Limingan Niittomiehet ja Tikkurilan Tiikerit kohtasivat viime viikonloppuna kahdesti miesten Divarin välierissä. Tiikerit eteni suoraan kahdella voitolla Divarin finaaleihin, jossa se kohtaa joko Rangersin tai ÅIF:n.
Sipoolainen ÅIF ja Kirkkonummi Rangers kohtasivat maanantaina miesten Divarin välieräpelissä ensiksi mainitun kotikentällä. Rangers oli ottelussa vahvempi loppulukemin 5-1.
Kirkkonummi Rangers ja sipoolainen ÅIf kohtasivat lauantaina miesten Divarin välierien ensimmäisessä osaottelussa Kirkkonummella. ÅIF haki vieraskentältä peräti 9-1-voiton.
16-vuotias Aki Karjalainen lukeutuu eittämättä Suomen lupaavimpien maalivahtien joukkoon. Limingan Niittomiesten torjuja oli hyvässä vireessä sunnuntainakin, vaikka joukkueen kausi lopulta päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen.
Hurjaan kevätvireeseen yltynyt Tikkurilan Tiikerit pelaa suorasta noususta Salibandyliigaan. Vantaalaisten finaalipaikan pääsi ratkaisemaan seuran oma kasvatti, Tomi Palin.
Miesten Divarin putoamiskarsinnassa pelattiin tänään ratkaiseva kolmas ottelu, kun Merikoski SBT isännöi EräViikingit Akatemiaa. EV Akatemia voitti pelin ja sarjapaikan maalein 9-4.
Mediassa ja myös sosiaalisessa mediassa on esiintynyt epäselvyyttä naisten salibandyn ylimpien sarjatasojen sarjajärjestelmistä, sarjaportaista ja karsinnoista siirryttäessä kaudelle 2019-20.
Divarin välierien toisessa parissa yhteen iskevät Limingan Niittomiehet ja Tikkurilan Tiikerit. Sarja alkaa lauantaina ja finaalipaikka edellyttää kahta voittoa.
Kirkkonummi Rangersin lento Divarissa jatkuu välieriin. Rangers taisteli kaksi voittoa puolivälierissä ja ottelut jatkuvat lauantaina, kun vastustajaksi Pommariin saapuu ÅIF Sipoosta. Lauantai-illan huumaa on tarjolla kello 19 alkaen.
Salibandyn miesten Divarin välierien otteluohjelma on vahvistettu. Ottelut alkavat tänä lauantaina, ja finalistit ovat selvillä viimeistään seuraavana keskiviikkona. Finaalipaikka aukeaa kahdella voitolla.