MM-debytantti Valtola on ollut Suomen onnistujia kisoissa: ”Toivonkin, että tulee prässiä”

Ulla Valtola on esiintynyt hyvin uransa ensimmäisissä MM-kisoissa. Kuva: Henri Keränen/salibandy.fi

Suomen naisten salibandymaajoukkue tyylitteli Singaporen MM-välierissä komean 8-2-voiton Tshekistä.

Puolustaja Ulla Valtola näki tuloksen taakse.

– Suoraan sanottu tulos ei kerro ihan koko totuutta. Mun mielestä myös Tshekki pelasi tosi hyvin ja olisi voinut olla vielä tiukempi peli. Varsinkin ekassa erässä me oltiin mun mielestä vähän alakynnessä, mutta me osattiin kääntää se paine tosi hyvin. Se ei ollut meillä mikään ongelma tänään, Valtola sanoittaa puhelimitse pelin jälkeen.

Valtola on koko turnauksen Suomen niin sanotussa kolmosviisikossa, joka on esitysten perusteella ollut enemmänkin kakkoskenttä. Joka tapauksessa kentällisen rooli on vahvasti pelata ”nolla-nollaa”. Näin kävi välierässä.

– Olen ainakin tyytyväinen. Tietysti maalit on aina plussaa, mutta kyllä me lähdetään siitä, että 0-0 on aina onnistuminen meille.

Valtola oli Suomen parhaita, kuten Kallotodistuksessa arvioitiin. Puolustaja ei näyttänyt jännittävän ja oli elementissään pallollisessa pelissä.

– Ihan tyytyväinen olen. En ole ihan sellaista tyyppiä, että jännittäisin, kun tuolla kaukalossa on. Ei sitten tänäänkään ainakaan tuntunut siltä. Uskalsi pelata omilla vahvuuksilla. Tänään ainakin toimi, niin toivottavasti toimii huomennakin.

Tshekin ajoittain kovakin prässi sopi Valtolan vahvuuksiin, eli juoksuvoimaan ja pallonkäsittelytaitoon.

– Joukkueet jotka prässää luo itselle vielä paremman pelifiiliksen. Toivonkin, että tulee prässiä. Varsinkin kun he rupesivat pelaamaan miesmerkkiä jossain kohtaa, niin se antaa itselle mahdollisuuden nousta ja käyttää omia vahvuuksia.

Valtolan kentällinen on ollut hyvä läpi turnauksen, kuten todettua. FBC Loistoa edustava MM-debytantti on esiintynyt turnauksessa väkevästi.

– Vielä odottelen sitä maalia, että ehkä se huomenna tulee. Olen ollut tyytyväinen suorituksiini, mutta tietysti aina voi pelata vielä hitusen paremmin. Toivon, että se pieni lisä tulee huomenna, Valtola arvioi suorituksiaan.

Singaporen reissun suhteen oli suomalaisittain asioita joihin kiinnitettiin ennakkoon erityishuomiota, kuten lämpötila.

– On ihan huikea maa. Tänään oli todella kiva, että paikan päälle oli löytänyt katsojia vähän enemmän, ja siitä tuli vielä parempi fiilis.

– Omat haasteensa täällä toki on, kun rupeaa riisi ja kana tulemaan vähän korvista ulos. Toi lämpökin on vähän erilainen kuin mihin Suomessa ja Euroopassa on tottunut. On erilaisia haasteita joihin pitää keskittyyä, mutta ei ole mun mielestä kuitenkaan liikaa häirinnyt kisasuoriutumista, Valtola avaa reissua kokonaisuudessaan.

Suomi pelaa sunnuntaina MM-finaalissa klo 13 alkaen. Valtola odottaa ainakin periksiantamatonta esitystä sinivalkoisilta.

– Uskoisin, että se on taistelua molemmilta puolilta. Kaikki antaa kyllä kaikkensa. Tällä kertaa toivon, että se on suomalainen sisu, joka ratkaisee tän kullan meille.

Lue myös:
Miisa Turunen palasi kokoonpanoon voitokkaassa välierissä: ”Ei mietitä menneitä liikaa”