein hetimmiten juttelemaan. Ihan kuin olisi heille isoveli, joku muu läheinen tai tuttu. Sen suhteen meilää on ollut helppoa, Laaksonen tietää.

Toki mukaan mahtuu ajoittain myös negatiivista palautetta.

– Tietenkin saadaan risuja ja ruusuja. Risuja toki hyvinkin helposti, jos tehdään asiavirheitä tai jos tulee jotain liian jännää, pelottavaa tai asiatonta. Silloin palautetta tulee melko nopeasti ajatuksella, että ”onko tämä ihan sopivaa?”. Niinhän sen pitää ollakin. Siinä mielessä pitää tehdä oma työnsä melko tarkkaan, Laaksonen pohtii.

Laaksosen aktiivisimmat pelivuodet ja televisioura ehtivät mennä hyvän tovin limittäin. Puolustaja pelasi vuodet 1992-1999 Salibandyliigaa ManU:ssa, Gunnersissa ja HIFK:ssa (129 ottelua, tehopisteet 25+37). Lisäksi pääsarjauralle mahtui jo aiemmin mainittu kausi Tampereen Classicissa (24 ottelua, tehopisteet 2+6).

Tuliko pelikentillä kuittailua televisiourasta?

– No tulihan siitä. Siksihän pelinumeroksi jäi se numero 2 eli Pikku Kakkonen. Tietysti sitten pelaaja ja numero yhdistettiin toisiinsa. Jos oltiin oikein pahasti alakynnessä, niin sieltä vastustajan puolelta saattoi kuulua, että ”hae Ransu apuun!”. Kun Neponen tuli kuvioihin siinä lähempänä 2000-lukua, niin rupesi tulemaan sitä Nepos-juttua.

– Ei nyt mitään sen ihmeellisempää. Luulen, että pikemminkin se oli ihan hyvä juttu. En siitä oikeastaan koskaan kärsinyt, vaan enemmänkin ne olivat sellaisia aika neutraaleja heittoja mitä sai kuulla. Ei häirinnyt ainakaan itseäni, enkä usko, että häiritsi pelikavereitakaan. Helpolla pääsin omasta mielestäni, Laaksonen linjaa.

Jyrki Laaksonen (oikea yläkulma) on pelannut salibandya aktiivisesti ikämiehissä pääsarjauransa jälkeen. Kuvassa hän on mukana juhlimassa Pro Starsin M40-joukkueen kanssa Suomen mestaruutta keväällä 2016 (ei pelannut joukkueessa). Kuva: Pro Stars

Jyrki Laaksonen (oikea yläkulma) on pelannut salibandya aktiivisesti ikämiehissä pääsarjauransa jälkeen. Kuvassa hän on mukana juhlimassa Pro Starsin M40-joukkueen kanssa Suomen mestaruutta keväällä 2016. (Laaksonen itse pelaa Pro Starsin M 50 -joukkueessa. Kuva: Pro Stars

Ikimuistoinen EM-kulta, ja lastenohjelmasta tuttua laulua tapötäydessä Globenissa

Kun Laaksoselta kysyy mieleenpainuvimpia pelikavereita, niin nimiä tippuu useampia.

– Tähän voin sanoa, että ilo ja kunnia oli joskus pelata samassa joukkueessa Mika Sandellin, Janne Tähkän ja Mika Heikkilän kanssa. Yhden kauden pelasin silloin 1990-luvun lopulla vielä HIFK:ssa. Toki olin pelannut Sandellin ja Tähkän kanssa jo maajoukkueessa.

– Yhtenä tärkeänä pelikaverina nostan Marko Sompan, jonka kanssa olen kulkenut erittäin pitkän polun. Ollaan pelattu monta vuotta samassa joukkueessa, ja kuulutaan tähän Pro Stars -yhteisöön. Vesa Punkari on sellainen pelaaja, jonka uskomattoman nousun olen päässyt todistamaan. Hän oli 16-vuotias, kun tuli meille pelaamaan Gunnersiin. Näki, että hänellä oli sellaiset ominaisuudet, joilla voi tehdä vaikka mitä tässä lajissa, ja niin hän sitten tekikin.

– Muistan, että jonkun kauden pelasin samaan aikaan Mika Kohosenkin kanssa samassa sarjassa (Kohonen pelasi Happeessa Salibandyliigaa vuodet 1995-2000). Hänestä kun puhutaan, että oli maailman paras pelaaja, niin kyllä sille katetta löytyy, kun silloin näki miten kaveri pelasi. Varsinkin silloin kun paikat olivat vielä kunnossa. Hienoihin persooniin olen törmännyt peliuralla, Laaksonen hehkuttaa.

Seurajoukkuetasolla Laaksonen ylsi Gunnersin kanssa hopealle keväällä 1995. Samaisena keväänä Laaksonen oli mukana Suomen legendaarissa EM-joukkueessa, joka nappasi kultaa ennakkosuosikkina toimineen Ruotsin nenän edestä. Maajoukkueuralle mahtui 14 ottelua, ja niissä syntyivät tehopisteet 1+4.

Laaksosen ei tarvitse ihan hirveästi pohtia peliuran parasta hetkeä.

– Ei tähän voi muuta sanoa kuin sen vuoden 1995 EM-kullan. Se on paras muisto mitä itselleni on jäänyt mieleen. Oli hienoa olla osa sitä porukkaa. Jos rehellisesti sanon, niin itselleni oli yllätys, että olin silloin mukana. Antti Ruokosen roolitti vahvasti sen porukan, ja silloin tällaiset peruspakitkin pääsivät vielä mukaan.

– Nykyään pelaajat ovat pirun taitavia ja fyysisiä, ovat sitten puolustajia tai hyökkääjiä. Silloin noin puolet porukasta tuli jääkiekon puolelta, tai jostain muusta pallopelistä. Ei meillä jalkoja tai fyysisyyttä ollut erityisesti. Käytettiin pitkälti muista lajeista saatuja oppeja siellä kentällä, Laaksonen sanailee.

Peli- ja televisiourasta on käyty jo paljon olennaista läpi, mutta yksi asia on vielä vielä huomioimatta. Laaksosen uralle mahtuvat nimittäin myös lajin ensimmäiset MM-kisat, jotka pelattiin keväällä 1996 Globenissa. Suomi hävisi tuolloin 15106 (lajin yleisöennätys, joka rikottiin vasta tänä keväänä) silmäparin edessä Ruotsille lukemin 5-0 ja jäi MM-hopealle.

Mikä yhteislaulua yleisöstä kuului, kun astelit MM-finaalissa kentälle?

– (nauraa) Olisiko ollut ”Pikku Kakkosen posti”?

– Muistelisin, että kolmannessa erässä tulin kentälle, ja siellä oli hirveä meteli. Se ”Pikku Kakkosen posti” kuului kuitenkin läpi, eli kyllä sitä ilmeisesti melko iso porukka lauloi. Muistan hyvin, että laulu raikasi, vaikka oltiin jo 5-0 -häviöllä. Pientä pilkettä ja iloa löytyi vielä siihenkin tappion hetkeen, ex-maajoukkuepuolustaja myhäilee.

Kysymykset olivatkin sitten siinä, mutta Laaksonen haluaa lähettää vielä terveisiä.

– Laita siihen vielä erityisonnittelut Laaksoselta Classicille Suomen mestaruuden johdosta! En nimittäin ehtinyt heidän juhliinsa.

Laaksosen haastattelu Salibandylehdessä vuonna 1996

Tiedätkö sinä hyvän salibandytarinan? Vinkkaa siitä meille. Parhaimmat ja mehukkaimmat tarinat päätyvät Pääkallo.fi:n sivuille. Vihjeen voit lähettää osoitteeseen vihjeet(a)paakallo.fi.

Juttusarjan aikaisemmat tuotokset:
Kun liigavalmentajalle napsahti neljän kuukauden toimitsijakielto – fläppitaulu pääosassa
Muistatko, kun Salibandyliigassa tapeltiin? Seurauksena mojovat pelikiellot
Maalivahti teki historiaa – muistatko tämän ihmemaalin? (video)
Kun maalivahti teki maalin – ”Mahtava pätkä salibandyn historiaa, on peli kyllä muuttunut”
Jääkiekon arkkiviholliset kohtasivat salibandykaukalossa 25 vuotta sitten: ”Tää on h-vetin hyvä laji”
Kuusi pelaajaa jätettiin kesken pelireissun huoltoasemalle – valmentajan opetus meni liian pitkälle vuonna 2003
Ensimmäiset suomalaiset Ruotsin liigassa – oliko ammattilaisuutta 20 vuotta sitten?
Video: Näin käynnistyi TPS:n taival Salibandyliigassa
Kakkosdivaripelaaja valittiin maajoukkueeseen vuonna 1994 – vaikutti merkittävästi suomalaiseen salibandyhistoriaan
Video: Pala fuusioituneiden seurojen historiaa – muistatko tämän hukatun rankkarin?
Salibandylla yllättäviä haasteita 90-luvulla – parkettialustalla käskettiin pitämään sukkaa lavan päällä
Video: Näin Hartwall Arena pauhasi vuonna 2010 – 13276 ihmistä näki MM-kotikisojen kultahuuman
Video: Näin napattiin Suomen salibandyhistorian ensimmäinen ja viimeinen EM-kulta
Kysely vuodelta 1992 – ”Testaa oletko salibandynarkkari”
Näin Suomi voitti ensimmäisen nuorten MM-kullan – joukossa lajin huippuyksilöitä ja yksi Veikkausliiga-peluri
Suomalaiset haastoivat maailmankuulun jääkiekkojoukkueen salibandyotteluun jazzfestareilla – ”Viktor Tikhonov hymyili!”
Video: Kun liigapelaaja iski tehot 9+1 ottelussa – ”Mielessäni oli, että pelissä voi tehdä yhdeksän maalia”
Kun maajoukkuevahti heitti liigafinaaleissa pallon omaan maaliin
Video: Mainosmateriaalia vuodelta 1964 – tältä näytti salibandyn esiaste

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen

Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen


Tre
09/06/2016
Joskus Jykää vastaa pelanneena voi sanoa, että kyllä sieltäkin peruspakilta ihan kohtuullisesti käsiä löytyi.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.