Liigat

Pääkalloennakko: Tie menestykseen on öljyinen ja liukas

11.09.
2020
Liigat

Onko Oilers jo mestariainesta? Kuva: Juhani Järvenpää

Esport Oilers lähti kauteen 2019-20 kovin odotuksin. Runkosarjan kakkonen pelasi puolivälierissä unelmaparissa Indiansia vastaan ja oli koronaviruksen puhjetessa häviöllä voitoin 2-1.

Lähtökohdat:
Viime kauden Oilersilta saattoi odottaa lähes varmaa paikkaa mitalipeleissä, mutta sarja toista espoolaisjoukkuetta vastaan oli erittäin kutkuttava ja tasainen. Voi toki perustellusti väittää, että Oilers olisi sarjasta jatkanut, mutta asiaa ei voi oikein mitenkään todistaa tällä hetkellä. Joka tapauksessa vahva runkosarjan esitys antoi varmasti uskoa tulevaa kohden. Edellinen mitali tuli keväällä 2016, ja sitä voi pitää materiaaliin nähden heikohkona suorituksena.

Vaikka Oilers oli runkosarjan kakkonen, niin sen esityksiä vaivasi edelleen tietty epätasaisuus. Se saattoi olla sarjan parhaita joukkueita vastaan jopa selvästi parempi esimerkiksi 45 minuuttia, mutta vartin tai kymmenen minuutin tummemmat hetket jättivät esityksistä huomattavasti valjumman kuvan. Samaa tapahtui myös päinvastoin. Kuvaavaa olikin, että vaikka Oilers oli runkosarjan kakkonen, sen maaliero oli vasta kuudenneksi paras.

Oilers on jossain määrin pyrkinyt pelaamaan pitkiä pallollisia ralleja, mutta kyllä sen vahvuus on enemmän virtailevassa vastaiskupelissä. Siitäkin huolimatta, että pallollinen taitotaso on joukkueessa hyvin korkealla tasolla. Viime kaudella Oilers pystyi ajoittain laittamaan kapuloita vastustajien rattaisiin erinomaisella täsmäprässillä.

Pallottomassa pelissä on kuitenkin edelleen hiukan ongelmia varsinkin puolustuspäässä. Puolustaminen ei ole kuulunut espoolaisten vahvuuksiin muutenkaan ja toisekseen voisi todeta vielä, että selät suoristuvat joukkueessa aika ajoin turhan helposti. Näihin seikkoihin haetaan kuitenkin parannusta.

Espoossa on ainakin jossain määrin opittu edelliskauden virheistä kovan harjoittelun suhteen ja kuormitusta on pyritty tasaamaan järkevästi. Kuulopuheiden mukaan osa pelaajista on edelleen toipilaina aiemmista vammoista, ja vapaa-ajallakin on sattunut kaikenlaista. Viime kauden kaltaisiin harha-askeliin ei kuitenkaan ole varaa jos joukkue oikeasti meinaa pelata mestaruudesta.

Harjoituspeleissä Oilers on tehnyt vakuuttavaa jälkeä. Kuudesta pelistä plakkarissa on kuusi voittoa.

Kokoonpano:
Oilers jatkoi vahvistumistaan. Tulijapuolella eritoten Tuomas Iiskolan paluu liigakentille on mielenkiintoinen seikka. Jasper Juuti ja Alexander Nyman ovat nuoria pelaajia joilla on kokemusta liigasta, mutta läpimurto on jäänyt uupumaan. Miko Summanen liittyi Oilersiin ilmeisesti tuomaan yleisesti ottaen leveyttä kokoonpanoon, sillä pelillistä roolia on vaikea nähdä.

Lähtijöissä Kalle Keskitalo, Antti Aarnio ja Jani Lehtoniemi olivat kaikki pienen roolin pelaajia, joten tässä mielessä ei ole isompia ongelmia. Sylvester Raikamon lähtö on selkeä menetys. Casper Pfitzner ei ole välttämättä mukana heti alussa, mutta harjoituspelinkin jo pelanneena ainakin jossain vaiheessa.

Maalivahtiosastolla selkeä ykkönen on Joonas Kaltiainen, joka on parhaimmillaan todella hyvä. Kaltiainen kuuluu Suomen kärkivahteihin, mutta ei ole aivan MM-kisatasoa.

Puolustuksen johtohahmoja ovat eritoten Matias Veikkola, Antti Suomela sekä Jesper Lindfors. Täydessä pelikunnossa oleva Rasmus Markelin vahvistaisi olennaisesti Oilersin puolustuspään puolustuspeliä. Se on ryhmän heikkouksia. Pallollista osaamista joukkueen takalinjoilta nimittäin löytyy riittämiin.

Hyökkäyksen kovinta kärkeä ovat Kainulaisen veljekset Justus ja Rasmus, jotka ovat myös ehdolla MM-kotikisoihin. Laadukkaita hyökkääjiä on kolmeen kentälliseen ja Kainulaisten lisäksi mainittakoon vielä Iiskolat, Markus Markkola ja Riku Holopainen. Paikoin Oilers hyökkää erittäin esteettisesti neppaillen tehokkuuden kustannuksella.

Kaikkiaan Oilers on edelleen nuorekas ja hyvinkin potentiaalinen. Lopulta ryhmässä on aika vähän pelaajia joilta ei löydy kokemusta joko miesten tai U19-poikien maajoukkueista. Johtajuus on asia josta on Oilersin kohdalla puhuttu paljonkin, ja Heikki Luukkosen ryhmän kannalta olisi erityisen tärkeää, että Casper Pfitzner olisi mahdollisimman täysillä mukana alusta asti.

Kiinnostava pelaaja: Jasper Juuti
Jasper Juuti ei saanut liigauraansa lentoon kotikaupungissaan Turussa. TPS-vuodet jäivät laihoiksi ja kesken viime kauden sentteri lähti Sveitsiin pelaamaan. Oilersin nuorekkaassa ympäristössä vikkelä Juuti saa uuden mahdollisuuden. Juuti on osin fyysisesti vielä raakile liigakentille, mutta pallollisesti vahva. Vaikka kyse on vasta 20-vuotiaasta pelaajasta niin Juutilla olisi nyt tuhannen taalan paikka lyödä itsensä läpi liigakentillä. Oilers vaikuttaakin siinä mielessä täysin oikealta uravalinnalta.

Tähtipelaaja: Justus Kainulainen
Nouseva tähti: Aaro Kuusela
Päävalmentaja: Heikki Luukkonen

Julkaisemme kausiennakoita yksi kerrallaan ennen kauden alkua ja lopuksi julkaisemme vielä joukkuerankingin perusteluineen.

Julkaisuaikataulu:
4.9. Classic Pääkalloennakko: Classic on joukkue vailla heikkouksia, mutta kaadettavissa
5.9. EräViikingit Pääkalloennakko: EräViikingeissä miehet johtavat ja pojat auttavat
6.9. Happee Pääkalloennakko: Rytke jatkuu, mutta löytyisikö Happeesta tulitukea Peterille?
7.9. Indians Pääkalloennakko: Miten vahvistunut Indians reagoi kasvaneisiin odotuksiin?
8.9. Nurmon Jymy Pääkalloennakko: Ne ei pelkää – mutta pitäisikö?
9.9 LASB Pääkalloennakko: Palaako lahtelaisten liekki kirkkaammin vai onko se hiipumassa?
10.9. Nokian KrP Pääkalloennakko: Taipuuko näätälauma aikuisrockiin?
11.9. Oilers
12.9. OLS
13.9. SPV
14.9. Steelers
15.9. Tiikerit
16.9. TPS
17.9. Welhot

Pääkallo.fi
Pääkallo.fi