Fuusioseura EräViikinkien alkukausi on ollut todella vaikea miesten liigassa. Joukkue on tällä hetkellä sarjataulukon viimeisenä ja on kerännyt vain kolme pistettä yhdeksästä pelistä.
Miesten F-liigan runkosarjaa on pelattu vasta muutama kierros. Kolme pistettä per peli tehotahdissa tai sen yli on tällä hetkellä kaksi pelaajaa. Justus Kainulainen on onnistunut pistein 7+3 ja Mikko Hautaniemi tehoin 9+2 kolmessa...
Nurmon Jymy aloitti kauden vahvasti keräten kahdesta ensimmäisestä pelistä viisi pistettä ja on sarjakärjessä F-liigan avausviikonlopun jälkeen. ”Päävastustaja” OLS kaatui 10-2 ja hallitseva mestari Classic vielä...
Salibandyn sääntökirja muuttui kaudelle 2022-23 ja yksi isoimmista muutoksista oli 5 minuutin jäähyjen muuttaminen 2+2-muotoisiksi. Lisää voit lukea täältä.
Karhuja ja Happeeta lukuunottamatta F-liigan miesten sarjan joukkueet ovat pelanneet vähintään 20 runkosarjan peliä. Runkosarjan pitäisi päättyä kuukauden päästä 26 ottelukierroksen jälkeen ja varsinkin pudotuspelipaikoista...
Classic on juhlinut miesten liigan mestaruutta vuosina 2016, 2017, 2018, 2019 ja 2021. Sen lisäksi se on dominoinut useimpina vuosina myös runkosarjassa.