F-liigan finaalien aikana on päästy nauttimaan mukavan tasaisesta sarjasta Nokian KrP:n ja TPS:n välillä.
Ulkoapäin katsovan silmin on ollut hienoa nähdä eritoten kuinka vaikeaa miesten liigan voittaminen on. Sen takia en keskity tässä pelillisiin asioihin, joihin on otettu laajalti kantaa eri artikkeleissa.
Vihdoinkin (taas) mestaruuden voittaminen on vaikean näköistä. Classic hallitsi niin pitkään miesten liigaa, että pääsi jo hiukan unohtumaan se kuinka paljon finaaleihin ja voittamiseen liittyy inhimillisiä puolia. Ja se, että kentällä on aina se toinenkin joukkue.
Ensinnä jos miettii niin sanottua kotietua, niin siitä ei voi puhua kummankaan joukkueen osalta. Molemmat ovat voittaneet yhden pelin kotikentällään. Se että seiskapeli pelataan Hakametsässä ei vaikuta juuri mihinkään. Enemmän näyttää, että kotikentällä vähän jännittää, että näkeekö se mummi, puoliso tai kaveri miten pelaaminen sujuu, ja missä jatkot.
Voitettujen pelien jälkeen on puhkuttu itseluottamusta, hävittyjen jälkeen jotain muuta. En sano, että haastatteluissa suoranaisesti valehdellaan, mutta omista haastatteluista uskon 100% vain yhteen tähän mennessä (tällä asialla ei ole sinällään väliä). Se oli Lauri Stenforsin haastattelu nelospelin jälkeen.
Uskoin Stenforsiin, koska hän ei tappion hetkellä sanonut mitä olisi pitänyt sanoa, vaan sanoi, että TPS oli itse asiassa parempi, mutta maalinteko ei onnistunut ja että KrP:lla onnistui vähän kaikki. Perinteisesti kun hävitään 3-7 ja vastustaja johtaa sarjaa 3-1 sanotaan, että ”kaveri oli parempi” ja ”meidän pitää vähän parantaa”. TPS oli siinä pelissä tulosta parempi, on jatkanut samalla tahdilla ja voittanut kaksi viimeistä peliä ja noussut tasoihin.
Valmentajien kommentointi on yleisesti ottaen melko kryptistä, ja siinä sekoittuu herkästi sekä ihan oikeaa asiaa että oman pään sisällä luotua markkinointiviestintää. Kun KrP-valmentaja Janne Kainulainen sanoo, että joukkue on ”nuori porukka” (inhimillistävä) niin se on kuin firman mainoslause, sillä se ei ole sitä.
Joukkue voi olla kuinka nuorekas auraltaan tahansa, mutta KrP:n joukkue ei ole nuori eikä kokematon. Se on huono syy millekään suoritukselle. Jos se ei voita tänä keväänä mestaruutta, se on vain epäonnistuja, ei nuori ja lupaava epäonnistuja.
Kun taas Santeri Raatarila nostaa esille sen, että joukkue on kovapäinen ”aikuisjoukkue” (kypsä ja varma), niin toki se on hieno brändi, mutta ei kyllä tarkoita mitään. Konkreettisimmillaan tämä näkyy lähinnä siinä, että se on keski-iältään F-liigan vanhin joukkue.
Se, että TPS olisi mitenkään erityisen kypsästi käyttäytyvä ja toimiva ”aikuisjoukkue” pitää yhtä paljon kutinsa kuin kalliin ja kokeneen KrP-joukkueen hassulta kuulostava ”nuoret hurjat” -teema. Eikä siinä mitään, varmasti tämä on molemmille oma kulma lähestyä joukkueitaan. Tai viedä huomiota muualle.
Molempia nuoria (oikeasti) valmentajia pitää kehua siitä, että paikoin kokeneempia valmentajia on ollut paljon vaikeampaa saada kommentoimaan mitään pelistä otteluiden jälkeen. Molemmat näkevät kokonaisuuden aika nopeasti pelin jälkeen, eikä takerruta esimerkiksi yksittäiseen vihellykseen tai tuomioon. Tätä on joskus ollut nähtävillä varsinkin kokeneiden liigavalmentajien osalta.
Mutta palataan asiaan. Mitä on henkinen vireystila ja miten sitä voidaan arvioida? Onko joukkueen henkinen vireystila hyvä, jos se avoimesti myöntää, että ajatukset karkasivat jo mestaruusjuhliin? Vai onko se silloin hyvä, kun sanotaan, että ”ollaan tiedetty koko ajan, että ollaan näin hyviä”?
Miksi ajatukset karkasivat? Miksi ette olleet näin hyviä aiemmin? Lopulta kyse on sekä subjektiivisista näkemyksistä että hiukan sanahelinästäkin. Vaikka näen, että TPS on ollut vakaa suorittaja, on senkin pelissä ollut hermostuneisuuden merkkejä paikoin siinä missä KrP:nkin. KrP nimittäin otti kolme perättäistä voittoaan melko helpolla, ja Raholan kolmospelissä turkulaisten fokus karkaili ties mihin.
Nyt KrP-leirissä saatetaan miettiä, että menikö mestaruusjuna, kuten Arsenalilta konsanaan. Osaako TPS olla edelleen West Ham, kun se on seiskapelin ennakkosuosikki? Sehän on nauttinut altavastaajan asemasta, ”lyijyisestä imagosta” ja siitä että sillä on vain voitettavaa finaalisarjassa, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.
Tämä kausi on molemmille erinomainen tilaisuus voittaa mestaruus, ja nyt jomman kumman pitäisi kasvaa voittajiksi, kun isoin virtahepo on poistunut olohuoneesta hyvissä ajoin. KrP on harjoitellut voittamista Cupin finaaleissa ja SM-finaaleissa viime vuodet. Vielä ei ole ollut nähtävissä voittajan auraa.
TPS ei ole oikeastaan voittanut mitään kollektiivina. Sen yksilöt ovat kyllä voittaneet, mutta ei TPS:n miesten liigajoukkueella mitään voittajan auraa ole ainakaan vielä. Se pitää näyttää perjantaina.
Voitti kumpi tahansa, on hienoa, että finaalisarja ei ole vain käynti postilaatikolla. On hyvä, että kaksi inhimillistä joukkuetta kohtaa toisensa superfinaalissa siitä lähtökohdasta, että kumpikin on enemmän tai vähemmän luuseri ennen sitä.
Jompi kumpi on voittaja sen jälkeen. Ja iso voittaja onkin.
Luojan kiitos yksittäisestä finaalista luovuttiin.
—
Nokian KrP-TPS perjantaina 27.4. klo 18.30 Tampereen Hakametsän hallissa. Ruudun lähetys alkaa klo 18.