Liigat

Top 5: Seuraa näitä pelaajia liigafinaaleissa

05.04.
2021
Liigat

Ville Lastikka nähdään ensimmäistä kertaa kotoisen liigan finaaleissa. Kuva: Esa Takalo

Pääkallo nosti framille viisi pelaaja, joita kannattaa pitää erityisen tarkasti silmällä maanantaina alkavassa finaalisarjassa.

5. Casper Pfitzner, Oilers

Kolmoskentät tuskin ratkaisevat finaalisarjaa, mutta niillä on oma vaikutuksensa. Pfitznerin johtama Oilersin kolmonen on hoitanut oman ruutunsa mallikkaasti. Kokenut hyökkääjä on tehotilastossa nollilla ja tehnyt muutamia tärkeitä osumia. Pfitznerin kentällinen on pystynyt tuottamaan maalipaikkoja, mutta ennen kaikkea rauhoittamaan peliä ja vaihtamaan pallolla. Finaalisarjassa Pfitzner saa sentteritaistossa vastaan entisen joukkuekaverinsa, niin ikään kokeneen Jussi Pihan. Lähtökohtaisesti etu kolmoskentissä on Classicilla. Kaikki pudotuspelit tamperelaisten kolmosessa puolustanut Eemeli Akola on kahdeksan maalia plussalla. Oilersin kolmosen haaste on siis aiempia sarjoja kovempi.

4. Juha Kivilehto, Classic

Kahdeksan Suomen mestaruuden ja neljän MM-kullan veteraanipuolustaja on tavannut nostaa tasoaan kovissa paikoissa. Tasonnostolle olisi tarvetta, sillä Kivilehto on ollut heikko tänä keväänä. Etenkin nopeissa käännöksissä ja kamppailutilanteissa 39-vuotiaalla konkarilla on ollut suuria haasteita. Myös pallolla hän on ollut toisinaan epävarma. Luottoa on silti löytynyt. Pudotuspelien teholukema on surkea: -7. Finaalisarjan ikänestorin vaikeuksien voi luvata lisääntyvän Oilersin aktiivisen vauhtisalibandyn alla, mikäli suoritustaso ei kohene merkittävästi. Lähteekö Oilersin pumppukarvi paineistamaan Kivilehtoa jopa poikkeuksellisen aggressiivisesti?

3. Joonas Kaltiainen, Oilers

Maalivahdit ovat aina isossa roolissa. Kaltiainen on pelannut tänä keväänä muutamia huippupelejä, muutamia ohipelejä, mutta yleisesti ottaen suorittanut hyvällä tasolla. Classicia vastaan vaaditaan venymistä. Classic hallitsi välieräpelejä ja loi KrP:ta enemmän laatupaikkoja, mutta päällään seisonut Miro Tuomala piti vaikeilla hetkillä nokialaiset peleissä mukana. Vaikka Oilersilla piisaa tulivoimaa, pitää sen pystyä hidastamaan lähes neljä kertaa peliä kohden osunutta Classicin ykköskenttää. Siinä Kaltiainen on luonnollisesti paljon vartijana. Etenkin, kun virkaveli Lassi Toriseva näytti löytävän kauden parhaan iskunsa juuri finaalien kynnyksellä.

2. Ville Lastikka, Classic

Ensimmäistä SM-kultaansa jahtaavan Lastikan kevät on ollut erikoinen. Homma ei ottanut toimiakseen alakanttiin pelanneen kakkoskentän laidassa. Kesken välieräsarjan maajoukkuehyökkääjä siirrettiin Sami Johanssonin ja Eemeli Salinin väliin ykkösen keskelle. Johansson jakoikin ketjukaverilleen tunnustusta uuteen rooliin mukautumisesta. Tehojen valossa Lastikan kevät on ollut pettymys. Hurjasta laukauksestaan tunnettu hyökkääjä on osunut vain kolmesti 12 ottelussa. Mikäli Lastikka jatkaa ykköskentässä, ovat munat niin sanotusti yhdessä korissa. Kukaan tuskin epäilee 46 kertaa tasakentällisin osuneen Classicin ykkösen – maailman parhaan kentän – kykyä tehdä tulosta. Kentällisen tulosvastuu on silti hirmuinen.

1. Rasmus Kainulainen, Oilers

Oilersin ykkönen on parhaimmillaan sarjan viihdyttävin kentällinen, pahimmillaan tyhmänrohkea kääntöpaikka-automaatti. Vaikka viisikossa on viisi taitavaa ja huippulaadukasta pelaajaa, on Rasmus Kainulaisen kontribuutio yleensä ratkaiseva. Ketjun pelintekijä on eniten pallossa. Kun pelihuumori on tapissa, Kainulainen on pitelemätön. Kuten nähtiin TPS-sarjan neljännessä pelissä: 2+2 ja +3. Kahta päivää myöhemmin viidennessä välierässä nähtiin toinen ääripää: 0+0, -2 ja lukuisia harhasyöttöjä. Mikäli Oilersin ykkönen pelaa Classicin ykköstä vastaan, pallovastuu korostuu entisestään. Johansson ja kumppanit kyllä rankovat huolimattomista jätöistä tai yltiöoptimistisista poikkareista TPS:aa tai Indiansia rajummin. Runkosarjan Classic-peleissä lunta tuli juuri Oilersin ykkösen tupaan. Kainulaiselle kirjattiin kahteen otteluun peräti -8.

Ennakkopaketti:
Pääkalloennakko: Classic heräsi talviunilta viimeisellä hetkellä – riittääkö Oilersin maltti finaaleissa?
Top 5: Seuraa näitä asioita liigafinaaleissa
Pääkalloparlamentti: Finaalien käsikirjoitus valmiina – ”Maailmanluokan yksilötaitoa kentällä sekä erätauoilla somemyrskyä”
Antti Suomela, oletko pudotuspelien paras puolustaja? ”Sitä en tiedä, mutta hyvin on mennyt”
Pudotuspelien piste-ennätyksen uusiin lukemiin siirtänyt Sami Johansson: ”Sekin vielä, että ’Mihu’ on sen aikanaan tehnyt”
KalloCast: Classic-Oilers finaaliennakointia – ”1980-luvun paperitehtaat vastaan IT-buumi”
Top 5: Seuraa näitä pelaajia liigafinaaleissa

Jaakko Tiira
Jaakko Tiira
Pääkallo.fin toimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @jaakkotiira