Liigat

Ylijohtavan hornankattila Karhujen tilanteesta: ”Pelaajilla on vahva ote seuran hallituksen palleista”

11.01.
2019
Liigat

Ylijohtava tuntee porilaisen salibandykulttuurin sekä mielenmaiseman ja avaa hornankattilassa Mikko Lehden erottamissaagaa. Kuva: Esa Takalo

Ylijohtavan hornankattilassa puidaan menneen viikon mielenkiintoisia puheenaiheita salibandyn parista. Karhujen valmennusryhmän potkut sekä muutama muu aihe ovat hallinneet otsikoita viikon sisällä.

Asiantuntijana toimii Toni ”Ylijohtava” Lötjönen. Lopusta löydät myös viikonlopun otteluohjelman.

Pori ja Karhut ovat hallinneet otsikoita koko viimeisen viikon. Suomen porilaisimpana raumalaisena voinet kertoa, että mitä siellä suosikkiyhtyeesi Yön kotikaupungissa oikein tapahtuu?

– Joku siinä porilaisessa hanavedessä on, sillä tämä on kaupungissa ihan arkitekemistä. Johan se on kiekkopuolellakin todistettu.

– Täytyy arvostaa porilaista sielunmaisemaa sillä hommia tehdään totisesti tunteella ja ALL IN –mentaliteetilla. Kestävän kehityksen ajatusmallia ei vain löydy työläiskaupungin DNA:sta.

– Sitä kuvastanee tarina SBS Porista 90-luvun lopusta. Seuran kirstu oli tyhjä ja se oli paikalliselle bussiyrittäjälle velkaa, eikä sieltä enää herunut kulkuvälinettä pelireissuille. Noh, porilainen ei lannistu. Ratkaisu oli se, että otetaan velkaa ja ostetaan oma bussi.

Potkut ovat salibandyssa aika harvinaisia, mutta niitä on nähty Porissa kahdesti vuoden sisään. Olivatko nämä mielestäsi perustellut potkut?

– Tuloksellisesti Karhut on täyttänyt tavoitteet. Pelillisesti ehkä vain ajoittain. Mikko Lehti oli pienoinen yllätysvalinta ja oli kova paikka ottaa ensimmäinen iso pesti liiganousijan penkin takaa. Vähän yli puoli kautta on aika pieni aika ajaa omia juttuja sisään. Etenkin kun pelaajamateriaaliinkaan ei ole juuri päässyt vaikuttamaan.

– Lajipiireissä tiedetään, että joukkueen pelaajilla on vahva ote seuran hallituksen palleista. Tätä valtaa joukkue käytti Jani Kannoston potkuissa, eikä se ainakaan ollut pelastamassa Lehteä. Aika vaikea Poriin on löytää tällä hetkellä kovaa sitoutunutta valmentajaa ulkopuolelta, kun nämä asiat ovat kaikkien tiedossa.

Pitäisikö sählypotkuja jaella useamminkin?

– Jos oikein muistan niin edelliset potkut Salibandyliigassa on antanut Esport Oilers Mika Heinoselle vuoden 2013 lopussa. Ja hyvä niin.

– Hyviä valmentajia on kuitenkin rajallisesti. Pääkaupunkiseudulla voi jo vähän valinnanvaraakin olla, mutta muualle joudutaan tekemään jo töitä jos halutaan palkata valmentaja. Liigavalmentajille maksetaan nykyään myös jo kohtuullisen kovaa korvausta, joten se jo rajoittaa potkujen antamista. Harvoin budjetista löytyy niin paljon ylimääräistä että olisi varaa maksaa nykyiselle ja poispotkitulle.

Classic on nyt maailman paras seurajoukkue miesten puolella. Mestaruus tuli vielä melkoisen esityksen jälkeen. Kuinka korkealle asetat tämän saavutuksen suomalaisen salibandyn kaanonissa?

– Finaaliesitys menee koko suomalaisessa urheiluskenessä todella korkealle. Petteri Nykky loi Classicista monsterin ja Samu Kuitunen on hionut tästä monsterista vielä kliinisemmän. Finaali oli suoranainen nyljentä.

– Turnauksen arvoa ja järkevyyttä puitiin jo viimekertaisessa hornankattilassa. Tänä vuonna voittoon vaadittiin käytännössä yksi ottelu. Toki turnaukseen pääseminen vaati paljon enemmän.

– Tuo ei poista sitä tosiasiaa, että Classic on maailman paras salibandyseura. Dynastiana sen voi nostaa jo vähintään SSV:n rinnalle. Kilpailu on koventunut SSV:n kulta-ajoista, mutta tamperalaiset ovat olleet täysin suvereeneja. Toisaalta SSV:n valtakausi kesti yli vuosikymmenen. Siihen Classicilla on vielä matkaa.

Petri Hakosen ulosajo puhutti jonkin verran viime viikonlopun jälkeen. Mikään on oma tuomiosi tilanteesta?

– Eipä siinä paljon puhuttavaa ollut. Ehkä pelkkä viisiminuuttinenkin olisi riittänyt, mutta tuomarit kuitenkin viuhuttelivat punakorttia. Lisäpenaltya ei kuitenkaan Hakoselle ole tulossa. Hakonen yritti lopulta tilanteessa väistää hyppäämällä, joten kyseessä ei mikään tahallinen yliajo ollut.

Kuulin, että boikotoit Urheilugaalaa. Valaisisitko vielä, että miksi ihmeessä?

– Olen salibandyn Riku Riski enkä lähde pokkuroimaan isojen herrojen kabinettibileisiin. Ja toinen syy on se, ettei minua ole edes kutsuttu. Eiköhän se kerro kaiken koko gaalasta.

HS yritti haastattelussaan luoda jonkinmoisen aasinsillan sen suhteen, että kestotilaaja Ville Lastikka olisi ”salibandyn Patrik Laine”. Eikö Laine voisi olla enemminkin jääkiekon Ville Lastikka?

– Käsittämätön vertaus. Maailmanmestari Ville Lastikkaa pitäisi verrata Jaromir Jagriin tai Mark Messieriin. Patrik Laine on fyysinen raakile piip-testin lähes läpijuosseen Lastikan rinnalla. Jets-laituri on yhden tempun mies. Laukausautomaatti. Lastikka sen sijaan maaleja sylkevä palloilunero, joka tekee ketjukavereistaan parempia. Jos Laineen koulurepussa kulkee kynä ja pyyhekumi, niin Villen repussa on koko Steelersin nippu ja puolet maajoukkuepelaajistakin.

Mitkä viikonlopun salibandyottelut värisyttävät Ylijohtavan viisaria?

– Pelejähän piisaa viikonloppuna. En nostakaan tällä kertaa vain yhtä tai kahta yksittäistä ottelua, vaan peräkkäisillä sijoilla 9.-12. olevat Indiansin, Welhot, LASB:in ja OLS:in.

– Nämä pelaavat kaikki kaksi ottelua ja panokset kasvavat kun kauden loppu häämöttää. Näiden joukkueiden silmissä siintää kirkkaana unelmana pudotuspeliviiva, mutta samaan aikaan karsintaviiva hengittelee ikävästi niskapellavissa.

– LASB ja Welhot sekä OLS ja Indians kohtaavat toisensa, joten näissä otteluissa sitä viisarin värähtelyä on ekstrasti tiedossa.

Perjantai 11.1.

Miesten Salibandyliiga
18:30 Indians – TPS Otahalli
18:30 Oilers – Koovee Tapiolan UH Ruutu +

Lauantai 12.1.

Miesten Salibandyliiga
17:00 EräViikingit – TPS Energia Areena VeikkausTV
17:00 Welhot – SPV Kuopiohalli Ruutu +
18:00 Classic – Karhut Tampere Areena
18:00 OLS – Indians Kastelli
18:30 Happee – LASB Jyväskylän monitoimitalo

Miesten Divari
13:00 Josba – NJ Joensuu Areena
13:30 EV Akatemia – Merikoski SBT Energia Areena Ruutu + fanikamera
17:00 NST – LNM Lappeenrannan UT
17:00 SalBa – FBC Turku Rauman Kauppaoppilaitos
17:00 Loviisan Tor – M-Team Loviisan LH
17:00 Tiikerit – Rangers Tikkurilan UT
18:00 ÅIF – O2-Jyväskylä Sipoo Areena

Naisten Salibandyliiga
14:00 NST – Classic Lappeenrannan UT
15:00 ÅIF – EräViikingit Sipoo Areena
17:00 Pelicans SB – PSS Suurhalli Areena
17:00 SB-Pro – SSRA Arkadia Halli

Sunnuntai 13.1.

Miesten Salibandyliiga
16:00 LASB – Welhot Suurhalli Areena Ruutu +
17:00 Steelers – SPV Elenia Areena
18:00 OLS – Happee Kastelli VeikkausTV

Naisten Salibandyliiga
17:00 PSS – SSRA Porvoo SBH

Naisten Suomen Cupin välierät
17.00 SB-Pro – EräViikingit, Arkadia-halli Nurmijärvi

Miesten Divari
15:30 O2-Jyväskylä – NJ Palokan koulukeskus
17:00 EV Akatemia – LNM Mosahalli
18:00 NST – Merikoski SBT Lappeenrannan UT
18:00 Tiikerit – ÅIF Tikkurilan UT
18:30 M-Team – SalBa Ruskeasuo 4

Lähetykselliset ottelut kursivoituina.

Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen