Divarit

Näin voit tukea salibandyseuroja – katso päivittyvä lista keinoista

24.03.
2020
Divarit

Kuva: Ville Vuorinen/salibandy.fi

Salibandykausi päättyi maaliskuussa yllättäen koronaviruksen vuoksi. Siitä johtuen osalla seuroista on edessään vaikeita aikoja.

Olemme aiemmin nostaneet esiin, kun Happee, EräViikingit (myös TPS) ja SalBa ovat tehneet hyvää yhteisöilleen tukalassa paikassa. Tukala tilanne tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että seuratkin tarvitsevat tukea. Lisää voit lukea täältä ja täältä.

Keräsimme yhteen erinäisiä mahdollisuuksia tukea pääsarjaseuroja, vaikka taloudellinen tilanne ei ole tietysti kenenkään kannalta mukava tai helppo tällä hetkellä. Lista jätetään elämään ja sitä voidaan päivittää myös muilla kuin pääsarjaseuroille, kunhan tieto tavoittaa meidät. Pääsarjaseuratkin voivat olla aktiivisia meihin päin erilaisissa projekteissa.

Oheen on nostettu pääsarjaseurojen kampanjoita. Osalla seuroista on useampi joukkue naisten sekä miesten liigassa ja/tai Divarissa. Koska kausi jäi kesken niin osa joukkueista/seuroista jännittää ensi kauden sarjatasoaan vielä maaliskuun loppuun asti. Tämä myös varmuudella vaikuttaa erinäisiin toimenpiteisiin. Listauksen alussa on seurat joilla on voimassaolevia kampanjoita.

Listaus: (suluissa viime kauden sarja tai sarjat. ML=Miesten liiga, NLA ja NLB= Naisten liiga, D= Miesten Divari)

Classic (ML, NLA)
Pidä huolta -kampanja: Classic myy kausikortteja ja yksittäisiä ottelulippuja seuran tukemiseksi. Seuran sivuilta on mahdollisuus ostaa erihintaisia tuotteita toiminnan tukemiseen.

EräViikingit (ML, NLA, D)
ERVi-rahastosta irroitetaan tukea kevään kausimaksuihin varsinkin vähävaraisten tueksi. ERVI-rahastoa voit tukea EräViikinkien fanikaupan EV Shopin kautta aikavälillä 23.3.-12.4. Seuran miesten edustusjoukkue lahjoitti koko sakkokassansa jo rahastoon. ErVi myy ensi kauden yksittäisiä ottelulippuja, jotka voi käyttää haluamaansa otteluun.

Indians (ML)
Indians myy miesten liigajoukkueen ensi kauden kausikorttia ja avausotteluiden ottelulippuja. Sen lisäksi Heimo Shopista voi ostaa seuran fanituotteita.

SPV (ML)
SPV:tä voi tukea ostamalla ensi kauden kausikortin ja keräily- tai VIP-keräilylipun avulla.

LASB (ML)
LASB myy ensi kauden kausikorttia kausarihaasteen merkeissä.

Tiikerit (ML)
Tiikerit on käynnistänyt miesten liigajoukkueen kausikorttien myynnin kampanjahintaan. Tietoa löydät täältä.

OLS (ML)
OLS:n eri lajit (jääpallo, salibandy, jalkapallo) myyvät yhteistä ensi kauden kausikorttia, josta osa menee vähävaraisten harrastetoimintaan.

Welhot (ML, NLB)
Welhot starttasi kampanjan, jossa se myy Welhosydän-kausikorttia. Tarjolla on myös kahdenlaisia kannattajajäsenyyksiä.

TPS (ML, NLA)
TPS myy verkkokaupassaan ensi kauden avauspelin ottelulippuja, ensi kauden kausikortteja ja kannattajäsenyyksiä.

Happee (ML)
Happee on avannut kaupan, josta löytyy tuotteita, joilla seuran toimintaa voi nyt tukea.

Happeen ensi kauden kausikortin ostamalla tuet myös paikallisia pienyrittäjiä. Ostaa voi täältä.

Steelers (ML, NLB)
Steelersillä on meneillään kausikorttikampanja.

PSS (NLA)
PSS huutokauppaan naisten edustusjoukkueen pelipaitoja 27.3. asti. Huutamaan pääset täältä löytyvien ohjeiden kautta.

Pelicans (NLA)
Pelicans myy ensi kauden kausikorttiaan. Sarjataso ei ole tosin vielä varma, sillä joukkue putosi jo NLA:sta NLB:hen ennen kauden päättymistä.

Koovee (NLA, D)
Koovee myy naisten liigan ja miesten Divarin kausikorttia yhteishintaan ennakkona.

O2-Jyväskylä (NLB, D)
O2:sta voi tukea monella eri tavalla. Oheisen linkin takaa löytyy lisäinfoa.

FBC Turku (D)
Seuraa voi tukea ostamalla ensi kauden kausikortin.

Pirkat (NLB, D)
Pirkat myy miesten ensi kauden kausikortteja.

Nurmon Jymy (D)
Jymy myy ensi kauden kausikorttiaan. Sarjataso jäi toisaalta hiukan epäselväksi, mutta hinta on varsin reilun oloinen.

Karhut (D)
Karhut myy kannattajatarroja edustuksen toiminnan jatkamiseksi.

M-Team (D)
M-Teamia voit tukea ostamalla seuran jäsenkortin.

Rangers (D)
Rangers myy kausikorttejaan tuekseen. Lisäksi sillä on meneillään paitahuutokauppa.

Nokian KrP (ML)
Ensi kauden kauskortteja ollaan tuomassa myyntiin.

Oilers (ML)
Oilersilla ei ole tiettävästi ainakaan vielä mitään näkyvää kampanjaa.

ÅIF (ML, NLB)
ÅIF:n osalta ensi kauden miesten joukkueen sarjataso on edelleen auki. Tällä hetkellä ei näy erityisiä kampanjoita.

SB-Pro (NLA)
SB-Pron osalta ei ole tiedossa mahdollisia tukitoimia.

SSRA (NLA)
SSRA:lla ei ole tiettävästi vielä käynnissä kampanjoita.

FBC Loisto (NLB)
FBC Loisto voitti NLB:n, kaatoi Pelicansin karsinnoissa ja varmisti paikan NLA:han, mutta kauden katkettua kesken tilanne on epäselvä. Kampanjoita ei ole tiettävästi käynnissä.

LoSB (NLB)
LoSB:n osalta ei ole tiedossa tukitoimia vielä toistaiseksi.

Josba (D)
Josban tukitoimista ei ole tietoa.

NST (SaiPa) (NLB, D)
Ensi kaudelle lanseerattavan SaiPan osalta ei ole vielä tiedossa tukitoimia.

SB Vantaa (D)
SB Vantaa ei ole tiettävästi lanseerannut tukikampanjoita. Miesten edustusjoukkueen tilanne jäi tosin osin auki karsintasarjan vuoksi.

LNM (D)
LNM:lla ei ole tiettävissä käynnissä mitään tukiprojekteja.

Loviisan Tor (D)
Tor putosi runkosarjan puolesta Divarista, mutta tilanne on auki.

Blackbirds (alasarjat)
Keravalainen Blackbirds myy pelipaitoja ja ensi kauden kausikortteja kakkosdivarin otteluihin.

Jokerit (alasarjat)
Kakkosdivisioonan Jokerit myy 10 elinikäistä kausikorttia 1500 euron kappalehintaan.

Lista on tehty tämän hetken tietojen pohjalta vain näkyvimmät toiminnat edellä. Pyydämmekin ilmoittamaan myös pääsarjaseurojen ulkopuolisissa seuroissa tehdyistä toimenpiteistä, jotta voimme lisätä niitä listalle. Pyrimme pitämään uutisen mahdollisimman näkyvillä sivustollamme kevään ja kesän aikana.

Lisäyksiä ja vinkkejä voit laittaa alla olevaan keskustelufoorumin osoitteeseen, Pääkallo.fi:n Facebook-, Twitter- tai Instagram-tilille tai sähköpostiin osoitteeseen vihjeet@paakallo.fi.

Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen